1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. avoin työpaikka

Avoimia työpaikkoja ilmoitetaan nyt verkossa selvästi viime vuotta innokkaammin

Esimerkiksi Duunitori-sivustolla Joensuussa avoimia työpaikkoja on julkaistu tämän vuoden heinäkuuhun mennessä 48 prosenttia enemmän kuin viime vuonna tammi-heinäkuun välisellä ajanjaksolla.

Keväällä 2020 koronapandemian alettua työpaikkojen määrä romahti valtakunnallisesti, nyt määrät ovat jälleen nousussa. Kuva: Yle/Minna Almark

Työnvälityssivustoilla avoimien työpaikkojen määrä on kasvanut tuntuvasti viime vuodesta.

Esimerkiksi Duunitori-sivustolla Joensuussa avoimia työpaikkoja on julkaistu tämän vuoden heinäkuuhun mennessä 48 prosenttia enemmän kuin viime vuonna tammi-heinäkuun välisellä ajanjaksolla.

Työvoimalle on paljon kysyntää esimerkiksi terveydenhuollossa, myynnin ja kaupan alalla, rakennusalalla sekä ravintola- ja matkailualalla.

Luvuissa näkyy koronan vaikutus. Viime keväänä koronapandemian alettua työpaikkojen määrä romahti valtakunnallisesti, nyt määrät ovat jälleen nousussa.

Lisää Pohjois-Karjalan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.