1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ammatillinen koulutus

Etäopetus on jakanut toisen asteen aloittavia: osa valmiina uuteen, jotkut ovat jo nyt jäljessä – amikseen menevä: "Ei pelota epäonnistua"

Ammattiopistojen uudet oppilaat aloittavat opiskelun tällä ja ensi viikolla. Osalla heistä voi olla oppimisvajetta etäopiskelun seurauksena. Veera Kinnula oppi etäopetuksessa itsekseen työskentelyä, mutta pitää sitä haasteellisena.

Veera Kinnulasta nuoret tarvitsevat toistensa seuraa, jotta kehittyy ja jaksaa olla. Kuva: Antti Tauriainen / Yle

Sotkamolainen Veera Kinnula aloittaa ensi viikolla turvallisuusalan opinnot Kainuun ammattiopistossa.

Opintojen lisäksi hän odottaa saavansa koulusta uusia ystäviä ja kokemuksia. Kinnula kertoo oppivansa paremmin epäonnistumisen kuin onnistumisen kautta.

Veera Kinnula lähti opiskelemaan turvallisuusalaa, koska on kinnostunut armeijasta ja siellä työskentelemisestä. Armeijassa häntä kiehtovat maastoharjoitukset ja leirielämä. Kuva: Antti Tauriainen / Yle

– Ei pelota epäonnistua, kun siellä on aikuisia ja minun ikäisiäni, jotka tietävät enemmän ja joilta voi oppia.

Kinnula on yksi tänä syksynä ammatillisen koulutuksen aloittavista opiskelijoista. Opetus alkaa ammatillisissa oppilaitoksissa eri puolilla Suomea tällä ja ensi viikolla.

Opiskelijat aloittavat koulun näillä näkymin lähiopetuksessa. Jos koronatilanne pahenee, voidaan toisen asteen koulutuksessakin siirtyä etäopetukseen.

Peruskoulun viimeisenä vuonna Veera Kinnulla vietti vain viikon etäopetuksessa. Hän kehittyi itsekseen työskentelyssä, mutta kokee, että etäkoulu ei ollut kenellekään hyväksi.

– Ei se tee kenenkään henkiselle hyvinvoinnille hyvää. Se on nuorelle tosi raskasta olla erossa muista. Muita tarvitsee, että kehittyy ja jaksaa olla.

Lue myös: Katkeruutta, uupumusta ja yksinäisyyttä – Ylen kysely paljastaa, miten kypsiä amislaiset ja lukiolaiset ovat etäopiskeluun: “2004 syntyneistä tulee väliinputoajia”

Lyhyen etäopetuksen aikana Kinnula myös oppi paljon muista ja itsestään. Etäopetuksen käytön ja koronarajoitusten välillä on ollut alueellisia eroja, mutta lähiopetuksessa olleilla oppilaillakaan ei ole ollut helppoa.

Toinen vaihtoehto uralle voisi olla näyttelijänä. Kinnula on näytellyt yhdessä pitkässä kotimaisessa elokuvassa.

Koulutuksen tasa-arvo ei toteutunut täysin

Helmikuussa 2021 julkaistusta Tampereen ja Helsingin yliopiston kyselytutkimuksen raportista ilmenee, kuinka koronaepidemia on vaikuttanut koulunkäyntiin, opetukseen ja hyvinvointiin kouluyhteisöissä.

Tulosten perusteella vuoden 2020 keväällä koulutuksen tasa-arvo ei täysin toteutunut etäopetuksessa.

– Silloin etäopetuksen järjestämisen onnistuminen on voinut vaikuttaa nuorten jatko-opintomahdollisuuksiin, kertoo Tampereen yliopiston kasvatustieteiden professori Mari-Pauliina Vainikainen.

Myös nyt monilla uusilla ammattiopistoon saapuvilla on takanaan poikkeukselliset peruskoulun viimeiset vuodet.

Onko se vaikuttanut opiskelijoihin?

Ainakin kyselytutkimuksen mukaan oppilaiden välillä on suuria eroja itsesäätelytaidoissa, mikä voi näkyä erityisesti ammatillisessa koulutuksessa. Itsesäätely on taitoa vaikuttaa omaan opiskeluun, ajan käyttööön ja yrittämiseen vaikeassa tai tylsässä tehtävässä.

