Hyppää sisältöön

Ranskassa asuva suomalainen hämmästelee koronatestin hintaa Suomessa – mennessä nolla euroa, palatessa 240 euroa

Oireellinen pääsee julkisella puolella koronatestiin ilmaiseksi. Mutta jos tarvitsee testitodistuksen ulkomaan matkaa varten, se on Suomessa eurooppalaisittain hyvin kallista. Yle vertaili hintoja eri maiden välillä.

Omakustanteiset koronatestit ovat Suomessa muuta Eurooppaa kalliimpia. Hoitaja otti nenä-nielunäytettä Mehiläisen drive-in-testausasemalla Helsingissä 2. heinäkuuta. Kuva: Silja Viitala / Yle

Ranskassa asuvaa Tuulia Pasanen-Klainea odotti ikävä yllätys, kun hän valmistautui palaamaan Suomesta toukokuussa.

Paluuta varten hän tarvitsi todistuksen negatiivisesta koronatestistä. Vastaavan hän oli tarvinnut Suomeen tullessaankin – ainoastaan hinta oli tällä kertaa dramaattisesti toisenlainen.

Kun Ranskassa oireetonkin asiakas saattoi päästä koronatestiin maksutta, Suomessa testi oli maksettava itse. Käynti keskisuomalaisella lääkäriasemalla maksoi perheen aikuisille 240 euroa kultakin.

– Onhan se hurja hinta. Tiesin kyllä etukäteen joutuvani maksamaan testistä, mutta oli shokki, kun mitään halvempaa vaihtoehtoa ei löytynyt, Pasanen-Klaine sanoo.

Hinnoissa moninkertaiset erot

Tuulia Pasanen-Klaine, Pierre-Emmanuel Klaine ja lapset Emil ja Alma asuvat Ranskassa ja matkailevat toisinaan Suomessa. Heidän asuinmaassaan matkailua varten tarvittavat PCR-testit ovat kansalaisille ilmaisia. Myös turistit olivat vielä keväällä oikeutettuja ilmaisiin testeihin. Kuva: Tuulia Pasanen-Klaine

Pasanen-Klaine ei ole ainoa ulkosuomalainen, joka on pannut merkille koronatestien hintaerot eri maissa. Matkailijan tarvitsemat koronatestit ovat Suomessa jopa moninkertaisesti kalliimpia kuin monessa muussa Euroopan maassa.

Kuluttajaliitto julkaisi kesäkuussa kattavan vertailun (siirryt toiseen palveluun) erilaisten koronatestien hinnoista. Sen mukaan omakustanteinen PCR-testi maksaa Suomessa halvimmillaankin 150 euroa ja kalleimmillaan 267 euroa.

Kuluttajaliiton vertailussa oli mukana seitsemän yritystä. Ulkopuolelle jäi ainakin PR2You-niminen yritys, joka markkinoi PCR-testiä 120 euron ja etuasiakkaille 99 euron hintaan.

Koronatestit ovat Suomessa kalliita, mikä muodostaa esteen matkustukselle.

Suvi Aaltonen, Finnair

Ylen kirjeenvaihtajat ja avustajat keräsivät vertailukohdaksi tietoja muista Euroopan maista. Vertailun perusteella useissa maissa on tarjolla verrattain huokeita PCR-testejä, jotka puuttuvat Suomen markkinoilta lähes kokonaan.

Alla olevaan grafiikkaan on koottu esimerkkejä PCR-testien hinnoista oireettomille asiakkaille eri puolilta Eurooppaa. Monissa maissa hinnat vaihtelevat alueittain hyvin paljon. Vertailu on suuntaa-antava ja tarjolla voi olla myös halvempia ja varsinkin kalliimpia PCR-testejä.

Koronatestien hintaero Suomen ja muiden maiden välillä tulee esiin lähinnä Suomesta ulkomaille matkustettaessa. Suomessa testin voi saada maksutta maahan tultaessa Finentryn kautta, samoin oireellisena tai altistuneena julkiselta puolelta.

Joka tapauksessa Suomen kalliista testeistä muodostuu helposti satojen eurojen ylimääräinen lasku, jos kyseessä on esimerkiksi perhe, jossa usea jäsen tarvitsee testitodistuksen.

