1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Etelä-Karjala siirtyi koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen – etätyö- ja kasvomaskisuositukset voimassa

Tartunnat leviävät tällä hetkellä erityisesti nuorten ja heidän vanhempiensa keskuudessa.

Kasvomaskin käyttöä suositellaan kouluissa henkilökunnalle ja yli 12-vuotiaille oppilaille. Kuva: Joni Takalo / Yle

Etelä-Karjalan COVID-19 tilannekuvaryhmä on elokuun 3. päivänä määritellyt, että koronavirusepidemia on Etelä-Karjalassa kiihtymisvaiheessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kolmiportaisella asteikolla kiihtymisvaihe on toiseksi vakavin. Etelä-Karjala oli epidemian alimmalla tasolla eli perustasolla kesä- ja heinäkuun ajan.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten sairaanhoitopiirin mukaan ilmaantuvuusluku maakunnassa on 86,6.

Positiivisten näytteiden osuus kaikista otetuista koronanäytteistä on kasvanut. Sekvensoiduista näytteistä miltei kaikki ovat deltavarianttia, joka tarttuu erittäin herkästi lyhyissäkin kontakteissa.

Kiihtymisvaiheen aikana voimassa ovat sosiaali- ja terveysministeriön etätyö- ja kasvomaskisuositukset sekä suositukset riskiryhmien suojaamiseksi.

Kasvomaskin käyttöä suositellaan kouluissa henkilökunnalle ja yli 12-vuotiaille oppilaille.

Etelä-Karjalassa kasvomaskeja käytetään 6. vuosiluokasta ylöspäin. Alle 12-vuotiaat voivat käyttää kasvomaskia halutessaan.

Varhaiskasvatuksen henkilökunnalle suositellaan edelleen maskin käyttöä sisätiloissa, kun ollaan lähikontaktissa muihin aikuisiin, joko omaan henkilökuntaan tai lasten vanhempiin.

Väestöltä toivotaan vastuullista käytöstä

Tilannekuvaryhmä suosittelee Etelä-Karjalassa lähikontaktien välttämistä kaikissa tapaamisissa ja tilaisuuksissa.

– Pyrimme välttämään toistaiseksi voimakkaampien rajoitusten voimaan tuloa, joten toivomme väestöltä nyt vastuullista käytöstä, toteaa tilannekuvaryhmän varapuheenjohtaja, Etelä-Karjalan keskussairaalan johtajaylilääkäri Marjo Numminen tilannekuvaryhmän tiedotteessa. (siirryt toiseen palveluun)

Tartunnat leviävät tällä hetkellä erityisesti nuorissa ja nuorten vanhemmissa.

– Tartunnoista valtaosa on peräisin yksityisten henkilöiden tapaamisista, mökkibileistä ja yleisötapahtumista. Näitä voidaan ehkäistä välttämällä lähikontakteja ja huolehtimalla siitä, että ei osallistu tapahtumiin oireisena, Numminen neuvoo.

Tilannekuvaryhmä suosittelee, ettei kiihtymis- tai leviämisvaiheessa olevilla alueilla järjestettäviin yksityistilaisuuksiin osallistuttaisi, eikä näiltä alueilta kutsuttaisi henkilöitä Etelä-Karjalassa järjestettäviin juhliin.

Matkustamista rajoitetaan

Lentoliikenne Etelä-Karjalassa alkaa keskiviikkona elokuun 4. päivänä, kun lento Bergamosta laskeutuu.

Eksote ja rajaviranomaiset tekevät yhteistyötä Lappeenrannassa. Lentoasemalla tarkastetaan matkustajilta vaadittavat todistukset ja ohjataan tarvittaessa koronavirustestiin.

Terveysturvallisuudesta huolehditaan myös Nuijamaan rajanylityspaikalla sekä Saimaan kanavan kautta kulkevan liikenteen osalta.

Ulkomaille suuntautuneen matkan jälkeen on seurattava THL:n voimassa olevia ohjeita. Korkean riskin maista Suomeen tultaessa on jäätävä karanteeniin odottamaan koronatestien tuloksia. Venäjä kuuluu maihin, joihin matkustamista on syytä välttää.

Alueellinen tilannekuvaryhmä kokoontuu seuraavan kerran 10.8.2021.