1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Kainuun sote testasi ulkomaalaisten marjanpoimijoiden ryhmän: 74 henkilöä testattiin, 44 koronatartuntaa löytyi

Kainuun sotesta kerrotaan, että kehenkään ulkopuoliseen ei ole syntynyt tartunnan leviämiseen mahdollistamaa kontaktia. Poimijat voivat vointinsa salliessa jatkaa työskentelyä eristyksessä tai karanteenissa edellyttäen, ettei kontakteja ulkopuolisiin ole. 

Koronavirustartunnat ovat todettu luonnonmarjoja poimivassa ryhmässä. Kuva: Petri Vironen / Yle

Kainuun sote on tehnyt koronaviruksen pikatestit alueella liikkuvalle ulkomaalaisten marjanpoimijoiden ryhmälle. 74 hengen ryhmästä todettiin pikatestillä maanantaina yhteensä 44 koronatartuntaa. Kainuun soten vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erola kertoo, että ryhmä testataan vielä vakiintuneella PCR-testillä. PCR-testi on Erolan mukaan luotettavin koronavirusseulonnassa.

– Pikatesti on ollut luotettava, en usko että yli kymmenen prosentin virhemarginaalia tulee siinä, Erola summaa.

Kaikki tartunnan piiriin kuuluvan ryhmän henkilöt on asetettu eristykseen tai karanteeniin.

Kainuun sotesta kerrotaan, että kehenkään ulkopuoliseen ei ole syntynyt tartunnan leviämisen mahdollistamaa kontaktia. Poimijat voivat vointinsa salliessa jatkaa työskentelyä eristyksessä tai karanteenissa, edellyttäen ettei kontakteja ulkopuolisiin ole. Sote painottaa, että virus ei voi levitä poimittujen marjojen mukana.

Ryhmän leiripaikka on Kainuun ulkopuolella, ja tartunnanjäljitys hoidetaan leirin sijainnin perusteella. Ryhmä majoittuu Pohjois-Pohjanmaalla Taivalkoskella (siirryt toiseen palveluun) (Taivalkosken kunta). Koska ryhmässä tartunnan saaneet ovat ulkomaalaisia, luvut eivät näy Kainuun omissa ilmaantuvuusluvuissa. Tartunnat voivat näkyä THL:n tilastoissa. Koska heillä ei ole kotikuntaa Suomessa, kirjautuu koronatapaus THL:n tilastoissa joko testauspaikkakunnalle tai laboratorion sijaintikuntaan.

Kainuun sotesta kerrotaan, että asiassa on tehty yhteistyötä marjayrittäjän kanssa. Vastaavantyyppisiä testauksia on tehty pandemian aikana useilla työpaikoilla. Yle on tavoittellut useita marjanpoimijoita kutsuvia yrityksiä, mutta toistaiseksi kukaan ei ole tiennyt poimijaryhmästä.