1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila: Syksyn lähiopetus voi olla vaarassa – asetus 12–15-vuotiaiden rokottamisesta valmistunee pian

Nykyiset koronatartuntaluvut ennakoivat lisärajoituksia syksylle, arvioi STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila. Lasten ja nuorten rokottaminen saattaa edetä jo elokuussa.

STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila A-studiossa.
Nykyisillä tartuntaluvuilla erityisesti korkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen lähiopetus on vaarassa. "Eli nuoret, jotka ovat alttiita koronalle. Toivon vastuuntuntoa kaikilta”, vetoaa STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila.

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikön Kirsi Varhilan mukaan on yhä epäselvää, voivatko koulut palata lähiopetukseen elokuussa heikkenevän koronatilanteen takia.

– Tämä on suuri kysymys näillä tartuntaluvuilla.

Varhila uskoo, että erityisesti vaarassa on korkeakoulujen ja mahdollisesti myös toisen asteen lähiopetus. Hän ennakoi, että syksyllä saattaa olla luvassa lisärajoituksia, mikäli koronatartuntojen lisääntyminen jatkuu nykyistä tahtia.

– Rajoitukset lähtevät siitä, missä nuoret liikkuvat. Missä pystymme heidän tautitaakkaansa vähentämään, sinne niitä pitäisi kohdentaa.

Varhila kertoo, että asetus 12–15-vuotiaiden rokottamisesta on valmistumassa elokuun puolivälissä.

– Koko tämän viikon olemme käyneet kiihkeitä neuvotteluja, että saisimme silloin myös lisärokotteita. Ehkä kuusinumeroisen luvun, muutamia satojatuhansia.

Varhilan mukaan myös koronapassin jatkoselvittely voi olla paikallaan. Passilla pääsisi esimerkiksi tapahtumiin ja ravintoloihin, ja sen saisi kahdella rokotuksella, sairastetulla taudilla tai negatiivisella koronatestillä.

Perustuslaki voi kuitenkin tulla esteeksi.

– Erittäin tärkeää tässä on perusoikeus- , yhdenvertaisuus- ja syrjimättömyysarviointi, Varhila toteaa.

STM teki virheen THL:n ohjaamisessa

Viime viikolla Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä sosiaali- ja terveysministeriö saivat apulaisoikeusasiamieheltä moitteet liittyen 65–69-vuotiaiden rokottamiseen Astra Zeneca -rokotteella. THL:n ohjeistuksella ikäryhmään kuuluvat käytännössä pakotettiin ottamaan Astra Zeneca -rokotetta.

Ministeriö epäonnistui Varhilan mukaan nimenomaan THL:n ohjaamisessa.

– STM:n olisi pitänyt paremmin ohjata THL:ää tekemään juridista tarkastelua lääketieteellisissä ohjeissaan.

Varhila sanoo, että STM oli jossain määrin suoraan mukana valmistelemassa Astra Zeneca -ohjeistusta.

– Kyllä myös STM on siinä kohtaa tehnyt sen virheen, että lähdimme aika pelkästään sillä lääketieteellisellä arviolla.

Keskiviikon 28.7.2021 A-studio on katsottavissa Yle Areenassa.