Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi Etelä-Pohjanmaalla viime kuukaudesta, osuus silti Manner-Suomen alhaisin

Vuoden takaiseen verrattuna työttömien työnhakijoiden määrä laski Etelä-Pohjanmaalla 33,1 prosentilla. Maakunnan alhaisimmat osuudet olivat Kuortaneella, Alavudella, Soinissa ja Vimpelissä.

Etelä-Pohjanmaalla on Manner-Suomen alhaisin työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta. Kuva: Anni Reenpää / Lehtikuva

Vuoden takaisesta vertailuajankohdasta työttömien työnhakijoiden määrä laski Etelä-Pohjanmaalla 33,1 prosentilla. Suhteellisesti enemmän laskua oli vain Ahvenanmaalla ja Pohjanmaalla.

Maakunnan alhaisimmat työttömien työnhakijoiden osuudet olivat Kuortaneella (5,0 %), Alavudella (6,0 %), Soinissa (6,0 %) ja Vimpelissä (6,0 %).

Edellisestä kuukaudesta työttömien työnhakijoiden määrä kuitenkin nousi Etelä-Pohjanmaan alueella 500 henkilöllä.

Työttömien työnhakijoiden osuus Etelä-Pohjanmaan työvoimasta oli 7,6 prosenttia, joka oli Manner-Suomen alhaisin. Koko maassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 12 prosenttia.

Viime vuoden luvuissa näkyy erityisesti koronan aiheuttamien rajoitusten ja sulkutoimenpiteiden vaikutukset työllisyyteen. Varsinkin lomautettujen määrä oli viime vuoden kesäkuussa varsin korkea. Lomautettujen lukumäärä tämän vuoden kesäkuun lopussa oli 677, jossa laskua viime vuoden vertailuajankohtaan oli peräti 2041 henkilöä.

Pitkäaikaistyöttömyys on Etelä-Pohjanmaan alueella kasvusuunnassa. Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli 45,5 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Uusia avoimia työpaikkoja Etelä-Pohjanmaalla oli kuukauden aikana 2231 kappaletta, joka oli 104,7 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Etelä-Pohjanmaalla työttömyys laski kaikissa seutukunnissa, joista Kuusiokuntien alueella lasku oli suhteellisesti voimakkainta. Etelä-Pohjanmaan kunnista suhteellisesti eniten laskua työttömien työnhakijoiden määrässä oli Ähtärissä (-50 %), Soinissa (-46 %), Lappajärvellä (-44 %), Kauhavalla (-40 %) ja Teuvalla (-40 %).