1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. majoitusala

Luksusiglu houkuttelee matkailijoita, joille telttamajoitus on kauhistus – Yrittäjä: "Toivotaan että kotimaan matkailu on tullut jäädäkseen"

Lapissa lasi-igluja on käytetty majoitukseen ja revontulien ihailuun jo useamman vuoden. Myös pirkanmaalaisista järvimaisemista voi nykyään nauttia luksusigluissa. Sastamalaisella leirintäalueella luksusiglu on osoittautunut hyvin suosituksi.

Iglumaja Tervakallio Campingin alueella.
Kyseessä on itse asiassa iglun muotoinen vene, jonka seinistä ja katosta suuri osa on lasia. Pirkanmaalla igluveneessä voi yöpyä Parkanossa, Tampereella ja leirintäalueen rannalla Sastamalassa. Toimittaja Petra Ketonen, kuvaaja Antti Eintola / Yle.

Tervakallion leirintäalueella Sastamalassa näkyy majoitusmahdollisuuksien kirjo. On vanhempaa ja uudempaa matkailuvaunua ja -autoa, mökkiä, perinteistä telttaa – ja iglu. Sen seinistä ja katosta suuri osa on lasia.

Lasiseinäinen iglu on monelle Lapin matkailumainoksia selanneelle tuttu majoitusmuoto, mutta Pirkanmaalla igluja on majoituskäytössä vasta kolme.

Tervakallio Campingin yrittäjä Jarno Nieminen kertoo alueella olevien iglujen koituneen tämän kesän yllätyshitiksi.

Iglujen tarjoaman luksuksen vastakohtana alueella on vanhoja pieniä mökkejä, joissa lähinnä nukutaan. Niemisen mukaan kesälle on myös telttailijoita riittänyt yllättävän paljon. He taittavat matkaansa usein polku- tai moottoripyörillä.

Yrittäjä Jarno Niemisen mukaan igluun saatetaan tullaan kauempaakin. Paikka on vedonnut lapsiperheisiin, pariskuntiin ja on yönsä iglussa viettänyt myös tuoreita hääpareja. Kuva: Antti Eintola / Yle

– Nykyinen tilanne koronan kanssa on vaikuttanut siihen, että kotimaan matkailu on päässyt kunnolla kehittymään. Monet, jotka aiemmin matkustivat ulkomaille, ovat nyt tutustuneet kotimaan matkailuun, Nieminen pohtii.

Hän kertoo tämän kesän ylittäneen kaikki odotukset.

– Toivotaan, että kotimaanmatkailu on tullut jäädäkseen.

Iglu sijaitsee leirintäalueen rannassa, mutta sen omistaa sastamalalainen Jaakko Virtanen. Hän uskoo iglun vetovoimaan.

– Viimeisen päälle hienot maisemat, yksityisyyttä ja oma laituri, Virtanen listaa.

Hänen mukaansa suomimatkailija osaa arvostaa näitä tekijöitä, vaikka hintaa iglulla on reippaasti tavallista mökkiä enemmän.

– Mieluummin suomalainen tuo rahan kotimaahan.

Lasiseinäinen iglu on monelle Lapin matkailumainoksia selanneelle tuttu majoitusmuoto. Kuva: Antti Eintola / Yle

Iglut ovat itse asiassa igluveneitä, mutta niillä ei ajella. Parkanossa iglua vuokraava Lakeland Wild Oy:n toimitusjohtaja Ville Syngelmä kertoo, että kyse on turvallisuudesta.

– Kaidat vedet on niin haastava, kivikkoinen vesistö, että laitetta ei uskalla antaa asiakkaan kuljetettavaksi.

Myös Varalan urheiluopisto Tampereella vuokraa iglua. Se sijaitsee aivan Pyhjäjärven rannassa, kuivalla maalla. Liikuntapalvelujohtaja Marko Arvosen mukaan iglussa on ollut heinäkuussa yöpyjiä noin neljänä päivänä seitsemästä.