1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Sosiaali- ja terveysministeriö harkitsee esitystä ravintolarajoitusten kiristämiseksi ruuhka-Suomessa

Pääkaupunkiseutu, Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi siirtyivät koronaviruksen leviämisvaiheeseen tiistaina. Sosiaali- ja terveysministeriö pyrkii pikaiseen arvioon siitä, tarvitseeko ravintolarajoituksia kiristää viruksen leviämisvaiheen alueilla.

Sosiaali- ja terveysministeriö sekä hallitus ratkaisevat pääkaupunkiseudun, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen uusien ravintolarajoitusten tarpeen aikaisintaan torstaina. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) harkitsee parhaillaan, esittääkö se hallitukselle ravintoloiden rajoitusten kiristämistä ruuhka-Suomen ravintoloissa.

Kyse olisi pääkaupunkiseudun, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen ravintoloista. Nämä alueet siirtyivät tiistaina uudelleen koronaviruksen leviämisvaiheeseen.

Harkinnassa ovat ravintoloiden aukioloaikojen, alkoholin anniskeluajan ja asiakasmäärien rajoittaminen.

– Asia on juuri virkavalmistelussa ja arvioinnissa. Tavoitteena on viedä asia pikaisesti päätettäväksi, kertoo sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila Ylelle sähköpostihaastattelussa.

Varhila arvioi, että vielä tänään keskiviikkona ratkaisua rajoitusten tarpeesta ei kuitenkaan synny. Hallitus kokoontuu seuraavaan valtioneuvoston istuntoon huomenna torstaina.

Mahdollisiin rajoituksiin tarvittaisiin hallituksen päätös

Jos ministeriö esittää ravintoloiden rajoitusten kiristämistä, hallitus päättää, otetaanko kiristykset käyttöön. Jos nykyisiä rajoituksia tiukennetaan, asiasta tarvitaan valtioneuvoston asetus.

Mahdollisten rajoitusten voimaantulossa otetaan huomioon aika, jonka ravintolat tarvitsevat valmistautumiseen.

– Jos rajoituksia annetaan, on selvää, että alalle tulee antaa aikaa valmistautua, kansliapäällikkö Kirsi Varhila kertoo.

Tähän asti hallitus on varsin mekaanisesti päättänyt rajoitusten kiristämisestä ja löysäämisestä sen perusteella, missä vaiheessa koronavirustilanne maakunnissa on. Kun jokin alue on siirtynyt leviämisvaiheeseen, hallitus on kiristänyt ravintolarajoituksia kyseisellä alueella valtioneuvoston asetuksella.

Tällä hetkellä koronatilanteen kiihtymisalueilla ravintolat saavat jatkaa anniskelua puoleen yöhön asti ja ovet pitää sulkea yöllä kello 01. Tiistaina ruuhka-Suomen alueet siirtyivät jälleen kiihtymisvaiheesta vakavampaan koronaviruksen leviämisvaiheeseen.

Jos hallitus päättäisi kiristää rajoituksia, se merkitsisi mahdollisesti aukioloaikojen lyhentämistä ja sallitun asiakasmäärän vähentämistä. Aiemmin käytössä on ollut esimerkiksi malli, jossa alkoholin anniskelu on lopetettava kello 22 ja ovet suljettava kello 23.

Nykyinen tartuntatautilaki sallisi aukioloaikojen rajoituksen jopa niin tiukasti, että alkoholin anniskelun pitäisi päättyä kello 17 ja ravintoloiden sulkea ovensa kello 18.

Aluehallintovirastosta tuli toive rajoitusten kiristämisestä

Tiistaina ylijohtajan viransijainen, johtaja Heikki Mäki kertoi, että Lounais-Suomen aluehallintovirasto toivoo sosiaali- ja terveysministeriöltä esitystä Varsinais-Suomen ravintolarajoituksien kiristämisestä.

Aluehallintovirasto päättää alueensa kokoontumisrajoituksista. Valtioneuvosto voi asetuksella antaa rajoituksia ravintoloille.

Myös koronaviruksen tartuntatilanteen toiseen luokkaan, kiihtymisvaiheeseen on tullut uusia alueita. STM harkitsee myös niiden osalta, esittääkö se uusia rajoituksia näiden alueiden ravintoloille.

Varsinais-Suomen kokoontumisrajoituksia kiristettiin jo

Lounais-Suomen aluehallintovirasto päätti jo tiistaina kokoontumisrajoitusten kiristyksestä (siirryt toiseen palveluun). Päätös tuli voimaan tänään keskiviikkona.

Varsinais-Suomen kunnissa yleisötilaisuuksissa ihmisten ja heidän seurueidensa pitää voida tosiasiallisesti välttää lähikontaktit toisiinsa. Määräys koskee yleisötilaisuuksia, joihin osallistuu sisätiloissa yli kymmenen ihmistä sekä alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa yli viidenkymmenen ihmisen tapahtumia.

Aluehallintoviraston mukaan tartunnat leviävät nyt perheissä, lähi- ja kaveripiireissä, ravintoloissa ja festivaaleilla.

Myös Etelä-Suomen aluehallintovirasto valmistelee pääkaupunkiseudulle ja Kymenlaaksoon uusia rajoituspäätöksiä kokoontumisista. Päätökset annetaan perjantaina. Rajoitusten on tarkoitus tulla voimaan lauantaina 14. elokuuta.

Rajoituksia tuskin kiristetään niin paljon kuin keväällä

Viimeksi ravintoloiden rajoituksia muutettiin viime perjantaina. Silloin kiihtymisvaiheen ravintolarajoituksia laajennettiin uusille alueille.

Viime maaliskuussa ravintolat joutuivat sulkemaan ovensa suuressa osassa Suomea kokonaan huonon tautitilanteen vuoksi. Ylen tietojen mukaan nyt vastaava ravintolasulku ei ole harkinnassa.

Rokotusten edistymisen ansiosta viime kevään kaltaiset erityisen tiukat toimet eivät ole ajankohtaisia nykyisessä tautitilanteessa. Vaikka koronaviruksen tartuntamäärät nousevat, sairaalahoidon ja tehohoidon tarve ei ole noussut samassa tahdissa kuin viime keväänä.

Sama pätee kouluihin. Laajoja koulusulkuja ei ole odotettavissa.

Hallitus miettii torstain koronatapaamisessaan myös sitä, vieläkö se jatkaa rajoitusten kiristämistä ja väljentämistä nykyisen toimintamallin mukaan, vaikka rokotuskattavuus on parempi kuin keväällä. Hallituksen uusi koronalinjaus valmistunee aikaisintaan ensi viikolla.

Voit keskustella koronaviruksesta johtuvista rajoituksista torstaihin 5.8. 2021 kello 23 asti. Napauta jutun jälkeen keskustele-painiketta.

Lue lisää:

Päivittyvä seuranta: Marin: 12–15-vuotiaiden lasten rokotukset voidaan aloittaa – koronapassia käsitellään torstaina

Koronatartuntojen määrä nousee hurjasti, Uudellamaalla jo 452 tartuntaa ja sairaalahoidon tarve kasvaa – Perjantaina tietoa uusista rajoituksista

Ravintolarajoitukset kiristyvät jälleen – pilkku tulee puoleltaöin kuudella uudella alueella