1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Lappi

Yötön yö päättyy myös Suomen pohjoisimmassa kylässä: Suvi Järvensivu nauttii valoisista öistä Utsjoella

Yötön yö päättyy nyt myös Suomen pohjoisimmassa kylässä Nuorgamissa 29. päivä heinäkuuta. Yöttömän yön päättyminen tarkoittaa sitä, että aurinko laskee hetkiseksi horisontin alapuolelle ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen.

Suvi Järvensivu tulee Utsjoelle mielummin kesällä kuin talvella kaamoksen aikaan. Hän nauttii yöttömän yön auringosta. Kuva: Priváhta

Valoisat yöt, valoisat päivät. Tällainen on kesä Saamenmaalla, muttei sekään kestä ikuisesti. Yötön yö loppuu Nuorgamissa 29. päivä heinäkuuta klo 0.32.

Suvi Järvensivu on tullut kesälomalle Utsjoelle kesäkuussa. Kuukauden lomailun jälkeen Pohjois-Lapin yöt alkavat hämärtyä ja aurinkokin painuu horisontin alapuolelle noin tunniksi.

– Tietenkin on vähän ikävää kun kesä on loppumassa, mutta toisaalta se tarkoittaa minulle hillastuksen alkamista. Muistan lapsuudesta saakka sen, että me aina elokuun alussa lähdimme hillastamaan.

Suvi Järvensivu pitää itse enemmän kesäajasta kuin talven pimeydestä. Järvensivun mukaan joka vuodenajassa Saamenmaalla on kuitenkin hyvät ja huonot puolensa. Vuodenajat vaikuttavat siihen, mitä pohjoisessa tehdään.

– Kesällä ehtii tehdä paljon ulkona, ja siellä voi olla pidempään. Tietenkään kaamoksen aikaan ei ole tällaisia mahdollisuuksia. Kyllä minä mielummin kesällä olen Utsjoella kuin talvella, etenkään kaamosaikaan.

Saamenmaan kaunis yötön yö loppuu ja syksy tulee. Kuva: Maiju Saijets / Yle

Meteorologi: Aurinko ei ole laskenut horisontin alapuolelle kahteen ja puoleen kuukauteen Nuorgamissa

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Anja Häkkisen mukaan Nuorgamissa yötön yö päättyy 29. päivä heinäkuuta torstaina.

– Silloin aurinko laskee klo 0.32 ja se on noussut toukokuun puolivälissä 15.5. klo 1.41. Eli kaksi ja puoli kuukautta on ollut aikaa, jolloin aurinko on näkynyt, eikä ole laskenut horisontin alapuolelle.

Häkkinen kertoo, että muualla napapiirin pohjoispuolella yötön yö on päättynyt jo aiemmin. Esimerkiksi Inarissa jo viime viikolla, heinäkuun 23. päivä ja Utsjoella keskiviikkona heinäkuun 28. päivä.

Yöttömän yön päättyminen tarkoittaa sitä, että aurinko laskee horisontin alapuolelle hetkiseksi. Häkkinen kertoo, että juuri nyt tämä hetki kestää puolesta tunnista tuntiin.

– Sitten kun mennään pidemmälle syksyyn, niin se on yhä kauemmin siellä horistontin alapuolella ja alkaa tulla hämäräkin.

– Siinä syyspäivän tasauksen paikkeilla syyskuun puolen välin jälkeen alkaa olla jo ei nyt ihan täysin pimeää, mutta niin että tähdet näkyy. Aika nopeasti varsinkin elokuussa ne yöt alkavat pimentyä.

28.7.2021 klo 17.06 korjattu tieto, jossa kerrottiin yöttömän yön päättymisestä.