1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Varastopalo

Nelostien liikenne palautunut normaaliksi Iissä Pohjois-Pohjanmaalla – kaasuräjähdysvaara aiheutti kiertotiejärjestelyt

Liikenne oli usean tunnin ajan ohjattu kulkemaan kiertoteitse omakotitalon pihassa sijaitsevan varastorakennuksen tulipalon aiheuttaman räjähdysvaaran vuoksi.

Nelostien liikenne on johdattu Iissä kiertotielle. Kuvituskuva. Kuva: Paulus Markkula / Yle

Liikenne on palautunut normaaliksi Nelostiellä Iin kohdalla Pohjois-Pohjanmaalla, kertoo tieliikennekeskus.

Liikenne oli usean tunnin ajan ohjattu kulkemaan kiertoteitse läheisen, omakotitalon pihassa sijaitsevan varastorakennuksen tulipalon aiheuttaman räjähdysvaaran vuoksi.

Varastorakennuksen sisällä oli kaasupulloja, minkä vuoksi pelastuslaitos eristi rakennuksen ympäristön 200 metrin säteellä.

Pelastuslaitos sai ilmoituksen rakennuspalosta Hietalantiellä Iissä puoli neljän aikaan iltapäivällä.

Lähialueella asuvat ihmiset määrättiin pysymään sisätiloissa.