1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Raisio

Raisio aloittaa muiden varsinaissuomalaisten kaupunkien imussa koronarokotustapahtumat - ensimmäinen pop up ensi viikolla

Varsinais-Suomessa tiettävästi ainakin Salo, Kaarina ja Turku ovat jo aloittaneet tiettyinä päivinä koronarokotukset ilman ajanvarausta.

Varsinais-Suomessa yhä useampi kaupunki antaa koronarokotuksia ilman ajanvarausta. Arkistokuva. Kuva: Silja Viitala / Yle

Raisio aloittaa koronarokotukset ilman ajanvarausta. Ensimmäinen pop up -tapahtuma järjestetään ensi viikon torstaina, 5. elokuuta.

Raision mukaan tarkoituksena on vauhdittaa koronarokotuksia. Raisio jakaa rokotuksia vuoronumerolla ilman ajanvarausta.

Rokotukseen pääsee Raision terveysasemalla ensi torstaina kello 9–15 välisenä aikana saapumisjärjestyksessä vuoronumerolla. Rokotteita jonottajille on varattu 70.

Ensi torstain pop up -rokotukset on varattu pelkästään ensimmäistä koronarokotetta ottaville.

Raisio perustaa jonotuslistan

Lisäksi Raisio suunnittelee, että osa kaupunkilaisista voi aikaistaa toisen koronarokotteen ottamista.

Ensisijaisesti tehosteannos annetaan 12 viikon kuluttua ensimmäisestä. THL:n ohjeistuksen mukaan annosväliä voi kuitenkin lyhentää paikallisen harkinnan mukaan kahdeksaan viikkoon.

Tämän takia Raisio perustaa jonotuslistan, jonne voi ilmoittautua, kun ensimmäisestä rokotuksesta on kulunut kahdeksan viikkoa.

–Listalta soitetaan ihmisiä lyhyellä varoitusajalla tehosterokotteelle aina, kun rokotteita on esimerkiksi peruuntumisen tai muun syyn vuoksi jäämässä yli. Tarkoituksena on, että rokotteita ei edelleenkään menisi hukkaan, kertoo terveydenhoitaja Maria Sorje tiedotteessa.

Jonotuslistalle voi ilmoittautua olemalla yhteydessä koronarokotusneuvonnan puhelimeen 040 559 5434 arkisin klo 12–13. Numeroon ei voi jättää soittopyyntöä.

Lue lisää:

Turun ensimmäisessä pop up -rokotuksessa piikin sai 86 kaupunkilaista

Kaarina suunnittelee pop up -rokotusten jatkamista kerran viikossa elokuussa