Hyppää sisältöön

Yritysten kasvuvalmennus on tuottanut hyviä tuloksia Joensuussa

Joensuulaiset yritykset ovat saaneet positiivisia tuloksia toissavuonna käynnistyneestä Business Joensuun GROW-kasvuvalmennuksesta. Valmennusohjelmaan osallistuneiden osakeyhtiöiden liikevaihto kasvoi vuoden aikana keskimäärin peräti 46 prosenttia.

Vuonna 2019 Joensuussa alkanut GROW-kasvuvalmennus on ehtinyt tukea jo 104 yritystä kasvutavoitteissa. Kuvituskuvassa näkymä Joensuun torilta kaupungintalolle päin. Kuva: Laura Kosonen / Yle

Joensuulaiset yritykset ovat saaneet positiivisia tuloksia vuonna 2019 käynnistyneestä Business Joensuun GROW-kasvuvalmennuksesta.

Valmennusohjelmaan osallistuneiden osakeyhtiöiden liikevaihto kasvoi vuoden aikana (2019–2020) keskimäärin peräti 46 prosenttia.

Vuonna 2019 Joensuussa alkanut GROW-kasvuvalmennus on ehtinyt tukea jo 104 yritystä kasvutavoitteissa.

Kasvuluvut eivät ole korona-aikana jokapäiväistä herkkua. Business Joensuun yritysvalmentaja Mervi Leminen kehuu ohjelmaan osallistuneita yrityksiä näiden kasvun eteen tekemästä aktiivisesta ja tavoitteellisesta työstä.

– Uskon, että olemme onnistuneet tukemaan monia yrityksiä oikealla tiellä, mutta yrittäjät itse ovat tehneet sen varsinaisen ponnistuksen. Olen erittäin iloinen siitä, Leminen sanoo tiedotteessa.

Kasvuvalmennus on kymmenen viikon mittainen intensiivivalmennus, jossa yrittäjät tapaavat kahden kesken yritysvalmentajan kanssa ja viikottaisissa ryhmätapaamisilla.

Valmennus on osa Grow with Joe -projektia, jota rahoittavat Euroopan aluekehitysrahasto, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto sekä Business Joensuu.

Business Joensuu Oy aloitti toimintansa vuoden 2019 alussa.