1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Koronan ilmaantuvuusluku noussut Kanta-Hämeessä, tilanne kuitenkin rauhallinen

Koronavirus jatkaa leviämistään Kanta-Hämeessä, mutta tautitapaukset eivät yleensä enää vaadi sairaalahoitoa. Syynä tähän on se että alueella on rokotettu jo toiseenkin kertaan miltei puolet yli 16-vuotiaista.

Kanta-Hämeessä jo yli 74 prosenttia on saanut ensimmäisen koronarokoteannoksen. Määrä on jonkun verran muun maan keskiarvon yläpuolella. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Kanta-Hämeessä kahden edellisen viikon ilmaantuvuusluku on ollut 62 tartuntaa 100 000 henkilöä kohden. Nousua tässä on edellisestä tarkastelujaksosta sillä silloin ilmaantuvuusluku oli 46.

Maakunnan pandemiaryhmä päättikin viime viikolla siirtymisestä kiihtymisvaiheeseen.

Maanantain aikana Kanta-Hämeessä todettiin 10 uutta COVID-19-tartuntaa. Tapauksista neljä on Hämeenlinnan seudulta, neljä Riihimäen ja kaksi Forssan seudulta.

Viiden potilaan osalta tartuntaketjut on tiedossa ja viiden jäljitys on vielä kesken. Jäljitetyistä kolme tartuntaa johtaa oman maakunnan ulkopuolelle ja yksi ulkomaille.

Karanteenin aikana sairastuneita on ollut 15 prosenttia, 7 prosenttia on todettu ulkomaanmatkan jälkeen, 38 prosenttia on saatu oman maakunnan ulkopuolelta ja 9 prosenttia on jäänyt lähteeltään epäselviksi paikallisiksi tartunnoiksi.

Koronavirustestausta tehtiin Fimlabissa viikolla 29 noin 2200 testiä, ja perustestien vastausviiveet ovat olleet noin 1-2 vuorokautta näytteenotosta.

Kanta-Hämeen keskussairaalassa ei ole hoidossa COVID-19-potilaita. Maakunnan perusterveydenhuollon vuodeosastoillakaan ei ole hoidossa koronapotilaita.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.