1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronarokote

Rokoteturistit tavoittelevat uutta amerikkalaista unelmaa – varakkaat matkustavat Yhdysvaltoihin suojautumaan koronalta

Rokotukset etenevät Latinalaisessa Amerikassa hitaasti. Varakkaat saapuvat "rokotepakettimatkoille" Yhdysvaltoihin, mutta muut joutuvat odottamaan kotimaissaan pitkissä rokotusjonoissa.

Etelä-Amerikasta saapuu rokoteturisteja Yhdysvaltoihin
Etelä-Amerikasta saapuu rokoteturisteja Yhdysvaltoihin

Amerikkalainen unelma on saanut Latinalaisessa Amerikassa uuden merkityksen. Rokotustahdin tökkiessä suurimmassa osassa alueen maista monet ovat matkustaneet Yhdysvaltoihin koronarokotteen perässä.

Matkanjärjestäjät eri puolilla Latinalaista Amerikkaa ovat alkaneet järjestää "rokotepakettimatkoja". Brasilialaisille paketit sisältävät useamman matkakohteen, sillä maasta saapuvien on pysyttävä kaksi viikkoa kolmannessa maassa ennen Yhdysvaltojen rajan ylittämistä.

Monet matkustavat hakemaan rokotetta myös itsenäisesti.

Yhdysvalloissa koronarokotteen saavat ilmaiseksi kaikki (siirryt toiseen palveluun).

Maahantuloviranomaisten ei ole kerrottu tarkastavan, matkustaako joku Yhdysvaltoihin juuri koronarokotetta varten, The New York Times kertoo (siirryt toiseen palveluun). Osavaltiot, kunnat ja terveyspalvelujen tarjoajat päättävät lehden mukaan, annetaanko rokote ilman todistusta asumisesta Yhdysvalloissa.

Useilla rokoteturisteilla on ajanvarausjärjestelmän kanssa apunaan Yhdysvalloissa asuvia ystäviä ja sukulaisia. Osalla on toinen koti maassa, uutistoimisto AP kirjoittaa (siirryt toiseen palveluun).

Yhdysvaltoihin matkustaa rokoteturisteja eri puolilta maailmaa, eikä tarkkoja kävijämääriä ole tiedossa. Britannian yleisradioyhtiö BBC kuitenkin kertoo (siirryt toiseen palveluun), että yksistään San Franciscon lentokenttä Kaliforniassa on toukokuusta lähtien rokottanut yli tuhat henkilöä 50:stä eri maasta.

Vähävaraiset jäävät kotimaahan

Rokotematka majoituksineen ja koronatesteineen käy joka tapauksessa kalliiksi, ja kova kysyntä nosti keväällä lentojen hintoja. Matka maksaa usein tuhansia euroja, kun esimerkiksi Brasiliassa minimipalkka on noin 200 euroa.

Rokoteturismia ovatkin suosineet poliitikot, televisiopersoonat, sosiaalisen median vaikuttajat, jalkapalloilijat, yritysjohtajat sekä muut hyvin toimeen tulevat.

Se on herättänyt kysymyksiä rokotejakelun oikeudenmukaisuudesta sekä tuloeroista, joita koronapandemia on kasvattanut entisestään.

Kohua herätti (siirryt toiseen palveluun) esimerkiksi Perussa presidenttiehdokas César Acuñan vaalilupaus, jonka mukaan hän on maassa "viimeinen, joka rokotteen ottaa". Vaalivoittoa ei tullut 68-vuotiaalle Acuñalle, ja hän lensikin Yhdysvaltoihin rokotteen perässä.

Esimerkiksi The New York Timesin haastattelemat (siirryt toiseen palveluun) Etelä-Amerikasta saapuneet rokoteturistit kertovat lehdelle tuntevansa syyllisyyttä siitä, että useilla heidän kotimaissaan ei ole muuta mahdollisuutta kuin odottaa rokotevuoroa heikossa pandemiatilanteessa. Uutiskanava CNN:n haastattelemat (siirryt toiseen palveluun) rokoteturistit puolestaan perustelevat valintaansa sillä, että nyt oma paikka rokotejonossa vapautuu kotimaassa sitä enemmän tarvitsevalle.

Rokotuspiste New Yorkissa. Kuva: Spencer Platt / AFP

Koronapandemia on koetellut Etelä-Amerikkaa

Etelä-Amerikka on yksi pahiten koronan kurittamista alueista maailmassa.

Kesäkuun lopulla alueella oli väkilukuun suhteutettuna kahdeksankertainen määrä (siirryt toiseen palveluun) koronakuolemia maailman keskiarvoon verrattuna, The Wall Street Journal kirjoittaa. Alueella asuu vain viisi prosenttia maailman väkiluvusta, mutta siellä on todettu neljännes kaikista maailman koronakuolemista.

Rokotustahti on hidas suurimmassa osassa alueen maista.

Esimerkiksi 211 miljoonan asukkaan Brasiliassa koronaan liitettyjä kuolemantapauksia on jo yli 550 000, ja täysin rokotettuja on vasta vajaa 19 prosenttia väestöstä. Noin 32 miljoonan asukkaan Perussa, jossa koronakuolemia on väkilukuun suhteutettuna eniten eli yli 196 000, täysin rokotettuja on vain 14,5 prosenttia.

Koko Latinalaisen Amerikan alueelle on luvattu vuoden 2021 loppuun mennessä 280 miljoonaa lahjoitettua rokoteannosta kansainvälisen Covax-mekanismin kautta. Tähän mennessä rokoteannoksia on jaettu Covaxin kautta 34,2 miljoonaa kappaletta.

Yhdysvalloissa sen sijaan väestöstä on rokotettu täysin jo noin puolet, eikä rokotteista ole pulaa.

Lue myös:

Biden tarjoaa keppiä rokottamattomille liittovaltion työntekijöille — edessä maskipakko ja viikoittaiset koronatestit

Katso täältä Euroopan koronakartta: Ranskassa ja Islannissa tartunnat kasvussa, mutta joko Hollannin ja Espanjan uudet aallot taittuivat?

Koronapassista tuli Euroopassa ruma sana – Ranskassa ja monessa muussa maassa ei pääse ravintolaan ilman todistusta