1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Pariisissa ei kahvia passittomille – Ranskassa vaaditaan koronapassi nyt ravintoloissa, kahviloissa ja kaukojunissa

Koronapassi on aiheuttanut myös kiihkeää vastustusta ja suuria mielenosoituksia.

Poliisi tarkasti asiakkaiden koronapasseja pariisilaiskahvilassa maanantaina. Kuva: Christophe Petit Tesson / EPA

Ranskassa otettiin maanantaina käyttöön kiistellyn koronapassin laajennus ranskalaisen kulttuurin sydänmaille eli kahviloihin ja ravintoloihin. Lisäksi koronapassi otettiin käyttöön pitkän matkan junissa.

Päätös merkitsee sitä, että esimerkiksi kahviloihin päästääkseen täytyy olla joko rokotettu, tuoreen negatiivisen koronatestituloksen saanut tai covid-19-taudin jo sairastanut.

Presidentti Emmanuel Macronin voimakkaasti ajamaa koronapassia on jo kolmen viikon ajan tarvinnut päästäkseen elokuviin, konsertteihin tai museoihin.

Nyt koronapassi koskettaa yhä useampien ranskalaisten jokapäiväistä elämää. Koronapassia vaaditaan kaukojunissa, mutta ei metroissa tai lähijunissa.

Enemmistö kannattaa koronapassia

Selvä enemmistö ranskalaisista kannattaa koronapassia, mutta se on herättänyt myös kiihkeää vastustusta.

Ranskassa on järjestetty jo neljänä perättäisenä viikonloppuna laajoja protesteja koronapassia vastaan. Lauantaina mieltä osoitti ympäri maata yli 230 000 ihmistä.

Macron ei ole taipunut, vaan on tehnyt selväksi, ettei ole samaa mieltä mielenosoittajien kanssa.

– Vapaudellamme ei ole mitään merkitystä, jos tartutamme ystävämme, naapurimme tai isovanhempamme. Vapauteen kuuluu myös vastuullisuus, Macron sanoi rokottamista mainostaneella TikTok-videollaan viikonloppuna.

Ranskan perustuslakituomioistuin antoi viime viikolla hyväksyntänsä koronapassille.

Ravintoloiden työntekijöillä haastavaa

Ravintola-alalla on suhtauduttu kaksijakoisesti uuteen lakiin, jonka valvominen teettää lisätyötä. Kahviloiden avautuessa maanantaiaamuna tuli pian selväksi, että koronapassittomista asiakkaista on päänvaivaa.

Uutistoimisto AFP:n toimittaja kävi Pariisissa kahvilassa, jossa kaksi koronapassitonta asiakasta tuli istumaan pöytään, eikä tarjoilija suostunut palvelemaan heitä.

- Heillä ei ole terveyspassia, en voi tehdä mitään. Jotkut ymmärtävät sen nopeasti, jotkut eivät. Tästä tulee vaikeaa, tarjoilija Mirela Mihalca kertoi.

Puolet saanut molemmat rokoteannokset

Bordeaux'n kaupungissa sijaitsevan kahvilan johtaja David Fourton kertoi, että koronapassien tarkastaminen vaatii yhden ylimääräisen työntekijän palkkaamisen.

– Ja jos käännytämme asiakkaita pois, millainen reaktio siitä tulee? Se hidastaa varmasti toimintaa, ja siitä voi seurata todellinen sekasotku kiireisinä aikoina.

Koronapassivaatimuksen toivotaan saavan ranskalaiset ottamaan rokotuksia aktiivisemmin. Ranskalaisista yli puolet on saanut molemmat rokoteannokset.

Ranskassa on käynnissä deltamuunnoksen siivittämänä neljäs tartunta-aalto. Sairaalahoidossa olevien määrä on rokotteiden ansiosta huomattavasti pienempi kuin aiempien aaltojen aikana, ja kuolinluvutkin ovat pysyneet matalina.

Lue myös:

Koronapassi olisi oikeusoppineiden mielestä mahdollinen Suomessakin – nämä oikeudelliset ongelmat pitäisi kuitenkin ratkaista ensin

Mikä on koronapassi, miten sitä käytettäisiin ja keneltä sitä vaadittaisiin? Yle kokosi vastauksia tärkeimpiin kysymyksiin