1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Valko-Venäjä

Valko-Venäjän otteesta paenneen olympiajuoksijan lento laskeutui viimein Varsovaan – reitti kulki Itävallan kautta turvallisuussyistä

Krystsina Tsimanouskaja on kertonut, että Valko-Venäjän olympiajoukkueen johto yritti pakottaa hänet palaamaan Valko-Venäjälle kesken Tokion kisojen tämän kritisoitua maan urheilujohtoa. Puola myönsi Tsimanouskajalle humanitaarisen viisumin maanantaina.

Valko-Venäjän sortoa paennut olympiajuoksija saapui turvallisesti Wieniin
Valko-Venäjän sortoa paennut olympiajuoksija saapui turvallisesti Wieniin

Valkovenäläisen olympiapikajuoksija Krystsina Tsimanouskajan lento on laskeutunut Puolan pääkaupunki Varsovaan, uutistoimisto Reuters kertoo. Puolan vt. ulkoministeri Marcin Przydacz vahvistaa asian Twitterissä (siirryt toiseen palveluun).

– Krystsina Tsimanouskaja on laskeutunut Varsovaan turvallisesti, Przydacz kirjoittaa.

Polish Airlines LOT -yhtiön lentokone laskeutui Varsovaan noin vartin yli yhdeksältä illalla Suomen aikaa.

Lentokentälle oli kerääntynyt valkovenäläisiä osoittamaan tukensa juoksijalle.

– Olemme täällä tukemassa kanssakansalaistamme, joka kertoi totuuden siitä, mitä Valko-Venäjän urheilussa tapahtuu, 31-vuotias opiskelija Eugene Dudkin kertoo Reutersille. Dudkin kertoo lähteneensä Puolaan vietettyään yön putkassa protestoinnin vuoksi.

Tsimanouskaja saapui aiemmin Japanista Itävallan pääkaupunkiin Wieniin Puolan diplomaattisessa suojeluksessa. Hänen lentonsa laskeutui noin kello neljältä iltapäivällä Suomen aikaa Wienin lentoasemalle.

Itävallan ulkoministeriön tiedottaja Johannes Aigner kertoi toimittajille Schwechatin lentokentällä, että Tsimanouskaja on turvassa ja hänestä huolehditaan. Aignerin mukaan Tsimanouskaja matkusti Puolan viranomaisten seurassa.

Valtiosihteeri Magnus Brunner kertoi toimittajille Wienissä, että Tsimanouskaja on maassa välilaskulla ja jatkaa Puolaan "myöhemmin keskiviikkona". Brunner kertoi juoksijan olevan kunnossa, joskin huolissaan perheestään.

– Hän on laskeutunut turvallisesti. Toki hän on väsynyt ja hermostunut siitä, kuinka tulevat päivät sujuvat. Mutta hän on turvassa ja terve, Brunner sanoo.

24-vuotias juoksija nousi koneeseen Naritan lentokentällä Tokiossa varhain keskiviikkona vietettyään kaksi yötä Puolan suurlähetystössä. Puola on myöntänyt hänelle oleskeluluvan humanitaarisin perustein.

Reitti muutettiin viime hetkellä

Tsimanouskajan oli alun perin määrä lentää suoraan Varsovaan, mutta reittiä muutettiin viime hetkellä turvallisuus- ja yksityisyyssyistä, uutistoimisto Reutersin lähteet Puolan hallituksesta kertovat. Reutersin mukaan huolta herätti etukäteen toukokuun välikohtaus, jossa Ryanair-yhtiön lentokone pakotettiin laskeutumaan Valko-Venäjälle ja kyydissä ollut presidentti Aljaksandr Lukashenkan hallintoa kritisoinut toimittaja pidätettiin.

Itävallan sisäministeriöstä kerrottiin aiemmin Reutersin mukaan, että Tsimanouskaja voisi luottaa maan tukeen saapuessaan Wieniin.

Valko-Venäjältä pakenevia auttavan kansalaisjärjestö Belarusian Housen Puolan osasto kertoo Reutersille, että myös Tsimanouskajan aviomiehen on odotettu saapuvan Varsovaan keskiviikkona. Myös hänelle on Puolan hallituksen tiedottaja Piotr Mullerin mukaan myönnetty humanitaarinen viisumi, Reuters kertoo.

Tsimanouskaja: Valko-Venäjällä odottaa rangaistus

Tsimanouskaja on kertonut, että Valko-Venäjän olympiajoukkueen johto yritti pakottaa hänet palaamaan Valko-Venäjälle kesken Tokion kisojen tämän kritisoitua maan urheilujohtoa.

Tsimanouskaja vietiin kertomansa mukaan lentokentälle ja yritettiin pakottaa lennolle, johon hänelle oli ostettu lippu vasten hänen tahtoaan. Hän kuitenkin kieltäytyi astumasta koneeseen ja haki apua Japanin poliisilta sekä kansainväliseltä olympiakomitealta (KOK).

Juoksija kertoi uutistoimisto AP:lle tiistaina, että hänelle "tehtiin selväksi", että häntä kohtaisi rangaistus kotimaassa.

– He tekivät selväksi, että kun palaan kotiin, minua kohtaa ehdottomasti jonkinlainen rangaistus, pikajuoksija kertoi AP:lle videopuhelun välityksellä Tokiosta.

Hän lisäsi haluavansa ehdottomasti jatkaa urheilu-uraansa.

– Toistaiseksi turvallisuuteni on minulle etusijalla.

Juttu päivittyy.

Päivitetty klo 17.00: Lisätty tiedot lehdistötilaisuudesta. Päivitetty otsikkoa.

Päivitetty klo 17.47: Vaihdettu juttuun uusi video.

Päivitetty klo 18.04: Lisätty Magnus Brunnerin kommentti. Oikaistu klo 18.04: Brunnerin sitaatti oli merkitty virheellisesti Aignerin nimiin.

Päivitetty klo 18:57: Tarkennettu Brunnerin kommenttia Tsimanouskajan jatkolennosta Puolaan.

Päivitetty klo 21.24: Tsimanouskajan lento on laskeutunut Varsovaan.

Lue lisää aiheesta:

Valko-Venäjän urheilujohtoa kritisoinut pikajuoksija hakee turvapaikkaa Puolasta – "En aio palata Valko-Venäjälle"

Valko-Venäjän urheilujohtoa kritisoinut Krystsina Tsimanouskaja lentääkin yllättäen Wieniin – lento lähti Tokiosta