1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sää

Helteet vaihtuivat epävakaiseen säähän – "Uutta hellejaksoa ei ole vielä näköpiirissä"

Keskiviikkona Suomeen saapuu etelästä paikoin runsaita sade- ja ukkoskuuroja. Poikkeuksellisen kuivan kauden jälkeen sateet ovat odotettuja, sanoo Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi.

Helteet väistyvät ja sää viilenee tavanomaisempiin kesän lukemiin. Kuva: Kerttu Kotakorpi / Yle Sää

Heinäkuun lopun todennäköisesti viimeinen helleaalto jäi lyhyeksi, sillä eteläisemmästä Euroopasta saapuva matalapaine toi mukanaan sade- ja ukkoskuuroja jo varhain keskiviikkona.

Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi muistuttaa, että kuurosateiden sademäärät vaihtelevat paikoin ja siten tarkan ennusteen antaminen paikallisesti on hankalaa.

– Ukkosherkkyydelle ja voimakkaille sateille on hyvät edellytykset, mutta vielä ei tiedetä, millaiselle alueelle sateet sattuvat osumaan, Kotakorpi summasi tiistai-iltana.

Loppuviikko on epävakainen koko maassa, sade- ja ukkoskuuroja tulee niin etelässä kuin pohjoisessakin. Helteet väistyvät itään ja sää viilenee.

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa. Tarkistamalla evästeasetuksesi voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Helteitä ei näköpiirissä

Kerttu Kotakorven mukaan uutta helleaaltoa ei tämän hetken ennusteissa ole havaittavissa. Kesähelteitä kaipaavaa voi tosin lohduttaa se, että elokuu on vielä edessäpäin.

– Säätyyppi muuttuu nyt epävakaisemmaksi sateiden ja ukkoskuurojen myötä, mutta ensi viikolla sateet muuttuvat hajanaisemmiksi. Uutta hellejaksoa ei ainakaan vielä ole näköpiirissä, Kotakorpi kertoo.

Lämpötilat pysyttelevät helteiden jälkeen meille tavanomaisemman, noin 20 lämpöasteen tienoilla.

– Kuivuuden jälkeen sateita jo varmasti paljon odotetaan, Kotakorpi uskoo.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon kello 23:een saakka.

Lue lisää:

Tämä kesä on ollut kuumin yli 100 vuoteen osassa Suomea – katso 20 paikkakunnan tiedot Helsingistä Utsjoelle