1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. evakuointi

Evakuointiin on vaikea varautua kotona ennalta, mutta ajatustyötä voi tehdä valmiiksi – hätätilanteessa ohjeet annetaan vasta kun tilanne on kohdalla

Kalajoen laajan metsäpalon yhteydessä on varauduttu myös evakuoimaan asukkaita palon tieltä. Perjantaina tilanne näytti kuitenkin helpottavan, ja palo oli saatu hallintaan. Kysyimme valmiussuunnittelijalta, miten kansalainen voisi varautua evakuoinnin varalta.

Kalajoen Raution alueella riehuva palo uhkasi ajoittain myös asutusta ja alueelle varauduttiin myös evakuointeihin. Kuva: Kalle Niskala / Yle

Ohjeet evakuoitaville annetaan yleensä vasta paikan päällä. Varsinaisia ennakko-ohjeita evakuoitaville ei ole laadittu. Suositukset mukaan otettavista varusteistakin riippuvat paljon siitä onko aikaa sekunteja, minuutteja vai tunteja.

– Jos puhutaan esimerkiksi minuuteista, niin on suositeltavaa ottaa mukaan kodin ja auton avaimet, lompakko, lemmikkieläimet, lääkkeet ja niin edelleen, kertoo Jokilaaksojen pelastuslaitoksen valmiussuunnittelija Joni Kinnunen.

Jos aikaa on enemmän kuin muutama minuutti, on myös enemmän harkinta-aikaa. Silloin voi miettiä, mitä kaikkea muuta kannattaa ottaa mukaan.

– Tärkeimmät asiakirjat, muistitikut, mahdollisesti tärkeimmät arvotavarat, yöpymiseen soveltuvat vaatteet. Valikoimaa voi laajentaa sen mukaan, paljonko aikaa on käytettävissä.

Kun Kalajoella paloalue näytti uhkaavasti leviävän, kehotti Jokilaaksojen pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Jarmo Haapanen paloalueen tuntumassa asuvia pitämään tärkeät tavarat helposti saatavilla.

– Ehkä pakkaisin kassin valmiiksi, että siellä on kännykkä, kukkaro, asiapaperit ja muu tärkeä. Kaupungit varautuvat siihen, että jos asukkaita joudutaan evakuoimaan, ensivaiheen huolto pystytään tarjoamaan heille, Haapanen sanoi Ylen haastattelussa.

Poikkeusoloihin varautumisesta Suomessa on annettu ohjeita useimmiten lähinnä myrskytuhojen ja vastaavien varalta. Ohjeiden perustana on ajatus, että kotona pystyy selviytymään esimerkiksi kun sähköt katkeavat tai vedentulo lakkaa.

Viranomaisten mukaan kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa.

Näitä ohjeita on koottu viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen yhteiselle 72 tuntia -sivustolle (siirryt toiseen palveluun). Samoja ohjeita voi ainakin osittain käyttää myös silloin, kun haluaa varautua mahdollisen evakuointitilanteen varalle.

– Ne soveltuvat aika hyvin juuri yksilön perusselviämisen turvaamiseen, sanoo Joni Kinnunen.

Evakuointi yleisintä onnettomuustilanteessa

Evakuointien suunnittelussa työnjako on selkeä.

– Pelastuslaitos tietenkin pelastaa ja siirtää ihmiset turvalliselle alueelle ja sosiaali- ja terveysviranomaiset perustavat evakuointikeskuksen, jos puhutaan laajamittaisesta evakuoinnista, Joni Kinnunen kertoo.

Evakuointikeskukseen järjestetään perushuolto ja esimerkiksi terveydenhoitoon liittyvät asiat. Keskuksesta evakuoitavat siirretään sitten majoitukseen.

Useimmin evakuointiin joudutaan rauhan aikana turvautumaan, kun ihmisten henki ja terveys joutuvat uhatuiksi rakennuspalojen tai ilmaan leviävien myrkyllisten palokaasujen takia.

Suomessa luonnonmullistukset ovat harvinaisia, mutta sellaisiakin on nähty. Esimerkiksi Pyhäjoella pelastuslaitos joutui siirtämään 30 ihmistä pois tulva-alueelta, kun äkillinen jääpadon aiheuttama tulva tuhosi useita rakennuksia vuonna 2013.

Kalajoen valmiussuunnitelmat oli päivitetty juuri ennen suurta metsäpaloa. Niihin sisältyi myös varautuminen evakuointiin. Kaupunki kertookin nettisivullaan, että se on varautunut mahdollisiin evakuointeihin (siirryt toiseen palveluun) ja tarvittaessa paloalueella asuvia ihmisiä voidaan majoittaa väliaikaismajoitukseen. Myös kriisiapuun on varauduttu.

Voit keskustella aiheesta lauantaihin 31. heinäkuuta kello 22:een saakka.