– Ulkosuomalaisten Facebook-ryhmissä näkee melkein joka päivä kyselyitä siitä, että miten toimia mistäkin maasta Suomessa käydessä. Se on jatkuvaa laskemista ja osa on ihan tulistunutkin siitä, Pasanen-Klaine kertoo.

Kun rokotukset etenevät, Suomen kalliit koronatestit ovat yhä harvemman matkailijan harmi. Heinäkuun lopussa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedotti (siirryt toiseen palveluun) joka kolmannen suomalaisen saaneen kaksi rokoteannosta.

Mistä valtavat hintaerot johtuvat?

Suomessa koronatesti on ilmainen, jos sinulla on oireita tai jos sinut ohjataan testiin altistumisen vuoksi. Mutta miksi oireettoman matkailijan tarvitsema testi on niin paljon kalliimpi kuin muualla?

Kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta. Yksi mahdollinen syy on Suomen muita tiukemmat vaatimukset testejä tarjoaville toimijoille, arvioi erikoistutkija Salla Kiiskinen THL:stä.

Tarkoitus ei ole ollut tehdä järjestelmää byrokraattiseksi vaan varmistaa, että tulos on luotettava.

Salla Kiiskinen

Suomessa mikrobiologinen diagnostiikka on luvanvaraista. Testin tekemiseen tarvitaan toimiluvallinen laboratorio. Viranomainen valvoo, että tilat ja laitteet ovat asianmukaisia ja henkilökunta koulutettua. Lisäksi laaduntarkkailun on oltava säännöllistä.

– Ihan täysin vastaavaa ei ole missään muualla. Tarkoitus ei ole ollut tehdä järjestelmää byrokraattiseksi vaan varmistaa, että tulos on yhtä luotettava, missä tahansa näyte tutkitaankin, Kiiskinen sanoo.

Kiiskisen tietoon ei ole tullut tutkimustuloksia siitä, että muualla Euroopassa löyhempi lupakäytäntö olisi aiheuttanut ongelmia koronatestauksessa. Ruotsissa kuitenkin paljastui kesäkuussa tapaus, jossa huijarit olivat tehtailleet jopa 100 000 väärää koronatestitulosta ja matkatodistusta.

Laboratoriofirman pomo: "Ymmärrät varmaan..."

Tässä artikkelissa Suomesta mukana olleista PCR-testeistä halvin löytyi pieneltä PR2You-yritykseltä. Se tarjoaa Suomen Matkailualan Liiton (SMAL) jäsenyritysten asiakkaille koronatestiä hintaan 99 euroa. Muille hinta on 120 euroa.

Toimitusjohtaja Anssi Mellasella on käsitys, että sitä halvempaa PCR-testiä ei Suomesta löydy.

– Keskustelimme SMALin johdon kanssa testien kalleudesta. He heittivät, että pitäisi saada satasen testi. Ruvettiin tutkimaan ja todettiin, että heidän tuomilla asiakasmäärillä voidaan satasen pintaan päästä. Me ollaan pieni yritys, jolla on pienet kustannukset.

Täällä ei ole helppo päästä markkinoille.

Anssi Mellanen

Saksan, Britannian, Viron ja Espanjan kaltaisiin hintoihin PR2You ei kuitenkaan yllä. Mellanen epäilee eron syntyvän laboratorioissa, joissa testit analysoidaan. Suomessa se on kalliimpaa kuin muualla.

– Jos testejä myydään ulos 40–50 euron hintaan, on selvää, että myös laboratorion osuus on halpa. Ymmärrät varmaan, että meidän ostohinnoilla mikään toimija ei sellaisiin hintoihin pääse.

PR2You ei analysoi näytteitään itse, vaan ne viedään vaatimukset täyttävään ulkopuoliseen keskuslaboratorioon. Mellanen asettelee sanansa varoen, kun hän kommentoi alan sääntelyn tiukkuutta Suomessa.

– Täällä ei ole helppo päästä markkinoille, hän sanoo sitten.

