1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sähköpotkulaudat

Vuokrattavien sähköpotkulautojen käyttö ei ole ainakaan vielä johtanut päivystysvierailuihin Oulussa

Loukkaantuneita sähköpotkulautailijoita on paikattu yhteispäivystyksessä jo ennen kuin amerikkalainen sähköpotkulautoja vuokraava yhtiö aloitti toimintansa Oulussa kaksi viikkoa sitten. Sähköpotkulautoja on ollut myynnissä jo pitkään.

Vuokrattavat sähköpotkulaudat ovat Oulussa uusi ilmiö. Sähköpotkulaudat ovat herättäneet aiemmin vilkasta keskustelua esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, yksi kuolemaan johtanut onnettomuuskin on sattunut Turussa. Kuva: Risto Degerman / Yle

Vuokrattavien sähköpotkulautojen määrän kasvu ei ole näkynyt hoidon tarpeena Oulun yhteispäivystyksessä.

Loukkaantuneita sähköpotkulautailijoita on jouduttu paikkailemaan jo aiemmin, jo ennen kun vuokrattavat laitteet tulivat markkinoille, koska sähköpotkulautoja on ollut myynnissä jo pitkään.

Yhteyspäivystyksestä kuitenkin kerrotaan, että vuokralaudat eivät ole ainakaan vielä aiheuttaneet hoidon lisääntynyttä tarvetta.

Amerikkalainen sähköpotkulautoja vuokraava yhtiö aloitti toimintansa Oulussa kaksi viikkoa sitten. Aluksi lautoja tuotiin Ouluun muutama sata.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.