1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. myymäläautot

Nostalgiamatka 1970-luvun kesiin: tällainen on Suomen ainoa kauppa-automuseo, jonne J. Karjalainen lahjoitti korillisen 50-vuotiasta limsaa

Myymäläautoja oli Suomessa 1960–70-luvulla reilusti toista tuhatta, mutta nyt ne alkavat olla historiaa. Kauppa-autoja liikkuu enää muutama. Uudenlaiselle palveluautolle voisi edelleen riittää kysyntää.

Myymäläautomuseon pitäjä lähikuvassa.
Hausjärven Mommilassa on tiettävästi Suomen ainoa kauppa-automuseo. Museon omistava Samppa Hartikainen muistaa, kuinka kauppa-autot olivat lapsuudessa osa mummolassa vierailua.

Monen suomalaisen kesämuistoihin kuuluu käynti kauppa-autolla. Kanta-Hämeen Hausjärvellä on nyt yleisön nähtävänä pala suomalaista myymälöiden historiaa, kun Mommilassa avataan tiettävästi Suomen ensimmäinen kauppa-automuseo lauantaina.

Myymäläautojen kulta-aikaa oli 1960–70-luku. 70-luvun alkupuolella autoja oli jopa 1 200. Nykyään ne ovat harvinaisia: Suomessa kulkee enää vain viisi tai kuusi kauppa-autoa.

Myymäläauto Martti on kiertänyt Keski-Pohjanmaalla ja saaristossa. Nyt se on parkkeerattu pysyvästi Mommilan kyläpuodin pihaan. Auto kulkee yhä, mutta vain lyhyitä huoltomatkoja. Kuva: Ville Välimäki / Yle

Kauppa-automuseon omistajalla Samppa Hartikaisella on paljon lapsuusmuistoja, jotka liittyvät myymäläautoihin.

– Molemmissa mummoloissa kävi kauppa-auto. Eniten kiinnostivat karkit ja jäätelö. Paluu omaan lapsuuteen tai nuoruuteen on se, mikä museossa kävijää eniten liikuttaa, Hartikainen uskoo.

Museokuntoon ehostetun myymäläauto Martin hyllyt on pakattu eri vuosikymmenten tuotteilla. Uusimmat ovat 1980-luvulta.

Kauppa-autojen tuotteet piti pakata hyllyihin tiiviisti, etteivät ne putoa auton ollessa ajossa. Kuva: Ville Välimäki / Yle

Kauppa-autojen tuhkista nousee uusi konsepti?

Linja-auton kokoiset myymäläautot olivat aluksi sekatavarakauppoja, joista saattoi ostaa vaikka uuden onkivavan tai housut. Myöhemmin autoissa myytiin vain elintarvikkeita.

Kauppa-autotoiminnasta Suomessa kirjan kirjoittanut Kimmo Pyrhönen sanoo, että perinteiset myymäläautot tuskin tekevät paluuta. Hän uskoo kuitenkin, että yhteispalveluautoille voisi olla tarve. Niistä saisi kauppapalveluiden lisäksi apteekki-, terveys ja kenties kunnan palveluita.

Kauppa-autoissa saattoi olla useita työntekijöitä. Myöhemmin kuljettaja teki myös myyjän työt ja oli ainoa työntekijä. Samppa Hartikainen järjestelee museoauton hyllyjä. Kuva: Ville Välimäki / Yle

Myös kauppa-automuseon omistavalla Samppa Hartikaisella on samanlainen ajatus. Hänestä yhden palveluauton sisään mahtuisi niin kirjasto, pankkipalvelut, Veikkaus kuin kauppakin.

– Ihme, ettei kukaan ole vielä lähtenyt palveluautokonseptiin.

Museossa on yksi esine ylitse muiden, Hartikainen ajattelee. Se on puinen Hartwallin kori, joka on täynnä avaamattomia limonadipulloja. Pullokori on vuodelta 1968. Pulloissa on repäisykorkit.

– Tämä on erityinen, koska se on itsensä muusikko J. Karjalaisen lahjoittama, Hartikainen kertoo.

Yli 50-vuotta vanhaa limua tuskin enää kannattaa maistaa. Kuva: Ville Välimäki / Yle

Onko sinulla muistoja myymäläautoista? Aiheesta voi keskustella perjantai-iltaan klo 23:een asti.