Metsähallitus kunnostaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Vanhan Pyhäniemen rakennuksia Mäntyharjulla

Viimeksi Vanhan Pyhäniemen tilakokonaisuutta on korjattu laajasti 1990-luvulla.

Mäntyharjun museo kerää muistoja ja tarinoita siirtolaisuudesta sekä myös evakkojen asuttamisesta kuntaan. Kuva: Sini Saarilahti / Metsähallitus

Metsähallitus kertoo kunnostavansa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Vanhan Pyhäniemen rakennuksia Mäntyharjulla.

Kevään aikana on kunnostettu tilan luhtiaittaa, saunaa ja varasto-huussirakennusta.

Kunnostukset on tehty eduskunnan myöntämän rahoituksen tasokorotuksen turvin.

Erikoissuunnittelija Sini Saarilahti Metsähallituksesta kertoo tiedotteessa, että korjaustöiden tarkoituksena on mahdollistaa tilan ottaminen sille soveltuvaan käyttöön. Rakennusten kunnostustöitä jatketaan vähitellen.

Vanha Pyhäniemi on ehyenä kokonaisuutena säilynyt, ja kansatieteellisesti merkittävä rakennusryhmä. 1800-luvun alussa torpasta talonpoikaistilaksi muuttuneeseen Vanhaan Pyhäniemeen kuuluu 16 osin kytkettyä rakennusta. Rakennukset ovat säilyneet lähes alkuperäisessä asussaan.

Korjaukset toteutti Uudenkaarlepyyn Paanukatto.