1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lasten seksuaalinen hyväksikäyttö

Keski-Suomessa paljastui laaja seksuaalirikos: lapseksi tekeytyneen miehen epäillään ahdistelleen somessa lapsia – satoja uhreja ympäri Suomen

Poliisi epäilee, että mies tekeytyi alakouluikäiseksi lapseksi sosiaalisessa mediassa ja houkutteli lukuisia lapsia seksuaalisiin tekoihin. Nuorimmat uhrit ovat olleet 8-vuotiaita. Poliisi epäilee, että uhreja voi olla yhteensä jopa 200.

Epäilty on poliisin mukaan saanut lapset lähettämään itsestään videoita, joissa seksuaalista sisältöä. Kuvituskuva. Kuva: Yle

Sisä-Suomen poliisi tutkii laajaa alakouluikäisiin lapsiin kohdistunut seksuaalirikosta. Tutkinnanjohtaja Saara Asmundela kertoo, että uhreja on eri puolilla Suomea.

Nuoren keskisuomalaisen miehen epäillään syyllistyneen sosiaalisessa mediassa kymmeniin alakouluikäisten lasten seksuaalisiin hyväksikäyttöihin. Asianomistajista on tähän mennessä tunnistettu 53, ja nuorimmat heistä ovat olleet 8-vuotiaita. Poliisi epäilee, että asianomistajia voi olla huomattavasti enemmän, yhteensä jopa 200. Määrä perustuu käyttäjäprofiilien määrään, joista epäillylle on lähetetty videoita.

Asmundela vahvistaa, että kyseessä on asianomistajien suuren määrän vuoksi poikkeuksellinen rikosepäily. Lapsiin kohdistuvissa seksuaalissa verkkorikoksissa uhrien lukumäärä on tavallisesti muutamia tai korkeintaan muutamia kymmeniä.

Uhreista kaikki yhtä lukuun ottamatta ovat alakouluikäisiä. Vanhin tunnistetuista asianomistajista on 13-vuotias.

Poliisi vahvistaa epäillyn olevan nuori mies, jolla ei ole aikaisempaa rikostaustaa.

Epäilty lähestyi uhreja tekeytymällä lapseksi

Poliisin mukaan miehen epäillään esiintyneen sosiaalisessa mediassa alakouluikäisenä ja saaneen lapset lähettämään itselleen videoita, joissa he esiintyvät seksuaalisesti tai tekevät itselleen seksuaalisia tekoja. Mies oli tallentanut videot itselleen, ja ne löytyivät kotietsinnän yhteydessä takavarikoiduista tietoteknisistä laitteista. Videoita löytyi yhteensä noin 2 000.

Epäilty näyttää toimineen yksin. Asmundelan mukaan tällä hetkellä ei ole viitteitä siitä, että rikokseen olisi syyllistynyt muita.

Rikosepäily tuli poliisin tietoon, kun eräs vanhempi oli löytänyt 9-vuotiaan lapsensa puhelimesta keskustelun, jossa lapsi puhui ystäviensä kanssa epäillystä. Lapsi oli kysyttäessä kertonut vanhemmalle, että epäilty oli pyytänyt häneltä kuvaa, jossa lapsi on ilman paitaa, kertoo tutkinnanjohtaja Asmundela tiedotteessa.

Toistaiseksi ei ole tullut ilmi, että kenenkään muun lapsen osalta olisi tehty ilmoitusta poliisille.

Tutkinnanjohtaja Asmundela pitää erittäin huolestuttavana sitä, että näin laajasta kokonaisuudesta vain yksi epäilty rikos on tullut vanhempien tai viranomaisten tietoon.

– Tässäkään tapauksessa lapsi ei itse kertonut asiasta aikuiselle, vaan se tuli ilmi aikuisen löydettyä epäilyttävää viestinvaihtoa lapsen puhelimesta, Asmundela sanoo.

Poliisi tekee parhaillaan työtä lukuisten asianomistajien tunnistamiseksi. Samalla poliisi on yhteydessä uhreiksi joutuneiden lasten perheisiin.

Tutkimus: iso osa alaikäisistä saa häiritseviä viestejä kuukausittain

Tutkinnanjohtaja Saara Asmundela Sisä-Suomen Poliisista arvioi, että lapsiin kohdistuva seksuaalinen häirintä ja väkivalta on hyvin yleistä. Esimerkiksi hän nostaa tuoreessa Pelastakaa lapset ry:n groomingia, eli lasten lähestymistä seksuaalisessa tarkoituksessa, käsittelevän tutkimuksen. Se paljasti, että lähes puolet 11-17-vuotiaista lapsista saa häiritseviä viestejä vähintään kuukausittain.

– On hyvin yleistä, että meidän lapset ja nuoret kohtaavat seksuaalissävytteistä viestittelyä. Minusta se on hyvin huolestuttavaa, Asmundela sanoo.

Tutkimusten perusteella tiedetään, että aikuisten seksuaaliset yhteydenotot lapsiin netissä ovat yleisiä, mutta jäävät suurelta osin piilorikollisuudeksi. Asmundelan mukaan lapsiin kohdistuvan seksuaalisen häirinnän kitkemiseen tarvitaan koko yhteiskuntaa.