Vainikaisen mukaan osalle peruskoulun päättäneistä on syntynyt oppimisvajetta, joka johtuu osittain koulujen toiminnasta keväällä 2020 ja myöhemmin oppilaiden omasta jaksamisesta panostaa opiskeluun, joka ei ollut tarkasti ohjattua.

– Osa oppilaista on jäänyt varmasti jälkeen, kun ei ole saanut lähiopetusta, professori Vainikainen kertoo.

Toiset oppilaat ovat selviytyneet peruskoulun etäopetuksesta kohtalaisen hyvin, mutta toisiin rajoitukset ovat vaikuttaneet kielteisesti.

Hän painottaa sitä, että koronatilanteella on myös muita vaikutuksia poikkeusajan nuoriin.

– Kysymys on se, miten nämä kaikki rajoitukset ovat vaikuttaneet nuorten hyvinvointiin myös lähiopetuksessa olleissa kouluissa.

Hyvinvoinnin ja sosiaalisen elämän heikkeneminen voivat vaikuttaa motivaatioon opiskella.

– Tästä voi olla epäsuoriakin vaikutuksia, joista ei vielä kaikkia osata edes arvata.

Lue myös: Lukiolaisten Liitto vastustaa etäopetusta nuorten oppimisen ja mielenterveyden vuoksi – "Pahin asia, mitä voisi tapahtua"

Ammatillisessa koulutuksessa ensimmäinen kuukausi on kriittinen

Osassa ammatillisen koulutuksen oppilaitoksissa on varauduttu vastaamaan lisääntyneeseen tuen tarpeeseen.

Kainuun ammattiopiston opintoasiain päällikkö Liisa Härmä kertoo, että koulussa syksyyn varaudutaan palkkaamalla opinto-ohjaajia ja lisäämällä erityisohjauksen resursseja tarvittaessa.

Professori Mari-Pauliina Vainikaisesta ratkaisu kuulostaa todella hyvältä. Hänen mukaansa monien vuosien aikana tehdyt tutkimukset näyttävät, että erityisesti ammatillisen koulutuksen puolella ensimmäinen kuukausi on kriittinen.

– On joukko opiskelijoita, jotka keskeyttävät koulutuksen parin kuukauden jälkeen, Vainikainen tarkentaa.

Härmä kertoo, että heidän on varauduttava siihen, että tuen tarve myös mielenterveyteen liittyvissä ongelmissa on lisääntynyt. Silloin voidaan tarvita enemmän nuorisopsykologien tukea.

– Tähänkin saakka on ollut nuoria, joilla peruskoulu on mennyt vähän kevyellä otteella, mutta kun he tulevat heitä aidosti kiinnostavalle alalle, ne ongelmat usein poistuvat.

Osa oppilaista jäänyt oman onnensa nojaan

Tänä syksynä olisi tärkeää kiinnittää huomiota yhteisölliseen opiskeluun varsinkin silloin, kun oppilaat siirtyvät perusopetuksen toiselle asteelle, Tampereen ja Helsingin yliopiston tutkijatohtori Sanna Oinas painottaa.

– Tässä tarvitaan aikuisten tukea ja kannustusta, että opiskelijat löytävät paikkansa uudessa ryhmässä.

Oinas kertoo, että kyselytutkimuksen aineistosta on huomattu, että opetus on onnistunut paremmin oppilailla, jotka ovat saaneet tehdä yhteistyötä kavereiden ja opettajan kanssa. Osa oppilaista kuitenkin tekee koulutöitä kotona yksin.

– Ehkä yksinpuurtamisen kokemus on voinut heijastua käsitykseen, minkälainen oppija itse on.

Oletko sinä tai läheisesi aloittamassa toisen asteen opintoja? Voit jakaa kokemuksia koulujen alkamisesta keskustelussa, joka on auki torstaihin kello 23:een asti.

Lisää aiheesta: Poikkeusaika vie nuorilta monet sukupolvikokemukset, ja siksi se ottaa niin koville – Jenni Hirvonsalo: "Sellainen olo, että on jäänyt jostain paitsi"

Korkeakouluopiskelijat ovat jaksamisensa äärirajoilla: "Korona tappaa paljon enemmän kuin tiedämmekään – se tappaa naurun, se tappaa hymyn"