1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. COVID-19

Kainuun prikaatissa on lyhyessä ajassa todettu yksitoista koronavirustartuntaa

Viikonloppuna ilmi tullut koronavirusrypäs on poikinut keskiviikkoon mennessä 11 tartuntaa Kainuun prikaatissa.

Puolustusvoimissa on tänä vuonna todettu jo tähän mennessä yli tuplamäärä tartuntoja viime vuoden tartuntalukuihin verrattuna. Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

Puolustusvoimat tiedottaa, että Kainuun prikaatissa koronatapaukset lisääntyvät. Keskiviikkona ilmoitettu luku on 11 (siirryt toiseen palveluun).

Tartunnat liittyvät viikonloppuna ilmenneeseen koronaryppääseen. Karanteenissa Kajaanissa on runsaat sata henkilöä.

Kaikki varuskunnassa olevat tartunnan saaneet henkilöt ovat hoidossa puolustusvoimien omalla Hoikankankaan terveysasemalla.

Kainuun prikaatin alokkaista suurin ryhmä eli liki kolmannes tulee pohjalaismaakunnista, Pohjanmaalta, Etelä-Pohjanmaalta ja Keski-Pohjanmaalta. Pohjois-Savosta tulee viidennes, Keski-Suomesta 18 prosenttia, Pohjois-Pohjanmaalta 13 prosenttia, Pohjois-Karjalasta 12 prosenttia sekä Kainuusta 7 prosenttia.

Kuluneesta korona-ajasta tämä vuosi on ollut Puolustusvoimissa viime vuotta hankalampi koronaviruksen osalta. Tällä viikolla Puolustuvoimien kymmenessä eri joukko-osastossa on todettu yhteensä 47 koronatartuntaa ja koko tänä vuonna 235. Viime vuonna tartuntoja todettiin yhteensä vajaat sata.

Kuuntele Petra Haaviston haastattelu koronakaranteenissa olevasta varusmiehestä, kokkolalaisesta Oskari Melenderistä:

Uusia tartuntoja Kainuun prikaatin varushenkilöillä: kaikkiaan sairastuneita on nyt kymmenen

Kainuun prikaatin koronarypäs kasvaa: aiemmin altistuneita on nyt sairastunut

Uudet alokkaat astuvat palvelukseen Kainuun prikaatiin – halukkailla mahdollisuus ottaa koronarokote