1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. raskas liikenne

Itä-Suomen poliisi tarkasti lähes 300 ajoneuvoa raskaan liikenteen tehovalvonnassa – lepoaikarikkomuksia viime vuotta vähemmän

Raskaan liikenteen tehovalvonnassa poliisi huomasi parannusta ajo- ja lepoaikojen suhteen viime vuoteen verrattuna. Valvonnan aikana puututtiin myös ylikuormiin.

Poliisi tarkasti liki 300 ajoneuvoa viime viikon tehovalvonnan yhteydessä. Kuvituskuva. Kuva: Raimo Torikka / Yle

Poliisin valtakunnallisen raskaan liikenteen tehovalvonnan yhteydessä tarkastettiin Itä-Suomessa melkein 300 kotimaista ja ulkomaista ajoneuvoa.

Poliisi paljasti viime viikon tehovalvonnassa Itä-Suomessa 38 ajo- ja lepoaikarikkomusta sekä viisi ajopiirturirikkomusta.

– Yleisesti ottaen ajo- ja lepoaikojen suhteen oli tapahtunut parannusta viime vuoteen, kertoo komisario Seppo Porokka Itä-Suomen poliisilaitoksen tiedotteessa.

Valvonnan aikana tavattiin myös kaksi ylikuormaa, joissa oli kalliomursketta. Ylikuormiin puututtiin ylikuormamaksuin sekä rangaistusvaatimuksin.

Kesällä tavataan monesti ylikuormassa olevia ajoneuvoja. Poliisi haluaa muistuttaa, että esimerkiksi kaikkien rakennusprojektien aikataulut täytyisi miettiä siten, ettei vaikkapa kalliomursketta tarvitse ajaa ylikuormina.

Valvonnan aikana ei tavattu juurikaan niin sanottuja näkemäesteitä, eli verhoja tai muita näkökenttää heikentäviä esineitä.