1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. matkailu

Hotellien kesä Itä-Suomessa on niin hurja, että moni jää nuolemaan näppejään – "Kaikkien aikojen matkailukesä", iloitsee matkailujohtaja

Kotimaan matkailijat ovat vierailleet tänä kesänä ennätyksellisen ahkerasti itäsuomalaisissa hotelleissa. Matkailijat aloittivat sesongin heti koulujen päättäjäisten jälkeen. Monet ovat tänä kesänä varanneet majoituksensa hyvissä ajoin.

Helsinkiläiset Reetta Huomo, ja Satu Turula, Sini-Maria Saarnio majoittuivat heinäkuun lopussa Sokos Hotel Kolilla. Naiset ovat varanneet majoituksen jo hyvissä ajoin. Kuva: Mari Kahila / Yle

Itä-Suomen hotelleissa on menossa rikki tänä kesänä kaikkien aikojen ennätykset.

Jo toinen korona-ajan kesä sai kotimaan matkailijat liikenteeseen heti kesäkuun alussa. Tämä näkyy hotellien käyttöasteessa kaikissa Itä-Suomen suurimmissa kaupungeissa.

Esimerkiksi S-ryhmän hotelleissa Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa on ollut jo lukuisia täysiä päiviä.

– Tahti on ollut hurjaa kesäkuun alusta lähtien. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa ei ole ikinä kirjattu niin paljon täysiä päiviä kuin tämän matkailukesän aikana, kuvailee matkailu ja myyntijohtaja Tiina Kanninen Pohjois-Karjalan Osuuskaupasta.

Nurmeksen Bomballa vuorokaudet on onnistuttu tuplaamaan ja Kolilla kasvua on tullut 30 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Vuosi sitten Kolin hotellin käyttöaste oli sata prosenttia.

Myös Kuopiossa sijaitsevan kylpylähotelli Rauhalahden johtaja Maarit Paunonen kertoo ennätysten kesästä. Jo viime kesänä rikottiin ennätyksiä.

– Sesonki alkoi heti koulujen päättäjäisten jälkeen. Kesä- ja heinäkuu on olleet molemmat erittäin vilkkaita, tiivistää Paunonen kuopiolaishotellin tilannetta.

Jo viime kesä oli koronapandemian takia vilkas, mutta tämän kesän kuvaillaan olevan viime vuottakin vilkkaampi.

– Tämä on nyt se kaikkien aikojen matkailukesä, nauraa Kanninen.

Varaukset tehty hyvissä ajoin

Tänä kesänä matkailijat ovat tehneet erityisen paljon hotellivarauksia jo hyvissä ajoin. Joensuulaisesta huoneistohotelli Lietsusta kerrotaan, että tämä on suurin ero viime kesään.

– Vuosi sitten saatettiin myydä samaakin iltaa, mutta nyt esimerkiksi heinäkuu on ollut koko ajan viikoksi eteenpäin varattu, kuvailee yrittäjä Helena Puhakka-Tarvainen.

Myös viime hetken matkailijoita on ollut paljon liikenteessä, mutta heille on jouduttu myymään eioota useissa hotelleissa. Puhakka-Tarvainen kertookin ohjanneensa monia matkailijoita kaupungista maakunnan pikkukuntiin.

Useimmat yrittäjät eivät odota juurikaan ulkomaisia matkailijoita tänä kesänä. Kuitenkin esimerkiksi Lietsun yrittäjä sanoo, että joukossa on viime aikoina ollut matkailijoita myös rajojen ulkopuolelta.

– Lähinnä eurooppalaisia vapaa-ajan matkustajia. Venäläisiä ei ole näkynyt, Puhakka-Tarvainen kertoo.

Kova kysyntä viileistä hotellihuoneista

Helteet ovat koronapandemian lisäksi siivittäneet tänä kesänä hotellien suosiota, sillä niistä on haettu nyt myös helpotusta kuumuuteen.

Kylpylähotelli Rauhalahden Maarit Paunonen kertoo, että jäähdytetyistä huoneista olisi ollut kysyntää vieläkin enemmän.

– Yleensä on sanottu, että jos on liian kuuma, niin hotelleihin ei tulla. Nyt on ollut niin kuuma, että on haluttu jäähdytettyihin huoneisiin, Pohjois-Karjalan Osuuskaupan Tiina Kanninen kuvailee.

Hotelleja pyörittävät pohtivat myös Itä-Suomen vetovoiman olevan erittäin hyvä. Monet arvioivat, että alueella on mielenkiintoinen matkailutarjonta, joka houkuttelee. Myös hyvä koronatilanne on voinut osaltaan auttaa.

– Edellisenä kesänä kävi paljon uusia ihmisiä ihastumassa meidän maisemiin. He ovat varmaan kertoneet kokemuksistaan eteenpäin. Lisäksi Itä-Suomen matkailukohteissa ovat käyneet ne, jotka eivät tänne viime kesänä mahtuneet, pohtii Kanninen.

Lue lisää:

Hotellissa yöpyminen on nyt halpaa, mutta kesäkaupungeissa voi odottaa yllätys – vertaile huoneiden hintoja hotellikoneessa

Majoittumismäärät elpyvät hiljalleen – korona näkyy luvuissa kuitenkin edelleen

Keskustele aiheesta 29.7.2021 saakka. Oletko matkaillut tänä kesänä Itä-Suomeen? Millaisia kokemuksia sinulla on Itä-Suomesta?