1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. työaika
Mielipide
työaika

Miriam Attiaksen kolumni: Lyhyempi työaika voisi tuottaa yhtä paljon tulosta ja mukavampia ihmisiä

Kriisi on aina myös mahdollisuus tarkastella, kuinka toimivia vanhassa ajassa hyvät käytännöt todella ovat. Miten työn priorisointi yli kaiken muun vaikuttaa meihin ja läheisiimme? Pitäisikö meidän priorisoida työn sijaan elämästä nauttimista, kysyy Attias.

Seurasin vierestä, kun yrittäjä sai kesätyöntekijältä puhelun. Hän oli juuri päässyt kertomasta, että on todella tyytyväinen nuorten panokseen. Nuoret olivat ahkeroineet alkuviikon ja päässeet urakassa pidemmälle kuin oli odotettu. Nyt nuori työntekijä soitti pomolleen pyytääkseen seuraavan päivän vapaaksi, koska kaveriporukka oli lähdössä mökille. Mitä? Voiko noin tehdä, ajattelin.

Mietin, millaista asiaa pitäisin itse ”kunnon syynä” ylimääräiselle vapaapäivälle. Todennäköisesti jotain tragediaa.

Minun nuoruudessani mökkireissu keskellä työviikkoa ei olisi käynyt edes mielessä. Silloin hauskanpito tapahtui työviikon jälkeen, jos aikaa jäi, ja kavereiden vapaa-aika osui samaan.

Selkäytimestäni syöksähti vahva mielipide siitä, että ei tietenkään vapaapäivää voi saada ilman mitään kunnon syytä! Mielipiteen vanavedessä ei kuitenkaan kellunut montaa perustelua. Painavimmat olivat: ”eihän noin voi tehdä”, ja ”minä en kyllä ikinä olisi kehdannut tehdä noin”.

Mietin, millaista asiaa pitäisin itse ”kunnon syynä” ylimääräiselle vapaapäivälle. Todennäköisesti jotain tragediaa. Ehkä perhevelvollisuutta, sairautta, kuolemantapausta tai onnettomuutta. Työmoraalini joustaisi vain, jos työn esteenä olisi vielä tärkeämpi velvollisuus. Kesäpäivästä nauttiminen ei riittäisi, vaikka hommat olisivatkin hyvällä mallilla.

Entä jos oikeassa onkin tämä nuori, emmekä me?

En ole tottunut ajattelemaan, että jos rehkin maanantaina ja tiistaina ja saan hommat valmiiksi, niin voin sitten torstaina pitää vapaapäivän. Olen pikemminkin tottunut ajattelemaan, että olipa tehokas työviikko ja sainpa paljon aikaan.

Yrittäjä oli kanssani samaa mieltä. Keskustelimme kriittisesti “nykynuorista”. Aluksi. Sitten yrittäjä yllättäen muutti näkökulmaa ja heitti ilmaan kysymyksen. Entä jos oikeassa onkin tämä nuori, emmekä me?

Miten työn priorisointi yli kaiken muun vaikuttaa meihin ja läheisiimme? Ehkä nuoret osaavat hyvällä tavalla ajatella itseään? Pitäisikö meidän keski-ikäistenkin priorisoida elämästä nauttimista ja yksinkertaisia asioita?

Joskus ei osaa ajatella asioita uudella tavalla ennen kuin on pakko. Korona-aika muutti elämänrytmin reilu vuosi sitten. Olin siinä työn puolesta etuoikeutetussa joukossa, ettei pandemia vähentänyt työtuntejani tai uhannut elantoani. Kun kaikki vapaa-ajan ohjelma pyyhkiytyi yhtäkkiä pois, tuntui työpäivän jälkeen siltä kuin olisi ollut lomalla. Muutuin mukavammaksi ihmiseksi, kun tiukoista aikatauluista johtuva stressi väheni. Ehdin olla perheen ja myös itseni kanssa rauhassa. Työntekoa en kuitenkaan vähentänyt. Nyt kun menot taas lisääntyvät, kiireettömyyttä ja mukavaa itseäni on välillä ikävä.

Mistä siis karsia? Voisiko se mitenkään olla työ?

Islannissahan kokeiltiin nelipäiväistä työviikkoa, ja kokeilun tulokset puhuvat sen puolesta, että työstä voisi karsia. Lyhyempi työaika ei edes heikentänyt tuottavuutta. Se pysyi samana kuin viiden päivän työviikolla, tai jopa parani. Kokeilussa mukana olleet työntekijät kertoivat stressin hellittäneen ja uupumusriskin pienentyneen. He kokivat myös terveytensä ja yksityiselämänsä tasapainon parantuneen. Eivätkö nämä ole juuri niitä yhteiskunnallisia ongelmia, joista haluamme eroon?

Tutkija Pekka Peltola on tutkinut työajan historiallista kehitystä ja on Helsingin sanomien haastattelussa (siirryt toiseen palveluun) sitä mieltä, että työn tuottavuuden kasvu mahdollistaisi myös työajan lyhentämisen.

Viime vuosina tuottavuuden kasvu on tuonut työntekijälle ehkä enemmän palkkaa ja ostovoimaa, mutta muut hyvinvointitarpeet, kuten perhe-elämä ja vapaa-aika, ovat kärsineet. Tuottavuuden kasvu ei myöskään ole lisännyt työpaikkoja, koska työ ja työstressi kasaantuvat niille, jotka eivät lähde mökille, kun kaverit lähtevät.

Viimeiset puolitoista vuotta on tuonut eteemme monta ”en olisi uskonut, että näinkin voi” -tilannetta. Kriisi on aina myös mahdollisuus tarkastella, kuinka toimivia vanhassa ajassa hyvät käytännöt todella ovat. Nelipäiväiseen työviikkoon siirtyminen voisi kenties mahdollistaa paitsi työn myös stressittömyyden jakautumisen tasaisemmin ja useammalle ihmiselle.

Miriam Attias

Kirjoittaja on sovittelun ja konfliktinratkaisun ammattilainen, joka aina kesälomalla lupaa itselleen, ettei loman jälkeen palaa tekemään jatkuvasti liikaa töitä.

Kolumnista voi keskustella 6.8. klo 23.00 saakka.