1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Pääkaupunkiseutu siirtyy leviämisvaiheeseen – koulut alkavat lähiopetuksessa, maskin käyttöä suositellaan yleisötapahtumissa myös ulkona

Uusimaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella jatkaa kiihtymisvaiheessa. Myös Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa kertoivat siirtymisestä leviämisvaiheeseen. Pääkaupunkiseudulla koulut aloittavat lähiopetuksessa.

Koronatilanne on menossa jälleen huonompaan suuntaan Suomessa. Kuva Helsingistä 28. heinäkuuta. Kuva: Matti Myller / Yle

Pääkaupunkiseutu on siirtymässä koronavirusepidemiassa leviämisvaiheeseen, kertoo Espoon kaupungin tiedote (siirryt toiseen palveluun). Tilanteesta huolimatta alueen kouluissa palataan lähiopetukseen syyslukukauden alkaessa. Päätös koskee sekä peruskoulua että toista astetta kaikissa Helsingin, Vantaan ja Espoon kouluissa.

Uusimaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella jatkaa koronaepidemian kiihtymisvaiheessa, kertoo HUSin johtajaylilääkärin sijainen Teppo Heikkilä STT:lle. Heikkilä kertoo, että tiistaina kokoustanut Uudenmaan koronakoordinaatioryhmä suosittelee edelleen etätyötä ja kasvomaskin käyttöä.

Aiemmasta poiketen maskin käyttöä suositellaan yleisötilaisuuksissa myös ulkona. Lisäksi aluehallintovirastoa kehotetaan tarkastelemaan yleisötilaisuuksille asetettavia rajoituksia.

Pääkaupunkiseudun julkisten sisätilojen käyttöä tai kaupungin tiloissa tapahtuvaa harrastustoimintaa koskeviin suosituksiin ja rajoituksiin ei tässä vaiheessa tehdä muutoksia.

Varsinaisista rajoituksista päättää kuitenkin Suomen hallitus ja aluehallintovirastot.

Mikä käytännössä muuttuu leviämisvaiheeseen siirryttäessä? Katso muutokset tästä jutusta.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Varsinais-Suomi siirtyy taas koronan leviämisvaiheeseen

Varsinais-Suomi siirtyy välittömästi koronavirusepidemiassa leviämisvaiheeseen. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin (VSSHP) mukaan ilmaantuvuusluku maakunnassa on 174,3 sataatuhatta asukasta kohti. Lisäksi tartunnanjäljitys on ruuhkautunut.

– Viime viikolla vain puolet tartunnoista saatiin jäljitettyä, kertoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiristä Turun yliopistollisen keskussairaalan (TYKS) tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala

Sairaalahoidon kuormitus on noussut TYKSissä. Maanantaina 2. elokuuta oli hoidossa 11 koronapotilasta. Teho-osastolla ei ole ollut potilaita viimeisen viikon aikana.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto (siirryt toiseen palveluun) on päättänyt kiristää kokoontumisrajoituksia. Jatkossa sisätiloissa yli kymmenen henkilön ja rajatuissa ulkotiloissa yli viidenkymmenen henkilön yleisötilaisuudet on järjestettävä niin, että osallistujien on mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa. Päätös on voimassa Varsinais-Suomen kuntien alueella 4.–31.8.2021.

Pirkanmaa siirtyi leviämisvaiheeseen – tartuntoja erityisesti nuorilla

Pirkanmaa on siirtynyt koronan leviämisvaiheeseen. Koronan ilmaantuvuus Pirkanmaalla on kuluneen kahden viikon ajalta 149 tartuntaa 100 000:ta asukasta kohden. Apulaisylilääkäri Janne Laineen mukaan luku on tällä hetkellä valtakunnallista keskiarvoa korkeampi.

Sairaalassa on kymmenkunta potilasta, mikä on keskikesän lomakauden takia huolestuttava tilanne. Laineen mukaan jopa kiireisen hoidon taholla on jouduttu miettimään, pystytäänkö kaikkea hoitoa järjestämään ajallaan.

Viime viikolla 71 prosenttia tartunnoista jäljitettiin. Selvästi eniten tartuntoja on 20–29-vuotiailla, mutta 30–39-vuotiaiden tartunnat ovat lisääntyneet runsaasti edelliseen viikkoon nähden. Kesä-heinäkuun aikana Pirkanmaalla sairaalahoitoon joutuneista yli puolet oli 20–39-vuotiaita. Myös 40–59-vuotiaiden tartunnat ovat nousussa: niiden määrä tuplaantui edellisestä viikosta

Tavoitteena on aloittaa peruskoulut ja toisen asteen opetus lähiopetuksena. Oppilaitoksilla on suunnitelmat valmiina myös etäopetukseen siirtymisen varalta, jos sitä hetkellisesti tarvitaan. Yli 12-vuotiaiden maskinkäyttösuositus jatkuu kouluissa ainakin siihen saakka, kunnes 12-15-vuotiaat ovat voineet saada kaksi rokoteannosta.

– Isoja, dramaattisia muutoksia voimassaoleviin suosituksiin ja rajoituksiin ei tällä hetkellä olla esittämässä. Tavoite on, että myös hyvin suunniteltua ja hallittua harrastustoimintaa pystyttäisiin jatkamaan, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juhani Sand totesi tiedotustilaisuudessa tiistaina.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Tautitilanne pahenee, mutta karanteeni lyhenee

Uusia tartuntoja on Suomessa tänään 692, joista 322 on HUSin alueella. Sairaalahoidossa koronaviruksen takia koko maassa on 97, joka on 4 enemmän kuin eilen.

Virus on levinnyt heinäkuussa kiihtyvään tahtiin. HUSin alueella koronatartuntojen ilmaantuvuusluku noin 205 sataatuhatta asukasta kohden.

Tartuntoja raportoitiin heinäkuun kahden viimeisen viikon aikana yhteensä noin 3500. Tämä on lähes 1500 tartuntaa enemmän kuin heinäkuun alkupuolella.

– Se kertoo tautitilanteen pahenemisesta. Tartuntamäärät ovat voimakkaasti kasvaneet nuoremmissa ikäluokissa alle 40-vuotiailla ja siksi nuorempiakin potilaita tulee sairaalahoitoon, sanoo HUSin Teppo Heikkilä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ehdotti maanantaina koronakaranteenin pituuden lyhentämistä. THL suosittelee, että altistuneiden koronakaranteenin kestoa lyhennettäisiin kymmeneen vuorokauteen.

Altistuneen karanteenin voisi myös purkaa, jos kuudennen karanteenipäivän jälkeinen testi on negatiivinen. Päätöksen karanteenin kestosta tekee tartuntatautilääkäri.

Lue seuraavaksi:

THL suosittelee karanteenin lyhentämistä kymmeneen vuorokauteen

Koronan takia sairaalahoitoa tarvitsevien määrä hypähti ylöspäin – voimakkaasti lisääntyvät tartunnat vievät myös alle 40-vuotiaita sairaalaan