Finnair toi markkinoille 65 euron hintaisen pikatestin

Koronatestin hinnasta iso osa koostuu näytteen analysoinnista laboratoriossa. Kuva: Johannes Niva / Yle

PCR-testi on Suomessa tavallisin koronavirusinfektion tunnistamiseen käytetty testi. Sen vaihtoehto on antigeenitesti, jonka voi Suomessakin saada alle 100 eurolla.

Lentoyhtiö Finnair alkoi keskiviikkona tarjota 65 euron hintaisia pika-antigeenitestejä pääkonttorillaan Helsinki-Vantaan lentoaseman lähellä. Hinta on alle puolet siitä, mitä edullisin pika-antigeenitesti maksoi Kuluttajaliiton vertailussa kesäkuussa.

Finnairin viestintäpäällikkö Suvi Aaltosen mukaan yhtiö tekee testit omakustannehintaan. Muualla Euroopassa monet valtiot tukevat testauksen hintaa.

– Tällä hetkellä tarjolla olevat koronatestit ovat Suomessa kalliita, mikä muodostaa esteen matkustukselle, hän kirjoittaa sähköpostivastauksessaan Ylelle.

Finnairissa on toiminut jo vuodesta 1979 oma terveyspalveluyksikkö Finnair Terveyspalvelut. Se vastaa näytteenotosta, näytteet analysoi ulkopuolinen kumppani.

Todistus pika-antigeenitestistä ei kuitenkaan käy kaikkialla, toisin kuin todistus PCR-testistä. Myös Finnairin Terveystalon kautta tarjoama PCR-testi maksaa yli 150 euroa. Yhtiö ennakoi, että yhä useampi maa hyväksyy pika-antigeenitestit tulevaisuudessa.

Saksassa kuka tahansa voi testata, espanjalaiset innostuivat kotitesteistä

Muualla Euroopassa sääntely on löyhempää ja testaus nojaa myös Suomea enemmän pika-antigeenitesteihin.

Esimerkiksi Saksassa lähes kuka vain voi alkaa tarjota antigeenitestejä. Ne ovat asukkaille maksuttomia, valtio maksaa palveluntarjoajalle tietyn korvauksen.

Tiesin kyllä etukäteen joutuvani maksamaan testistä, mutta oli shokki, kun mitään halvempaa vaihtoehtoa ei löytynyt.

Tuulia Pasanen-Klaine

Kuten Ruotsissa, myös Saksassa on paljastunut väärinkäytöksiä testauksessa. Toisaalta arjen sujuvuus on jatkuvan testaamisen varassa. Muun muassa Berliinissä kaikki koululaiset on määrä testata pikatesteillä useaan kertaan ainakin lukukauden ensimmäisinä viikkoina.

Espanjassa nopeat ja edulliset pika-antigeenitestit ovat yleistyneet. Markkinoille tullut halpaketju tarjoaa niitä 25 eurolla. Lisäksi marketeissa myytävistä alle 10 euron kotitesteistä on tullut suosittuja esimerkiksi ennen sukujuhlia. Matkustettaessa kotitestit eivät kuitenkaan riitä todistukseksi.

Ranskassa myös matkustusta varten tarvittavat PCR-testit ovat edelleen ilmaisia maan kansalaisille. Sen sijaan turistit eivät enää nykyään ole oikeutettuja ilmaisiin testeihin. Testejä on silti tarjolla heillekin suomalaisittain edulliseen hintaan, 49 eurolla.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) väläytti keskiviikkona Helsingin Sanomille (siirryt toiseen palveluun) ilmaisten koronatestien mahdollisuutta myös Suomessa. Ministerin mukaan koronapassin käyttöönotto tarkoittaisi, että testiin olisi päästävä maksutta. Ylen tietojen mukaan maksutonta testausta ei kuitenkaan ole vielä valmistelussa.

Tietoja Euroopan maista keräsivät Ylen kirjeenvaihtajat ja avustajat Suvi Turtiainen, Maija Salmi, Rain Kooli ja Pasi Myöhänen.

Juttuun täsmennetty 6.8.2021 kello 18.38 tieto, että Finnair tarjoaa yli 150 euroa maksavaa PCR-testiä Terveystalon kautta.