1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. festivaalit

Katso kuvat: Metallisuuruudet Suomesta ja Hollannista vetivät Kuopiorockin täyteen yleisöä – maskeja alkaa nyt näkyä myös ulkotapahtumissa juhlivilla

Kolmipäiväinen Kuopiorock starttasi torstaina komealla metallikattauksella. Sateinen sääkään ei pilannut festivaalitunnelmaa. Kuvagallerian kuvat ovat torstailta.

Torstain pääesiintyjänä oli hollantilaisyhtye Within Temptation. Yhtye tunnetaan sinfonisen metallin sanansaattajana, mutta se on yhdistellyt musiikkiinsa myös muita metallityylejä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Industriaaliyhtye Turmion Kätilöiden Shag-U vauhdissa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Kuopiolaistaustainen Turmion Kätilöt tunnetaan muun muassa raskaasta industriaalipoljennostaan ja roiseista välispiikeistään. Kuvassa yhtyeen toinen vokalisti, MC Raaka Pee. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Kello 17:30 aloittanut yhtye veti yleisön heti mukaansa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Shag-U eli Saku Solin laulaa myös niin ikään industriaalimetallia soittavassa Fear of Domination -yhtyeessä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Turmion Kätilöiden hieman nuorempaa fanikuntaa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Kuopiorockin Puistolavalla esiintyi torstaina muun muassa turkulainen Softcore Suicide. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Softcore Suicide on perustettu vuonna 2014. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
– On ollut mukava lähteä vaihteeksi festivaalille. Olemme tulleet katsomaan etenkin Battle Beastia, Hilma, Vicky ja Marko kertovat. Myös kuvassa keskellä oleva Vicky diggailee kovasti yhtyettä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Radio Rockin teltassa tapahtuu: ennen... Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
...ja jälkeen. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
– Olemme olleet Kuopiorockissa viimeksi neljä vuotta sittten. Tänään täällä on aivan huippusetti, ja me tykkäämme olla rokkimimmejä, äiti ja tytär, Hanna Toroi ja Aro Toroi kertovat. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Stam1nan Pekka Olkkonen. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Stam1nan yleisöä eläytymässä yhtyeen musiikkiin. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Maskeja näkyi Kuopiorockissa yllättävän paljon. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Stam1nan Antti Hyyrynen. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
– Koronan suhteen olemme ajatelleet, ettemme ainakaan mene ihmismassojen keskelle tai moshpittiin. Pyrimme muutenkin toimimaan suositusten mukaan, Lauri ja Antti toteavat. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Kuopiorockissa satoi torstaina useaan otteeseen. Sadetta saatiin etenkin Stam1nan ja Sonata Arctican keikkojen aikana. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Sadetakeille ja -viitoille oli tapahtumassa käyttöä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Moni harmitteli sitä, että juhla-asusteet jäivät piiloon sadetakkien alle. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
– Olen kuunnellut Within Temptationia 17 vuotta, eli minulla on ollut kyseisen bändin kanssa pitkä taival, Kristiina Kaunisaho toteaa. Matias Enäsuo taas oli tullut kuuntelemaan torstaina etenkin Turmion Kätilöitä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Sonata Arctican vokalisti Tony Kakko. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Sade toi omanlaistaan visuaalisuutta valokuviin. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Sadetakkien ja -viittojen kirjomaa maisemaa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Tony Kakko, artistin ja kameran välissä on rankkasadetta. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
– Festareita on kyllä jo odotettu pitkään, ja tämä tuo siihen lohtua. Meininki on hyvä, vaikka vettä sataakin kuin Esterin hanurista, varkautelaiset Minna Väänänen ja Teemu Räntilä toteavat. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Power metal -yhtye Battle Beastin karismaattinen ja rajuääninen laulaja Noora Louhimo. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Battle Beastin villitsemää yleisöä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Noora Louhimo julkaisi taannoin myös ensimmäisen oman soololevynsä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Tänä kesänä Battle Beast on mukana myös Rock in the City -metallikiertueella. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
– Viime kesänä ei päässyt oikein minnekään, joten olemme nyt tulleet pitkästä aikaa kuuntelemaan musiikkia. Bändejä on mukava nähdä, vaikka sataakin vettä, iisalmelaiset Henry Tonteri ja Erik Tonteri kertovat. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
– Turmion Kätilöt, Amorphis ja Nightwish ovat tämän festivaalin parasta antia, hieman erikoisempiin maskeihin pukeutunut kaksikko kertoo. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Melodista metallia esittävän, turkulaisen Battledragon-yhtyeen vokalisti Tomi Uusitupa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Battledragonin keikan aikana lavalle lensivät ainakin yhdet miesten kalsarit. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Herrasmieskolmikko, joka haluaa itseään kutsuttavan "pottereiksi". Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
– Tunnelmat ovat oikein hyvät, odottelemme illan viimeisiä esiintyjiä. Aluksi on tosin tuntunut siltä, että miten tässä olisi, koska festareita ei ole ollut pitkään aikaan, Kati Laasanen ja Sami Laasanen kertovat. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Festivaalimaisemaa iltamyöhään. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Festivaalin käsidesipullorykelmiä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Amorphis aloitti settinsä dramaattisella The Bee -kappaleella. Kuvassa yhtyeen vokalisti Tomi Joutsen. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Amorphisin yleisöä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Battle Beastin, Turmion Kätilöiden ja Sonata Arctican ohella myös Amorphis on mukana Rock in the City -kiertueella. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Amorphisin Tomi Joutsen. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Amorphisin Esa Holopainen. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Amorphis-yhtyeen yleisöä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Loppuilta lähenee. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
BaROKKItyyliin pukeutuneita festivaalivieraita, eli Nina Halonen ja Karri Tarkio. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Kuopiorockin päiväkohtainen yleisömäärä on 10 000, mikä tekee siitä tämän kesän suurimpiin kuuluvan kotimaisen festivaalin. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Within Temptationin kitaristi Ruud Jolie. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Upeaa nähdä teitä taas, meillä on ollut ikävä, lukee bannerissa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Within Temptationin Sharon den Adel on karismaattinen ja taitava esiintyjä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Yle Uutisten nettisivuilta (ja myös tv-uutislähetyksestä) löytyy lauantaina lisää juttua Within Temptationista. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Festivaalialueena toimivalta Väinölänniemeltä on avara näkymä Kallavedelle. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Lisää aihepiiristä:

Within Temptationista tutun Sharon den Adelin viesti faneilleen: "Jokainen saa olla sellainen kuin haluaa"