1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Nantesin katedraali

Ranskassa murhattiin katolinen pappi – epäiltynä Nantesin katedraalin tuhopolttaja

Nantesin katedraalin viime vuonna polttanut mies ilmoittautui itse poliisille papin murhasta Vendéen alueella Länsi-Ranskassa.

Nantesin katedraali kärsi merkittäviä vahinkoja tuhopoltossa viime vuonna. Kuva: Jerome Fouquet / EPA

Ranskan Nantesissa katedraalin viime vuonna polttanutta ruandalaismiestä epäillään nyt katolisen papin surmaamisesta, Reuters ja AFP kertovat. Surma tapahtui Vendéen alueella Länsi-Ranskassa.

Epäilty käveli uutistoimistojen mukaan itse poliisiasemalle ja ilmoitti teosta. Poliisi löysi 60-vuotiaan papin ruumiin myöhemmin Saint-Laurent-sur-Sevren kaupungissa.

Vendéen aluetta edustava senaattori Bruno Retailleau kertoo uutistoimisto Reutersille, että kirkko, jossa surmattu pappi toimi, oli majoittanut epäiltyä. Myös uutistoimisto AFP:n lähde kertoo, että epäilty kävi kuukausien ajan surmaamansa papin kirkossa.

Maan sisäministeri Gérald Darmanin sanoi Twitterissä matkustavansa alueelle.

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa. Tarkistamalla evästeasetuksesi voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

– Annan kaiken tukeni katolilaisille maassamme dramaattisen papin surman jälkeen Vendéessä. Olen matkalla sinne, Darmanin kirjoittaa.

Tunnusti Nantesin katedraalin tuhopolton

Surmasta epäilty mies tunnusti vuonna 2020 olleensa Nantesin katedraalin tuhopolton takana. Tuhopoltto tapahtui 18. heinäkuuta 2020.

Mies pidätettiin, mutta vapautettiin oikeudellisen valvonnan alaisena.

Mies oli toiminut vapaaehtoisena kyseisessä kirkossa useita vuosia. Kirkon polttamiselle ei tuolloin ollut tiedossa minkäänlaista motiivia.

1400-luvulta peräisin oleva Nantesin katedraali kärsi merkittäviä vahinkoja. Tulipalossa tuhoutuivat Pietarin ja Paavalin katedraalin urut ja arvokkaita lasimaalauksia särkyi.

Lue lisää aiheesta:

Le Monde: Nantesin katedraalin tulipalosta epäilty on tunnustanut