1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. aurinkoenergia

Entistä useampi suomalainen tekee rahaa täysin uudella tavalla – aurinkopaneelien kysyntä on räjähtänyt niin, ettei tuotanto pysy enää perässä

Suomessa on tänä vuonna tuotettu aurinkosähköä ennätysmäärä, ja hetkittäin aurinkosähköä on ollut tarjolla enemmän kuin tuulivoimaa. Sähkön myyminen kannattaa pörssisähkön hinnan kaksinkertaistuttua.

Aurinkosähköstä on tänä kesänä maksettu lähes kaksinkertainen hinta viime vuoteen verrattuna.
Aurinkosähköstä on tänä kesänä maksettu lähes kaksinkertainen hinta viime vuoteen verrattuna.

Porvoolaisen huvilan rantakalliolle alkuvuodesta pystytetyt 16 aurinkopaneelia ovat muutamassa kuukaudessa ehtineet tuottaa sähköä lähes 3000 kilowattituntia. Kesällä oma käyttö on jäänyt vähäiseksi, joten ylijäämäsähköstä yli puolet on myyty sähköyhtiölle.

– Järjestelmä on tuottanut enemmän, kuin mitä on ennakkoon laskettu. Se johtunee siitä, että mereltä heijastuu aika paljon aurinkoenergiaa, iloitsee huvilanomistaja Eric von Troil.

Eric von Troil sanoo, että maa-asennus oli ainoa mahdollinen tapa saada huvilalle aurinkojärjestelmä. Järjestelmän takaisinmaksuaika on pitkä, mutta omistajalleen se on antanut ainakin paljon mielihyvää Kuva: Markku Rantala / Yle

Tänä kesänä aurinkosähkön pientuottajat ovat saaneet myymästään ylijäämäsähköstä lähes kaksinkertaisen hinnan viime vuoteen verrattuna, sillä ostosähkön hinta on sidoksissa pohjoismaisen sähköpörssin Nord Poolin Suomen hinta-alueen tuntispot-hintaan. Sähkön pörssihinta on tuplaantunut viime kesästä.

Korkea ostohinta näkyy myös aurinkosähkön nopeasti kasvavana tuotantona. Energiateollisuuden mukaan tammi–kesäkuussa aurinkovoimaa tuotettiin verkkoon 188 gigawattituntia, tästä valtaosa aurinkoisina kesäkuukausina.

Aurinkosähkön tuotantohuiput ovat nousseet tänä kesänä ennätykselliseen 300 megawattiin tunnissa, jolloin vähätuulisena kesäpäivänä aurinkoenergiaa on hetkittäin ollut enemmän tarjolla kuin tuulivoimaa.

Aurinkoenergian hyödyntäminen huomioidaan uusien rakennusten suunnittelussa

Yhä useammassa uudessa talossa aurinkoenergian hyödyntäminen huomioidaan jo suunnitteluvaiheessa, vaikka aluksi paneeleita ei katolle laitettaisikaan.

– Se voi olla sähköä tuottavia aurinkopaneeleita, mutta myöskin aurinlämpökokeräimiä, joissa saadaan se lämmin vesi talteen, sanoo Suomen Aurinkoenergiayhdistyksen toiminnanjohtaja Christer Nyman.

Aurinkosähkön tuotantokapasiteetti kasvaa tänä vuonna Suomessa noin 50-60 prosentilla, arvioi Suomen Aurinkoenergiayhdistyksen toiminnanjohtaja Christer Nyman. Kuva: Markku Rantala / Yle

Uusia järjestelmiä asennetaan erityisesti omakotitaloihin, mutta yhä enemmän myös kerrostaloissa on alettu kiinnostua aurinkoenergian hyödyntämisestä, kun uuden lain myötä taloyhtiö saa jakaa tuottamaansa aurinkosähköä myös asukkaiden käyttöön.

Lohjan asuntomessualueella jo joka toisessa kiinteistössä sähköä tuotetaan itse auringosta, kertoo projektivastaava Jenna Kotilehto. Keskimäärin järjestelmien koot ovat 5–6 kWp, ja paneeleita yhteen voimalaan on kytketty keskimäärin 16–20 kappaletta. Moni asuntomessuilla kävijä harkitsee uusiutuvan energian hyödyntämistä omassa kiinteistössä.

– Meillä on tulossa maalämpöä ensi vaiheessa uuteen omakotitaloomme. Myöhemmässä vaiheessa aurinkoenergiaa on tarkoitus hyödyntää muuhun sähköntuotantoon, vaikka sähköauton lataukseen, pohtii vantaalainen Olli-Pekka Nokkonen.

Asuntomessuilla vieraillut Olli-Pekka Nokkonen aloittaa omakotitalon rakentamisen syksyllä. Uuteen taloon tulee maalämpö ja myöhemmin aurinkopaneelit. Kuva: Markku Rantala / Yle

Energiaviraston mukaan viime vuoden lopussa sähköverkkoon oli liitetty yhteensä noin 293 megawattia aurinkosähkön tuotantokapasiteettia, vuodessa lisäys on ollut 91 megawattia. Sama kehitys on jatkunut myös tänä vuonna, vaikka tarkat luvut saadaan jakeluverkonhaltijoilta vasta myöhemmin. Aurinkosähkön osuus verkkoon asennetusta sähkön tuotantokapasiteetista noussee tänä vuonna noin pariin prosenttiin.

Aurinkopaneelien hinnat nousevat syksyllä

Aurinkopaneelien hinnat ovat laskeneet tasaisesti 2010-luvulta lähtien, mutta tänä syksynä hinnat näyttävät kääntyvän nousuun. Syynä on se, että aurinkoenergiaa hyödyntäviä järjestelmiä suunnitellaan eri puolilla maailmaa enemmän, kuin tehtaat pystyvät valmistamaan paneeleita.

Suomen Aurinkoenergiayhdistys arvioi paneelien hintojen nousevan 10–20 prosenttia.

– Puuttuu noin gigawatti paneeleita tämän vuoden tarpeesta, eli kysyntää on kovaa ja tarjontaa ei ole tarpeeksi, pohtii Christer Nyman.

Nymanin mukaan aurinkoenergiaan investoidaan merkittävästi esimerkiksi päiväntasaajan alueella, jonne rakennetaan suuria aurinkovoimaloita. Myös kehittyvissä maissa on käynnissä suuria hankkeita, joissa aurinkosähköä viedään kyliin.

– Sinne tulee pieniä yhden tai kahden paneelin järjestelmiä, joilla saadaan sähköä, kun kiinteää sähköverkkoa ei voida rakentaa. Mutta paneelien tarve on suuri, puhutaan jopa sadoista tuhansista paneeleista.

Aurinkopaneelien hinnannousun Nyman arvioi olevan väliaikaisen, sillä paneeleilla valmistavilla tehtailla tuotantoa aiotaan lisätä merkittävästi lähivuosina.

Lue lisää:

Sähkön pörssihinta on tuplaantunut viime kesästä – suomalaiset maksavat nyt sähkölaskussaan myös muun Euroopan päästöistä

Tässä kerrostalossa tuotetaan itse osa sähköstä – ja näin saatat asua pian sinäkin, sillä uudistus tekee aurinkosähköstä nykyistä houkuttelevampaa

Oikeus torppasi verottajan: aurinkosähköä voi myydä taloyhtiöstä ilman kallista alv-paperisotaa – taloyhtiö pakotti viranomaiset ottamaan kantaa