1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. metsäpalot

Kalajoen suurpalon sammutus työllistää pelastusväkeä ympäri Suomen – Paloalueen rajaus on puuskittaisesta tuulesta huolimatta toistaiseksi pitänyt

Jokilaaksojen pelastuslaitos on saanut Kalajoen metsäpalon sammutukseen apua myös kaikista pohjalaismaakunnista. Keski-Pohjanmaalle kymmenien pelastajien työllistyminen suurpalossa on synnyttänyt valmiusaukon, jota paikataan etelämpää.

Kalajoen metsäpalon sammutuksessa tilanne on kriittinen
Kalajoen metsäpalon sammutuksessa tilanne on kriittinen

Kalajoella maanantaina alkaneen ja keskiviikkona levinneen metsäpalon tilanne on tällä hetkellä tilanne on rauhallinen, mutta vakava.

Palonalueen rajaus on puuskittaisesta ja suuntaansa vaihtelevasta tuulesta huolimatta toistaiseksi pitänyt. Alueella on läpi torstain jatkettu palokäytävien vahvistamista ja sammutustyötä.

Laajentunut paloalue sijaitsee tällä hetkellä Kalajoen Kortesalmelta Pahapuhdolle asti, lähellä Kannuksen rajaa. Paloalue on tällä hetkellä ympärysmitaltaan noin 8 kilometriä ja erittäin vaikeakulkuista.

Seuraavat puolitoista vuorokautta ovat metsäpalon kannalta kriittisiä ja ratkaisevia, sillä töitä helpottavaa sadetta saataneen vasta perjantaina iltapäivällä.

Apujoukkoja ympäri Suomea

Sammutustehtäviin on saatu torstain aikana hankittua lisäresursseja lähes kaikista Suomen pelastuslaitoksista. Sammutustehtävissä sekä niitä tukevissa tukitehtävissä on tällä hetkellä lähes 250 henkilöä.

Tänään on yksi sammutustoimintaan osallistunut loukkaantui lievästi saatuaan palovamman.

Kaukaisimmat apuvoimat ovat tulleet Espoosta asti, mutta Kalajoelle on lähetetty apujoukkoja lähempääkin eli Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen sekä Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksilta.

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa. Tarkistamalla evästeasetuksesi voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Etelä-Pohjanmaalta Jokilaaksojen pelastuslaitoksen apuna on yksi sammutusautollinen ryhmä eli 5–7 henkilöä. Illaksi Etelä-Pohjanmaalta apuun lähetetään seuraava ryhmä.

Pohjanmaan pelastuslaitokselta alueelle lähetetään viisi yksikköä eli 25 henkilöä.

Aluehallintovirasto on myös tihentänyt alueella palovalvontalentoja. Kone käy alueella kolmen tunnin välein. Tällä varaudutaan puuskittaisen tuulen yllätysten aikaiseen havaitsemiseen.

"Avotulen tekoa ei kannata edes ajatella"

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitokselta on ollut yli 40 henkilöä sekä kalustoa sammuttamassa paloa viime yöstä lähtien. Vuorossa on jo vaihtomiehistö.

Jokilaaksojen pelastuslaitos on saanut sammutusapua eri puolilta Suomea. Kuva: Kalle Niskala / Yle

Palo lähti leviämään yöllä Kalajoelta Kannusta kohti, ja keskipohjalaiset ovat sammuttaneet paloa sillä suunnalla.

Pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen kertoo, että Keski-Pohjanmaalla maakunnan paloasemien valmiutta on nostettu, jotta oman alueen varautuminen pysyy tarpeeksi korkealla tasolla sillä aikaa, kun omaa väkeä on kiinni suurpalon sammutuksessa. Apuun on saatu Pohjanmaan pelastuslaitokselta 20 henkilöä valmiustason ylläpitämiseksi.

– Nyt on tosi kysymyksessä. Vapaapalokuntalaiset tekevät pelastustyötä omien töidensä lisäksi, mikä on kuluttavaa, mutta silti myös maakunnan oma valmiustaso on pidettävä yllä. Nyt kukaan ei saa edes ajatella avotulen tekoa, ettei tilanne pahene, varoittaa pelastusjohtaja Pukkinen.

Kaikissa pohjalaismaakunnissa on voimassa metsäpalovaroitus. Säätiedotuksen mukaan sateelle on alueella pieni mahdollisuus.

Lue myös :

Pelastajat jaksavat työskennellä Kalajoen paloalueella vapaaehtoisten toimittamien muonien voimalla