1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. matkailu

Kotimaan majoitusmäärät elpyivät kesäkuussa lähelle koronaa edeltävää aikaa – hotellihuoneen keskihinta hieman alle satasen

Ulkomaisia majoittujia oli vain noin kymmenesosa toissa vuoden määriin verrattuna.

Kotimaisia vapaa-ajan yöpymisiä oli kesäkuussa viisi prosenttia enemmän kuin kaksi vuotta sitten, mutta työmatkayöpymiset olivat vähentyneet 24 prosenttia. Kuvituskuva. Kuva: Ville Viitamäki / Yle

Kotimaisten yöpymisten määrä elpyi kesäkuussa lähelle koronakriisiä edeltävää aikaa, selviää Tilastokeskuksen ennakkotiedoista. Kotimaisia yöpymisiä oli kesäkuussa vain kolme prosenttia vähemmän verrattuna vuoteen 2019.

Kotimaisia vapaa-ajan yöpymisiä oli kesäkuussa viisi prosenttia enemmän kuin kaksi vuotta sitten, mutta työmatkayöpymiset olivat vähentyneet 24 prosenttia.

Kaikkiaan kesäkuussa yöpymisiä oli 1,63 miljoonaa, mikä on neljänneksen vähemmän kuin vastaavaan aikaan vuonna 2019. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymismäärä väheni 87 prosentilla.

Hotellihuoneen keskihinta koronaa edeltävää aikaa matalampi

Hotellihuoneen keskihinta oli kesäkuussa koko maan osalta noin 97 euroa vuorokaudelta. Viime vuonna keskihinta oli noin viisi euroa halvempi. Koronaa edeltävinä vuosina hotellihuoneen keskihinta kesäkuussa on ollut yli sata euroa.

Kesäkuussa hotellihuoneiden käyttöaste oli koko maassa 38,6 prosenttia, kun se kesäkuussa 2019 oli 59,6 prosenttia. Parhaiten hotellihuoneet täyttyivät Pohjois-Karjalassa 62,5 prosentin ja Varsinais-Suomessa 58 prosentin käyttöasteella.

Helsingissä ja Lapissa hotellihuoneiden käyttöaste oli 25 prosentin tienoilla.

Maakunnittain vertailtuna yöpymismäärät ovat vähentyneet eniten Uudellamaalla, jossa yöpymisiä oli alle puolet toissa vuoden määriin verrattuna.

Viime vuoteen verrattuna yöpymiset lisääntyivät kaikissa maakunnissa.