1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Etelä-Pohjanmaa siirtyi taas kiihtymisvaiheeseen – Nyrkki haluaa lisätä kansalaisten kriisitietoisuutta

Koronatilanne on pahentunut Etelä-Pohjanmaalla siinä määrin, että kiihtymisvaiheen kriteerit täyttyvät. Tavoitteena on turvata koulujen lähiopetus.

Viime viikolla uusia tartuntoja todettiin Etelä-Pohjanmaalla lähes ennätysmäärä: 45. Kuva: Elina Niemistö / Yle

Etelä-Pohjanmaa on siirtynyt takaisin koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen. Alueellinen koronakoordinaatioryhmä Nyrkki päätti asian tänään maanantaina kokouksessaan.

Etelä-Pohjanmaalla tartuntamäärät ovat nousseet nopeasti. Viime viikolla todettiin yhteensä 45 uutta tartuntaa.

– Viikkovertailussa se on koko pandemian aikana kolmanneksi suurin määrä Etelä-Pohjanmaalla, toteaa infektioylilääkäri Elina Kärnä.

Etelä-Pohjanmaan Nyrkki totesi, että muiltakin osin kiihtymisvaiheeseen siirtymisen kriteerit täyttyvät: ilmaantuvuus, positiivisten testien osuus ja joukkoaltistumisten määrä.

– Myös tartuntojen jäljitys on kuormittunut, huomauttaa Kärnä.

Lue myös: Etelä-Pohjanmaan koronatilanne pahenee: eniten tartuntoja nyt 10–19-vuotiailla, koulun aloitus huolettaa

Kiihtymisvaiheeseen siirtyminen ei tuo suuria muutoksia alueellisiin suosituksiin. Kärnän mukaan Nyrkki haluaa tehdyllä päätöksellä lisätä väestön kriisitietoisuutta ja erityisesti turvata ensi viikolla alkavien koulujen lähiopetusta.

– Pyrimme vaikuttamaan siihen, että kouluissa ei tulisi heti joukkoaltistumisia.

Epidemian hillitsemiseksi Nyrkki pitää tärkeänä, että rokotekattavuus saadaan nousuun. Nuoremmissa ikäryhmissä Etelä-Pohjanmaan rokotuskattavuus on valtakunnan keskiarvoa alempi.

– Kannustamme kaikkia, erityisesti nuoria ottamaan koronarokotteen, jotta lähiopetus ja esimerkiksi ylioppilaskirjoitukset pystytään turvaamaan. Kaikki yli 16- vuotiaat voivat varata koronarokotusajan.

Tapahtumista tartuntoja

Kärnä ennakoi, että epidemiatilanne Etelä-Pohjanmaalla ei lähipäivinä helpota. Uusia tartuntoja pelätään tulevan jo menneistä yleisöapahtumista ja vielä edessä olevista.

– Kiihtymisvaiheeseen siirtyminen ei tuo yleisörajoituksia tapahtumiin, mutta siitä seuraa järjestäjille lisää terveys-turvallisuuteen liittyviä velvoitteita, toteaa Kärnä.

Etelä-Pohjanmaan Nyrkki toteaa tiedotteessaan, että suuri osa tartunnoista tulee nyt yökerhoista, pubeista, festareilta, juhlista, pääkaupunkiseudulta ja muualta Suomesta. Lisäksi tartuntoja tulee perheenjäseniltä tai muista sosiaalista kontakteista ja vähäinen määrä ulkomailta.

Etelä-Pohjanmaa oli epidemian kiihtymisvaiheessa viimeksi maaliskuussa, perustasolle palattiin 23. maaliskuuta.