1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. taidemuseot

Tulipalossa vaurioitunut Porin taidemuseo pysyy toistaiseksi suljettuna – poliisi epäilee paloa tahallaan sytytetyksi

Porin taidemuseo pysyy suljettuna toistaiseksi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tapahtuneen tulipalon takia. Rakennus ja osa taideteoksista kärsivät palossa vaurioita. Poliisi epäilee, että palo oli tahallaan sytytetty.

Porin taidemuseon tilat ja osa teoksista vaurioituivat tulipalossa. Kuva: Jere Sanaksenaho / Yle

Porin taidemuseo pysyy suljettuna toistaiseksi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä sattuneen tulipalon takia. Taidemuseon vt. johtaja Anni Venäläinen kertoo, että tulipalon vaikutusten arviointi kestää vielä useita päiviä, ja museo on suljettuna ainakin viikon verran.

Jo aiemmin maanantaina museoväki pystyi kertomaan huojentavan tiedon, että suurin osa arvokkaasta taidekokoelmasta selvisi vähäisillä vaurioilla eli lähinnä savuvahingoilla.

Tulipalo levisi taidemuseon kattorakenteisiin. Kuva: Yleisön kuva / Werneri Rosenberg

– Joitakin kymmeniä kaupungin kokoelmiin kuuluvia teoksia kärsi muun muassa vesivahinkoja. Nyt pyrimme selvittämään tarkkaan, kuinka monta teosta vaurioitui ja vaurioiden mittasuhteet, mutta tämän prosessin kestoa emme osaa vielä arvioida, Venäläinen sanoo.

Kattorakenteet vaurioituivat

Porin taidemuseo on eräs Suomen merkittävimmistä nykytaidetta esittelevistä museoista. Museo sijaitsee Porin Etelärannassa vuonna 1860 valmistuneessa entisessä pakkahuoneessa.

Pakkahuoneen kattorakenteet kärsivät tulipalossa vaurioita. Museonjohtaja Venäläisen mukaan oli onni onnettomuudessa, että pelastuslaitos sai rajattua tulipalon vain tiettyihin osiin rakennusta, eikä tuli vahingoittanut museon toimisto- ja näyttelytiloja.

Tilat suojataan

Porin kaupungin omistamista tiloista vastaava esimies Jouni Salonen kertoo, että taidemuseon vesikatto suojataan nopealla aikataululla, jotta mahdolliset vesisateet eivät pääse tekemään lisää vaurioita. Töiden ajaksi Kokemäenjoen rantaan johtava Teatterikatu suljetaan museon kohdalta.

Tulipalo lähti leviämään taidemuseon sisäpihalta kuorma-autosta. Poliisi kertoi aiemmin maanantaina Ylelle tutkivansa paloa epäiltynä törkeänä tuhotyönä.

Kuuntele rikoskomisario Erik Salonsaaren haastattelu. Lore Korpelainen haastattelee.