1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. rautaruukit

Yksi Suomen vanhimmista ja parhaiten säilyneistä ruukkiyhdyskunnista myytävänä, 8 rakennusta kaupan – ostotarjoukset jätettävä elokuun alussa

Loviisan kaupunki kauppaa kahdeksan rakennuksen kokonaisuutta Strömforsin historialliselta ruukkialueelta. Ostotarjoukset on jätettävä viimeistään elokuun alussa. Useat rakennuksista vaativat pikaisesti isoa remonttia.

Vanha letkuvaja Strömforsin ruukissa Ruotsinpyhtäällä on yksi myytävänä olevista rakennuksista. Kuva: Kirsi Lönnblad/Yle

Ruotsinpyhtäällä sijaitsevassa Strömforsin ruukkikylässä eletään parhaillaan vuoden kiireisintä sesonkia. Se on ollut edelliskesääkin kiireisempi.

– Tuli ihan yllätyksenä, että turistimäärät lisääntyivät viime kesästä entisestään. Maanantaisinkin on ihan ruuhkaisaa. Tien varret ovat täyttyneet autoista yleensä puoleen päivään mennessä, Lounasravintola Fellmannin ravintolayrittäjä Annika Fellman sanoo.

Strömforsin ruukki sijaitsee Ruotsinpyhtään kirkonkylässä, noin 18 kilometrin päässä Loviisan keskustasta. Strömforsin ruukki on yksi vanhimmista ja parhaiten säilyneistä ruukkiyhdyskunnista Suomessa. Sen historia ulottuu 1600-luvulle.

Samaan aikaan alueen yrittäjät, kyläläiset ja tietenkin Loviisan kaupunki odottavat myös ostajaehdokkaiden tarjouksia.

Kaupunki kauppaa parhaillaan ruukkialueelta kokonaisuutta, johon kuuluu kahdeksan rakennusta: navetta, alapaja, talli, verkhuusi, saha, aitta, letkuvaja ja sauna. Myytäviä neliöitä on yhteensä liki 5 000.

Lisäksi kauppaan kuuluu maa-alueita, joilla rakennukset sijaitsevat. Maata on myytävänä yhteensä reilut 11 000 neliötä.

Tarjouskilpailu käynnistyi kesäkuun lopussa, ja se päättyy 2. elokuuta.

Strömforsin Ruukki Ruotsinpyhtäällä on ollut suosittu vierailukohde tänä kesänä. Ruukissa odotetaan myös kiinnostuksella miten Loviisan kaupungin tarjouskilpailu alueen kahdeksasta rakennuksesta ja niihin liittyvistä maa-alueista etenee. Kaupunki laittoi alueen myyntiin, koska sillä ei ole varaa peruskorjata ja ylläpitää Ruukin aluetta. Toimittajana Kirsi Lönnblad.

Uusitalot ostohaluisia

Yhdeksi ostajaehdokkaaksi on ilmoittautunut pyhtääläisen Uusitalojen yrittäjäperhe, jonka omistama kiinteistösijoitusyhtiö omistaa ennestään useita rakennuksia ruukin alueella.

Jo maaliskuussa Strömforsin yrityspuisto Oy:n toimitusjohtaja Aleksi Uusitalo kertoi Loviisan Sanomissa (siirryt toiseen palveluun) yhtiön olevan kiinnostunut myyntiin tulevista kiinteistöistä. Uusitalo kertoi lehdelle, että he ovat alun alkaenkin halunneet mahdollistaa uutta teollista liiketoimintaa sekä matkailuliiketoimintaa alueella, ja luoda siten uusia työpaikkoja.

Uusitalo kommentoi lyhyesti Ylelle, että aikeensa olisivat yhä samat.

Uusitalojen perheen omistama kiinteistöyhtiö omistaa jo vanhan sähkötarviketehtaan alueen eli Strömforsin yrityspuiston. Lisäksi Uusitalojen omistuksessa ovat tehtaanjohtajan käytössä ollut kartanorakennus sekä sen läheisyydessä Krouvinmäen majoitusrakennus, joissa Strömforsin Bed & Bistro tällä hetkellä toimii.

Kaupunki edellyttää ostajalta ideoita ja suunnitelmia alueen liiketoiminnan kehittämiseksi. Jos kaupunki saa mieleisensä tarjouksen, kauppa menee kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.

