1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Yli 20 uutta tartuntaa rippileirillä levinneestä koronaryppäästä - altistuneiden määrää lähes mahdoton arvioida

Koronavirus ehti levitä rippileirillä tehokkaasti. Lääkäri epäilee, että lähes kaikki leirille osallistuneet ovat voineet sairastua.

Rippileiriltä leviämään lähtenyt tartuntaketju on yksi Etelä-Karjalan pahimpia koronaryppäitä. Kuva: Silja Viitala / Yle

Etelä-Karjalassa koronavirustartuntojen määrä nousee. Perjantain ja lauantain aikana Eksoten alueella todettiin 29 tapausta. Niistä suurin osa liittyy Taipaleen seurakunnan viime viikolla olleeseen rippileiriin.

– Tartuntoja voi tulla tänään ilmi vielä lisää, epäilee tartuntataudeista vastaava lääkäri Ville Verta.

Leirille osallistui 23 leiriläistä. Leirillä oli myös isosia ja työntekijöitä yhteensä hieman yli kymmenen henkilöä. Perjantaina kerrottiin, että leirille osallistuneilla on todettu tartuntoja yhteensä noin 15. Tartuntataudeista vastaava lääkäri Ville Verta Eksotesta arvioi, että voi olla, että lähes kaikki leirillä olleet ovat sairastuneet.

Viruksella oli tilaisuus levitä rippijuhlissa

Tartuntojen määrä voi kasvaa vielä entisestään, sillä lähes kaikki kyseisellä leirillä olleet ovat ehtineet järjestää konfirmaation jälkeen rippijuhlat. Altistuneiden määrää ei ole pystytty edes laskemaan.

– Se voi olla jotakin 100 ja 200 välillä, arvelee tartuntataudeista vastaava lääkäri Ville Verta.

Altistuneiden joukko on suuri, koska rippileiriläiset ovat ehtineet olla tekemissä kotiväen, juhlavieraiden ja kavereiden kanssa. Kaikkia juhlissa olleita ei kuitenkaan ole tarve astettaa viranomaismääräyksen mukaiseen karanteeniin, koska turvavälit ovat täyttyneet.

Tartunnat ovat todennäköisesti levinneet juhlavieraiden myötä myös muihin maakuntiin.

Jäljitys on ruuhkautunut

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin koronajäljittäjät urakoivat perjantaina, jotta tieto altistumisesta saataisiin kaikille välitettyä. Uusien tartuntojen myötä suuri määrä puheluita on soittamatta. Nyt ilmi tulleiden päivittäisten koronatartuntojen määrä on epidemia-ajan pahimpia Etelä-Karjalassa.

– Tämä osoittaa sen, että tartunnat leviävät suljetussa yhteisössä erittäin tehokkaasti, muistuttaa tartuntataudeista vastaava lääkäri Ville Verta.

Lue lisää: Rippileirin koronaryppäässä nyt noin 20 tartuntaa – lääkäri: "Onneksi ihmiset ovat ilmoittaneet juhlavierailleen"