1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Lapset ja nuoret

Kaikki Kreikan pakolaisleireiltä Kotkaan tulleet alaikäiset saivat oleskeluluvan – yksikössä eletään tasaista arkea

Kotkaan saapui vuosi sitten kesällä 15 alaikäistä Kreikan pakolaisleireiltä. Heidät sijoitettiin alaikäisille tarkoitettuun Kotkan hybridiyksikköön.

Pari vuotta sitten Kotkaan perustettu hybridiyksikkö on tarkoitettu alaikäisille turvapaikanhakijoille ja oleskeluluvan saaneille. Kuva: Atte Pöytäkangas / Yle

Kaikki viime kesänä Kotkaan saapuneet alaikäiset turvapaikanhakijat ovat saaneet oleskeluluvan.

Kotkaan saapui vuosi sitten kesällä 15 alaikäistä pakolaisleireiltä Kreikasta. Heidät sijoitettiin alaikäisille tarkoitettuun Kotkan hybridiyksikköön.

Hybridiyksikön vastaavan ohjaajan Tiina Ratian mukaan ensimmäiset nuoret saivat oleskeluluvat marras-joulukuussa ja viimeisetkin huhti-toukokuun aikana.

Ympärivuorokautinen hybridiyksikkö on tarkoitettu alaikäisille turvapaikanhakijoille ja jo oleskeluluvan saaneille. Lapset ja nuoret asuvat siellä 18-vuotiaiksi saakka, tai kunnes heidän vanhempansa muuttavat pysyvästi Suomeen.

Alaikäiset, ilman huoltajaa Suomeen tulleet turvapaikanhakijat, saavat oleskeluluvan tyypillisesti aikuisia nopeammin. Maahanmuuttoviraston mukaan yksin saapuneiden lasten ensimmäisen hakemuksen keskimääräinen käsittelyaika oli viime vuonna 180 päivää. Aikuisten ensimmäinen hakemus puolestaan käsiteltiin keskimäärin 265 päivässä.

– On lapsen edun mukaista, että käsittelyajat eivät ole pitkiä. Yksin tulleilla alaikäisillä on tosi harvoin kielteisiä päätöksiä, joita aikuisilla saattaa olla, Tiina Ratia sanoo.

Uusille hakemuksille on laissa säädetty kuuden kuukauden käsittelyaika, jota voidaan laissa mainituin edellytyksin jatkaa enintään 21 kuukauteen.

Kotkan hybridiyksikössä asuu tällä hetkellä 26 alaikäistä. Kuva: Atte Pöytäkangas / Yle

Paikat vähenevät

Kotkan hybridiyksiköstä vähennetään lähiaikoina asukaspaikkoja. Yksiköstä lähtee lokakuun alussa kahdeksan paikkaa.

Maahanmuuttovirasto perustelee vähennystä asukaspaikkojen pienentyneellä tarpeella. Kotkan hybridiyksikössä on tällä hetkellä 26 asukasta, ja 36 asukaspaikkaa. Virasto pyrkii pitämään vastaanottokeskusten paikkamäärän ennakoimaansa tarvetta vastaavana.

Viime vuonna uusien turvapaikanhakijoiden määrä oli ennätysalhainen. Maahanmuuttoviraston mukaan koronalla on ollut vähenemiseen iso merkitys.

– On erittäin todennäköistä, että hakijoiden määrä lähtee kasvamaan, kun rajoituksia poistetaan, ylitarkastaja Mikko Välisalo Maahanmuuttovirastosta sanoo.

Välisalon mukaan nyt vähennettäviä asukaspaikkoja voidaankin joutua myöhemmin palauttamaan.

Tällä hetkellä hybridiyksikön nuoret ovat vielä kesälomalla ja odottelevat koulun alkua. Kuva: Atte Pöytäkangas / Yle

Asukaspaikkojen vähennyksellä ei ole käytännön vaikutusta hybridiyksikön toimintaan. Esimerkiksi yt-neuvotteluja ei ole tiedossa.

– Meillä on käyttöastetavoitteet, joihin pitäisi päästä. Kapasiteettia sopeutetaan niiden mukaan ylös- ja alaspäin. Vastaanottokeskukset osaavat toimia sen mukaan, ja katsoa esimerkiksi, etteivät kaikki työntekijät ole välttämättä vakituisessa työsuhteessa. Sen myötä tällaisessa tilanteessa pystytään säätämään kapasiteettia alaspäin ilman isompia henkilöstövaikutuksia, Välisalo sanoo.

Asukaspaikkoja vähennetään lokakuun alussa myös muista vastaanottokeskuksista. Vöyrin hybridiyksiköstä lähtee viisi paikkaa ja Hämeenkyrön hybridiyksiköstä kymmenen paikkaa.

Tasaista arkea

Kotkan hybridiyksikön vs. ohjaaja Tiina Ratia kertoo, että tällä hetkellä yksikössä vietetään tasaista arkea. Nuoret ovat vielä kesälomalla, ja odottelevat koulun alkua.

Korona-ajan mukanaan tuomat muutokset ovat näkyneet myös hybridiyksikössä.

– Alkuun harrastustoiminta loppui, mutta sittemmin jalkapallo ja muut harrastukset ovat taas alkaneet. Ne ovat helpottaneet arkea, kun kaikilla on harrastuksia, Tiina Ratia sanoo.

Kotkan hybridiyksikön vastaava ohjaaja Tiina Ratia. Kuva: Atte Pöytäkangas / Yle

Suurin ero tavalliseen verrattuna on ollut etäopetukseen siirtyminen kouluissa.

– Monilla nuorilla on vielä heikko suomen kielen taito. Etäopetus hidasti selkeästi kielen oppimista, Ratia sanoo.

Kesällä nuorille on yritetty järjestää mahdollisimman paljon tekemistä yksikön ulkopuolella. Hiljattain yksiköstä tehtiin esimerkiksi retki Linnanmäelle.

– Tavoitteenamme on, että nuoret pääsevät tutustumaan Kotkan lisäksi muihinkin paikkakuntiin, Ratia kertoo.

Kotkan hybridiyksikkö perustettiin pari vuotta sitten, kun perheryhmäkoti Muntalo ja Koivulan ryhmäkoti yhdistettiin. Yksikön tehtävänä on tukea lasta tai nuorta turvapaikkaprosessissa ja kotoutumisessa Suomeen.

Lisää aiheesta:

Kotkaan tulee 15 alaikäistä turvapaikanhakijaa Kreikan pakolaisleireiltä – maahanmuuttopalveluihin rekrytoidaan parhaillaan uusia työntekijöitä

Kotkaan tulee lisää alaikäisiä turvapaikanhakijoita – kaupunki aikoo palkata 13 uutta työntekijää maahanmuuttopalveluihin

Ensimmäiset 25 pakolaislasta Kreikasta Suomeen kesäkuussa – Suomeen toivotaan erityisesti tyttöjä

Kotkaan tulee lisää alaikäisiä turvapaikanhakijoita – kaupunki aikoo palkata 13 uutta työntekijää maahanmuuttopalveluihin

Hotellirakennus täyttyi turvapaikanhakijoista kuusi vuotta sitten – nyt sieltä kannetaan kaikki tavarat ulos