1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tartuntataudit

Kainuun soten ilmoittamat ja THL:n tartuntaluvut eroavat toisistaan: syy on yksinkertainen

Toisistaan poikkeavat tartuntaluvut ovat hämmentäneet kainuulaisia. Lisäksi Kainuun terveysviranomaisille tulee yhteydenottoja, joissa esitetään huolta koronatorjunnan toimien riittävyydestä. 

THL:n tartuntatilastoissa on eroja alueiden omiin tilastoihin, sillä THL tilastoi positiivisen tuloksen joko hoitopaikkaan tai laboratorion sijaintikuntaan, mikäli tiedossa ei ole henkilön kotikuntaa Suomessa. Kuva Kainuun keskussairaalan näytteenottopisteeltä. Kuva: Mimmi Nietula / Yle

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Kainuun soten toisistaan poikkeavat tartuntaluvut ovat soten mukaan hämmentäneet kainuulaisia. THL:n tilastoon tartuntaluvut päivittyvät viiveellä, kun taas Kainuun sote tiedottaa päivittäin tietoon tulleet edellisen päivän vahvistetut tartunnat. Lukujen ilmoittamistavasta johtuen tartuntamäärät vaihtelevat verrattaessa Kainuun soten ja THL:n ilmoittamia lukuja.

Lisäksi alueella todettujen ja rekisteriin päätyvien lukujen eroja selittävät myös henkilöiden kotipaikat sekä ulkomaalaisten henkilöiden osuus.

THL:n tartuntatilastoissa on eroja alueiden omiin tilastoihin, sillä THL tilastoi positiivisen tuloksen joko hoitopaikkaan tai laboratorion sijaintikuntaan, mikäli tiedossa ei ole henkilön kotikuntaa Suomessa. Sote taas tietää tarkasti, mikä tartunta on kainuulaisen ja mikä muualta tulleen.

Koronatoimet huolettavat

Kainuun terveysviranomaisille tulee yhteydenottoja, joissa esitetään huolta koronatorjunnan toimien riittävyydestä.

Tartuntojen lisääntyessä esiintyy myös vaatimuksia tiukemmista rajoituksista. Tärkein tartuntojen torjuntakeino on kuitenkin jokaisen yksilön vastuu turvallisesta toiminnasta noudattamalla annettuja ohjeita tai määräyksiä.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.