1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronapandemia

Katso täältä Euroopan koronakartta: Ranskassa ja Islannissa tartunnat kasvussa, mutta joko Hollannin ja Espanjan uudet aallot taittuivat?

Euroopassa koronatilanne on uusilla tartunnoilla mitattuna varsin vaihteleva. Kyproksessa käynnissä on koko pandemian kovin aalto, ja Espanjassa ja Hollannissakin ilmaantuvuus on varsin korkea. Itäisessä Euroopassa tilastojen perusteella tartuntoja todetaan näinä päivinä vain kourallinen.

Ranskan terveysministeri Olivier Véran pisti koronarokotteen toisen annoksen maan hallituksessa myös istuvalle valtiosihteeri, raskaana olevalle Olivia Grégoirelle pariisilaissairaalassa tiistaina. Julkisuustempauksen tarkoituksena oli kannustaa raskaana olevia naisia ottamaan rokote. Véran on siviiliammatiltaan lääkäri. Kuva: Nasser Berzane / AOP

Eri puolilla Eurooppaa pelätään deltamuunnoksen ja puutteellisen rokotekattavuuden roihauttavan uuden korona-aallon taas korkeuksiin. Tilanne on heinäkuussa kaksijakoinen: läntisessä Euroopassa tilastoihin kirjataan uusia tartuntoja paikoin huimia määriä, idässä taas selvästi vähemmän – joissakin maissa tuskin ollenkaan.

Tässä silmäys maanosan koronatilanteeseen Euroopan tartuntatautiviraston ECDC:n ilmaantuvuuslukujen valossa. ECDC:n tilastoissa ovat mukana EU- ja ETA-maat. Näet ilmaantuvuusluvut koskettamalla kutakin maata.

Uusien koronatartuntojen tilaston kärjessä on ylivoimaisesti Kypros. Siellä kahden viikon ilmaantuvuusluku on peräti yli 1 500. Kyproksessa meneillään oleva neljäs korona-aalto on selvästi korkein. Kuluneen viikon aikana uudet tartunnat näyttävät kuitenkin kääntyneen laskuun.

Toiseksi korkein ilmaantuvuus on Espanjassa, hieman yli 780. Tartunnat lähtivät jyrkkään nousuun etenkin Kataloniassa kesä-heinäkuun vaihteessa, mutta kasvu näyttää viime päivinä ainakin koko maan tasolla tasaantuneen. Isossa maassa alueelliset erot voivat kuitenkin olla suuria.

Kolmantena on Hollanti, jossa ilmaantuvuus on nyt noin 630. Hollanti palautti purkamiaan rajoituksia, kun luvut lähtivät kesäkuussa nousuun. Kuluneella viikolla käyrä onkin ollut taas laskeva.

Ranskassa ja Islannissa käyrä nousee

Selvästi eniten tartuntamäärät ovat viime viikkoon verrattuna nousseet kahdessa maassa: Ranskassa ja Islannissa. Ranskan ilmaantuvuusluku on lähes kaksinkertaistunut noin 270:een.

Islannissa ilmaantuvuus on noin 170 eli ei vielä lähelläkään Euroopan huippua. Ilmaantuvuus on kuitenkin lähes kymmenkertaistunut viikossa, ja koronasta verrattain vähäisillä tartunnoilla selvinneillä saarella aletaan olla jo pandemian ennätyslukemissa.

Islannin tilanteessa näkynee kesäkuinen päätös poistaa rajoitukset rokotetuilta ja toivottaa turistit tervetulleiksi saarelle. Viime viikolla kokoontumisrajoitukset, turvavälit ja maskit palasivat.

Islanti on Euroopan kattavimmin koronaa vastaan rokotettu maa: Aikuisväestöstä on ECDC:n mukaan täysin rokotettu peräti 86 prosenttia.

Kuinka vakavalta tilanne sitten näyttää?

Esimerkiksi Espanjassa ja Hollannissa tartuntakäyrä on noussut heinäkuussa suunnilleen samalle tasolle kuin edellisissä aalloissa. Sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden tai koronakuolemien määrä on jäänyt ainakin toistaiseksi edellisiin aaltoihin verrattuna matalaksi.

ECDC:n tilastoissa molemmissa maissa koronarokotusten kattavuus on Euroopan kärkeä. Espanjan aikuisväestöstä täysin rokotettuja on jo yli 64 prosenttia ja yhden rokoteannoksen on saanut lähes 80 prosenttia. Hollannissa yhden rokoteannoksen on saanut 84 prosenttia aikuisista ja täyden rokotuksen 61 prosenttia.

Lähteinä jutussa käytetty myös: Ourworldindata.org, Espanjan yleisradio RTVE, Hollannin kansanterveyslaitos

Lue täältä uusimmat tiedot koronaviruksesta.