1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kolumnit
Mielipide
kolumnit

Riku Siivosen kolumni: Influensserit ovat paitsi mahdollisuus, ennen kaikkea uhka

Somevaikuttajat saavat keskivertoihmisen etääntymään, väsymään ja pelkäämään yhteiskunnallista vaikuttamista. On hiljaisen vallankumouksen aika, kirjoittaa Siivonen. Kolumnin voi myös kuunnella.

Minulla on iäkkäämpi ystävä, joka kammoksuu konflikteja ja jyrkkiä yhteiskunnallisia mielipiteitä. Kutsuin häntä väistelyihmiseksi. Pidin asennetta pelkuruutena – niin ei maailma pelastu. Nyt olen alkanut tuntea kuin hän. Syynä on digitaalinen maailma, joka on tuhatkertaistanut kovaäänisten mielipideihmisten määrän. Siksi olen perustamassa uutta liikettä. Sen keskeinen ajatus on näyttää ulospäin välinpitämättömältä ja mielipiteettömältä. Pinnan alla olemme kuitenkin jotain aivan muuta.

Keskimääräinen ihminen on tietysti aina mieluummin antanut jonkun toisen kantaa lippua kuin tarttunut siihen itse. Oli kyseessä sitten porvari-, feministi-, maalais-, ilmasto-, QAnon- tai startup-ihminen, yleensä ihminen hyppää kelkkaan vasta kun liike on jo olemassa. Se on edellyttänyt, että joku mielipideihminen on nähnyt mahdollisuuden tulla johtajaksi eli hyötynyt siitä, että liike syntyy. Tässä ei ole välttämättä mitään pahaa. Yksityinen ja yleinen etu kohtaavat aina silloin tällöin kauniisti.

Mielipideihmiset tekevät myös pahaa tarkoittaessaan hyvää. 

Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan ole pelkästään yhden sortin ihminen. Hänellä on elämänsä elettävänä ja vaatteensa pestävänä. Siksi aate sinänsä ei aina merkitse hänelle paljon, mutta hän voi hetken mielijohteesta seurata Instagramissa vaikuttajaa, joka tuntuu olevan varma asiastaan. Mielipideihminen uskoo kuitenkin, että hänen seuraajansa ovat yhtä voimakkaasti aatteen kannalla kuin hänkin. Mitä enemmän tykkäyksiä tulee, sitä voimakkaammin hän asiaansa ajaa.

Elämme yksilöiden aikaa, jossa kuka tahansa voi olla tärkeä ja saada äänensä kuuluville – ja myös ansaita sillä. Tästä on seurannut paljon hyvää, kuten #metoo-liike. Mutta samaan aikaan insta-poliittinen sfäärimme on täynnä satoja johtajia ja yhden asian taisteluita. Mielipideihmisten ansaintalogiikka taas – niin maallinen kuin henkinen – perustuu seuraajien määrän kasvuun ja algoritmeihin. Siksi kyse ei ole enää mielipiteistä vaan vastakkaisista totuuksista. Olemme jatkuvassa konfliktissa, vihaamme rasisteja, vihreitä, miehiä ja feministejä. Enää mielipideihmiselle ei myöskään riitä, että tykkäät hänestä. Hän vaatii sinua mukaan taisteluun. Kommentoi, jaa, levitä, puutu pukuhuonepuheeseen, floodaa vihapuhetta, paljasta rasistit!

Perinteisesti on ajateltu, että maailman muuttaminen paremmaksi paikaksi vaatii näkyviä aktivisteja, mielipidejohtajia ja joukkovoimaa. Nyt asia ei ole enää niin yksinkertainen. Mielipideihmiset tekevät myös pahaa tarkoittaessaan hyvää.

He ensinnäkin langettavat muutokset yksilöiden vastuulle. Samalla sosiaalinen media synnyttää yksilötaisteluita, joiden nostaman savuverhon alle peittyvät oleellisimmat kaksinapaisuudet, todelliset sodat. Niissä me olemme lähes kaikki samalla puolella: globaalin varallisuuden ja vallan eksponentiaalinen uusjako (siirryt toiseen palveluun) sekä ilmastokriisi. Jos ilmiöt näkyvätkin, mielipidevaikuttajat ajavat meidät eri leireihin (siirryt toiseen palveluun).

Me emme seuraa emmekä vastusta – me rakennamme yhteyttä ihmisten välille.

Mutta keskivertoihminen alkaa kyllästyä ja etääntyä – minä ja ystäväni ainakin. Hän ei jaksa ehkä enää äänestää, hän ei jaksa taistella ilmaston puolesta, hän ei jaksa olla koko ajan odottamassa uutta liikekannallepanoa, hän ei halua olla ketään vastaan eikä uskalla olla kenenkään puolella. Hän ei varsinkaan jaksa tehdä tätä digitaalisesti. Lisäksi itseäni ottaa ihan puhtaasti päähän se, että olemme ihmisinä nykyään vain seuraajia, varsinaisia lampaita.

Vastuullinen ihminen toimii nyt tätä kehitystä vastaan. Uuden yhteiskunnallisen liikkeeni perusajatus onkin, että olemme digitaalisesti yhä vähemmän mieltä mistään. Sen sijaan alamme analogisesti tehdä itse käytännön toimia: puutumme pukuhuonepuheeseen, emme hauku pakolaisia, emme ole ahneita. Ylipäänsä olemme maltillisia ja kohtuullisia. Me emme seuraa emmekä vastusta – me rakennamme yhteyttä ihmisten välille.

Tämähän on vielä helppoa. Vaikea osuus on se, että tämä kaikki pitää tehdä kertomatta siitä sosiaalisessa mediassa. Sääntöihin kuuluu, että omista teoista saa kertoa vain suullisesti ja vain neljälle ystävälle. Olemme käynnistämässä hiljaisen vallankumouksen – tai sitten olemme vain todella vanhoja.

Riku Siivonen

Kirjoittaja on entinen kovaääninen mielipidevaikuttaja.

Kolumnista voi keskustella 20.8. klo 23.00 saakka.