Myytävien rakennusten kunto on huono ja niiden korjaustarve suuri. Kaupunki myy rakennukset ostajan remontoitavaksi siinä kunnossa kuin ne tällä hetkellä ovat. Kaupungin kukkarolle alueen rakennusten kunnostaminen olisi liian kallista.

Osassa rakennuksista toimii yrittäjiä, joiden vuokrasopimukset siirtyvät mahdollisen kaupan myötä uudelle omistajalle.

Lue lisää: 100 kilometrin päässä Helsingistä on upea ruukki-idylli, joka aiotaan myydä – yrittäjien mielestä se jätettiin heitteille: "Aivan hirveässä kunnossa"

Turisteja riittää

Strömforsin ruukissa on tänä kesänä ollut vilkasta. Tarkkoja kävijälukuja ei vielä ole, mutta yrittäjällä on hyvä tuntuma asiasta.

– Näillä turistimäärillä olisi tarvittu aiempaa enemmän ravintolapaikkoja. Kaikille on riittänyt ihan yllin kyllin asiakkaita, Annika Fellman sanoo.

Suuren yleisömäärän vuoksi ravintolapalveluista on tullut valituksiakin, kun yksi alueen ravintoloista on ollut kokonaan kiinni ja yksi on ollut avoinna ainoastaan viikonloppuisin.

Ravintolayrittäjä Annika Fellman odottaa jo tietoa siitä, kuka mahdollisesti tulee Strömforsin ruukin kahdeksan rakennuksen kokonaisuuden uudeksi omistajaksi. Kuva: Kirsi Lönnblad/Yle

Korona on kohdellut sikäli hyvin Strömforsin ruukkikylää, että se on saanut osansa suomalaisten lisääntyneestä kotimaanmatkailusta.

Fellman on mukana alueen yrittäjien Vireä Strömfors -yhdistyksen hallituksessa. Yrittäjät toivovat, että kaupat kaupungin omistamista rakennuksista tehtäisiin mahdollisimman pian.

– Pääsisimme sitten suunnittelemaan ensi kesää. Myytävissä rakennuksissa on paljon vuokralaisia ja heidän ensi kesän suunnitelmansa ovat pitkälti kiinni näistä kaupoista. Eikä tämä voi enää vuosikausia jatkua näin, tai sitten on jo niin paljon korjausvelkaa, että eivät kenenkään rahkeet riitä laittamaan rakennuksia kuntoon, Fellman sanoo.

Yrittäjät toivovat, että uuden omistajan kanssa alueella panostettaisiin ympärivuotiseen toimintaan.

"Kukaan ei halua, että kyläidylliä rikotaan"

Soraääniäkin on. Ruotsinpyhtään Kymijokilaakson kylien kyläyhdistyksen puheenjohtaja Veli-Matti Mettinen kiteyttää asukkaiden tuntoja klassisesti: toivotaan parasta, pelätään pahinta.

– Aina on riski, että tulee suuria muutoksia. Mutta koska kaupungilla ei ollut resursseja hoitaa tätä korjausvelkaa ja pitää aluetta kunnossa, niin matkailun ja muun kannalta paras ratkaisu minun mielestäni on tämä myyminen, Mettinen sanoo.

Strömforsin ruukki on vireä kylä, joka houkuttelee kesäisin tuhansia matkailijoita. Varsinkin viime kesänä, ensimmäisenä koronavuonna, alue houkutteli paljon väkeä. Saman suuntainen kehitys näyttäisi saavan jatkoa tänäkin kesänä. Kuva: Kirsi Lönnblad / Yle

Jonkin verran huolta herättävät vireillä olevat asemakaavamuutokset.

Kaupungin tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun) sanotaan, että Ruukin keskeisille alueille ollaan laatimassa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia asemakaavamuutoksia, sillä nykyinen kaava ei ota huomioon ruukin tulevaa kehittämistä eikä nykyisen kaavan puitteissa voida muodostaa toivottuja kiinteistöjä tai katuverkkoa eikä kehittää alueen tulevaa käyttöä.

– Kukaan ei halua, että kyläidylliä rikotaan, Mettinen sanoo.

Hän viittaa siihen, ettei ruukkikylään toivota rakennettavan esimerkiksi uutta, modernia hotellia, jos asemakaavamuutokset esimerkiksi uutta rakennusoikeutta alueelle toisivatkin.