– Poliisin voimin tilanne ei yksin ratkea. Tarvitaan huoltajia, kasvatuksen ammattilaisia päiväkodeissa ja kouluissa ja aikuisia ihan kautta linjan.

Lapsi tarvitsee aikuisen neuvoja älypuhelimen käytössä

Poliisi kehottaa vanhempia ottamaan somen käytön puheeksi lasten kanssa. Lapsen on vaikea tunnistaa, että aikuisen seksuaalissävytteisissä viesteissä on kyse rikoksesta. Sen sijaan se voi tuntua lapsesta oudolta tai nololta.

Toisaalta sosiaalisen median sovellusten luonteeseen kuuluu, että siellä lähetetään kuvia ja toisten kuvia kommentoidaan. Seksuaalirikolliset osaavat käyttää tätä hyväkseen.

Aluksi lasta saatetaan lähestyä esimerkiksi kehumalla ja luodaan näin luottamuksen ilmapiiri, mutta sitten viestit muuttuvat seksuaalisesti hyökkääviksi.

– Esimerkiksi tässä tutkimassamme tapauksessa epäilty on itse esiintynyt lapsena, mikä on omiaan herättämään luottamusta lapsissa, Asmundela toteaa.

Somen sovellusten ikärajoja kannattaa noudattaa

Asmundela kehottaa pitämään kiinnin sosiaalisen median käytön ikärajoista. Esimerkiksi Snapchatissa, Facebookissa, Instagramissa ja Tiktokissa ikäraja on 13 vuotta.

Hän muistuttaa, että ikärajat on asetettu syystä.

– Pienillä lapsilla ei ole aikuisen kykyä arvioida tällaisia (seksuaalissävytteisiä) lähestymisiä tai niiden riskejä.

Hyvä olisi, jos vanhemmat kävisivät lasten kanssa keskustelua siitä, miten sosiaalisessa mediassa toimitaan, keneen kannattaa luottaa ja minkälaista materiaalia siellä kannattaa itsestään lähettää ja minkälaisesta materiaalista kannattaa huolestua.

Asmundela vertaa älypuhelimen käyttöä liikennekäyttäymiseen.

– Ekaluokalle meneviä lapsia neuvotaan hyvin tarkkaan liikennesäännöistä, mutta samaan aikaan hänellä voi olla taskussaan älypuhelin, jonka käytöstä hän ei ole saanut minkäänlaista turvallisuusopastusta.

Hän toivoo, että nyt tutkinnassa oelva tapaus herättäisi aikuiset pohtimaan laajemmin, miten he voisivat antaa lapsille parempia eväitä käyttää verkkoa ja sosiaalista mediaa.

Toimi näin, jos epäilet lapsen joutuneen seksuaalirikoksen uhriksi

Tutkinnanjohtaja Saara Asmundela kehottaa aikuista ottamaan yhteyttä, jo epäilee lapsen joutuneen seksuaalirikoksen uhriksi verkossa tai puhelimen välityksellä. Rikosilmoituksen voi tehdä mille poliisilaitokselle tahansa tai sähköisesti poliisin verkkosivuilla.

Sen sijaan aikuisen on varottava syyllistämästä lasta, vaikka itse olisikin tilanteessa järkyttynyt. Lapsi saattaa tuntea tapahtuneesta syyllisyyttä ja häpeää, mikä voi pahimmassa tapauksessa estää häntä kertomasta tapahtuneista asioista esitutkinnassa.

– Lasta sisänsä ei kannata asiaan liittyen hirveästi puhuttaa. Se on esitutkintaviranomaisen tehtävä, jos on pieni lapsi kyseessä, Asmundela ohjeistaa.

Lisäksi todistusmateriaali, eli esimerkiksi puhelimeen tulleet viestit ja videot, pitää turvata eli tallentaa tai ainakin jättää poistamatta.

Aina lapsi ei ymmärrä joutuneensa rikoksen kohteeksi. Toisaalta myös tieto siitä, että hänestä tehty kuvamateriaali on netissä kenen tahansa saatavilla voi olla uhrille hyvin ahdistavaa.

Vangittu jo keväällä, nyt tiedossa suuri määrä uusia rikosepäilyjä

Rikoksesta epäilty on vangittu Keski-Suomen käräjäoikeudessa ensimmäisen kerran viime huhtikuussa epäiltynä seitsemästä seksuaalirikoksesta.

Tänään epäiltyä vaaditaan Keski-Suomen käräjäoikeudessa vangittavaksi edellä mainittujen rikosten lisäksi 25 törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, 26 lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, 52 sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä ja 52 sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta.

Kuulusteluissa epäilty on ollut poliisin mukaan yhteistyöhaluinen. Kuulustelut ovat vielä alkuvaiheessa.

Epäiltyjen rikosten ja asianomistajien suuresta määrästä johtuen syytteen nostamisen määräaikaa on samalla pyydetty pidentämään ensi vuoden tammikuun loppuun asti.

Vangitsemisvaatimusta käsitellään Keski-Suomen käräjäoikeudessa tänään.