1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Twitter
Mielipide
Twitter

Robert Sundman: Petteri Orpo kehotti ”plaraamaan” vähemmän Twitteriä, mutta neuvoa voi olla vaikea noudattaa

Moni kertoo nyt pitävänsä taukoa Twitteristä. Tein niin itsekin – ja palasin pian takaisin, kirjoittaa Sundman blogissaan.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo otti sairauslomallaan taukoa sosiaalisesta mediasta. Tämän vaikutuksia hän pohti tiedotusvälineille kuluneella viikolla jakamissaan, melko samankaltaisissa haastatteluissa.

– Täällä tajuaa, miten tämän päivän poliitikot tekevät sen virheen, johon itsekin olen syyllistynyt, eli ryntäilevät kaiken maailman pikkuasioiden parissa, Orpo sanoi esimerkiksi (siirryt toiseen palveluun) Ilta-Sanomille viime lauantaina.

– Se voisi tehdä kaikille oikein hyvää, että vähemmän (T)witterin plaraamista ja pikkuasioiden perässä juoksemista, enemmän pitäisi katsoa sitä isoa kuvaa.

En voinut olla ajattelematta Orpon sanoja, kun vielä samana päivänä osa kokoomuslaisista ryhtyi kummalliseen kulttuurisotaan Twitterissä Kalajoen metsäpaloista (siirryt toiseen palveluun).

Ehkä heinäkuun viimeisenä viikonloppuna ei ollut parempaakaan tekemistä?

Pikaviestipalvelussa ihmiset muuttuvat jatkuviksi pätijöiksi, jotka raivostuvat milloin mistäkin ja pöyristyvät toistensa jutuista.

Orpo ei ole ainut, joka on pohtinut Twitterin varjopuolia viime aikoina.

Toimittaja Ville Blåfield harmitteli taannoin Long Playlle kirjoittamassaan jutussa, miten yhä useammin ”nasevista twiiteistä” seuraa vain morkkis (siirryt toiseen palveluun).

Pikaviestipalvelussa ihmiset muuttuvat jatkuviksi pätijöiksi, jotka raivostuvat milloin mistäkin ja pöyristyvät toistensa jutuista. Blåfieldin juttu kertaa, miten algoritmit ja aivomme pelaavat yhtälössä taidokasta – ja raadollista – yhteispeliä.

Orpon ja Blåfieldin ajatukset eivät tunnu olevan yksittäisiä. Vaikka Twitteriä on perinteisesti nimitelty ”poliitikkojen ja toimittajien someksi”, juuri näissä ryhmissä moni tuntuu ottaneen tai ottavan jonkinlaista taukoa palvelun käytöstä. Että nyt riittää tämä hektisen toksinen törkylaari, ainakin hetkeksi.

Minäkin julistin suureen ääneen, kuinka kesälomalla en aio vilkaistakaan palvelua. Ja kun loma loppui, aivan ensimmäisenä kirjauduin Twitteriin uudelleen.

Toimittaja Noah Smith kutsuu Twitterissä viihtyvää joukkoa ”huutavaksi luokaksi”.

Raadollisen selityksen käytökselleni antaa Bloombergin toimittaja Noah Smith. Hän kutsuu Twitterissä viihtyvää joukkoa ”huutavaksi luokaksi” (siirryt toiseen palveluun), the shouting class.

He ovat ihmisiä, joilla on asiaa ja jotka eivät yksinkertaisesti – no, hiljene. Tämä on Smithin arvion mukaan jotain, mikä erottaa Twitterin muista sosiaalisen median palveluista.

Tarve ”huutamiseen” voi kummuta Smithin pohdinnassa monelta suunnalta. Yhdet ovat idealisteja: aktivisteja edistämässä muutosta, taistelemassa asiansa puolesta. Jos muutos tapahtuu, tilalle löytyy uusi asia.

Sitten on niitä, jotka jaksavat väitellä, jopa vängätä. Argumentoida. Sivaltaa ja näpäyttää. Ja on trollejakin. Epätyytyväisiä ihmisiä, jopa sadisteja, Smith arvioi.

Ehkä joukkoon voi kuvitella monen poliitikon ja toimittajan. Itse varmasti solahdan ärsyttävänä pätijänä ryhmään oikein hyvin.

Nimenomaan Twitter on kietoutunut elimellisesti osaksi politiikkaa.

Toista, itselle helpompaa selitystä voi etsiä politiikan nykytodellisuudesta. Nimenomaan Twitter on kietoutunut elimellisesti osaksi politiikkaa.

Liike on molemminpuoleista: politiikka täyttää Twitterin, mutta monet ehdotukset ja ideat tuntuvat myös siirtyvän Twitteristä politiikkaan.

Kun perussuomalaiset kävivät keväällä viivytystaistelua EU:n elvytyspakettia vastaan eduskunnassa, oikeusoppineet pohtivat eduskunnan työjärjestystä pikaviestipalvelussa. Pian samat pohdinnat kuultiin suuressa salissa. Edustajien lähde oli todennäköisesti juuri Twitter.

Intohimoisena politiikan seuraajana on vaikeampi päästä kärryille ja nähdä, missä jonkin ajatuksen alkuperä on, jos tätä keskustelua ei lainkaan seuraa.

Poliitikon ja toimittajankin on helpompi nähdä iso kuva, kun välillä malttaa irrottautua nokkeluuksien pingisottelusta.

Tämä tietysti tarkoittaa, että itseään toteuttava ennuste syntyy melko helposti: Twitter ”valuu” mediaan ja politiikkaan, koska juuri sitä seurataan.

Siksi Orpon ajatus on ymmärrettävä. Poliitikon ja toimittajankin on helpompi nähdä iso kuva, kun välillä malttaa irrottautua nokkeluuksien pingisottelusta.

Samaan aikaan ajatuksessa on kuultavissa tuttu parahdus: keskityttäisiinpä enemmän tärkeisiin asioihin, eikä vain kaiken maailman turhuuksiin.

Se taitaa olla helpommin sanottu kuin tehty.

Robert Sundman

Kirjoittaja on Ylen politiikan toimittaja.

Voit keskustella aiheesta huomiseen lauantaihin 7. elokuuta klo 23 saakka.