Hyppää sisältöön

Runnirock alkaa tänään – tapahtuma-alueelle voidaan ottaa 3 000 rokkaajaa illassa

Iisalmen Luuniemen kentällä rokataan tänään ja huomenna. Tapahtuma-alueelle otetaan koronatilanteen vuoksi enintään 3 000 kävijää illassa. Se on vähemmän kuin parhaimpina vuosina, mutta enemmän kuin viime vuonna.

The 69 Eyes esiintyy Runnirockissa perjantaina puoliltaöin. Kuva: YLE / Toni Pitkänen

Iisalmessa järjestettävä Runnirock-tapahtuma alkaa tänään. Luuniemen kentällä rokataan tänään ja huomenna esimerkiksi Jonne Aaronin, Yölinnun, Erinin ja The 69 Eyesin johdolla.

Tapahtuman portit aukeavat tänään kello 18 ja ensimmäinen päälavan esiintyjä aloittaa kello 18.30. Huomenna portit aukeavat kello 16 ja samoin ensimmäinen esiintyjä aloittaa siitä puolen tunnin kuluttua. Viimeinen esiintyjä aloittaa puoliltaöin.

Tapahtumajärjestäjät ovat linjanneet, että alueelle otetaan enintään 3 000 juhlijaa per ilta. Parhaimmillaan aiempina vuosina kävijöitä on ollut 4 000 illassa.

– Eli ihan ei vielä huippuvuosien kävijämäärää voida koronan vuoksi ottaa sisään, mutta selkeästi enemmän kuin viime vuonna kuitenkin, Sami Repo kertoo.

Viime vuonna alueelle otettiin alle 2 000 katsojaa illassa. Tänä vuonna ennakkolippuja on myyty molemmille illoille hieman alle tuhat kappaletta.

– Meillä on aina ollut se tilanne, että ihmiset ostavat paljon lippuja vasta portilta. Eli ilta näyttää, miten porukka lähtee liikkeelle.

Runnirockiin on 18-vuoden ikäraja.

Lisää Pohjois-Savon uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.