Katutaidetta on nyt kaikkialla Suomessa, mutta siihen kaivataan lisää ytyä: Miksi kotimainen katutaide ei ota kantaa?

Katutaidetta on viime vuosina syntynyt Suomessa runsaasti, ja myös pienemmät paikkakunnat ovat lähteneet buumiin mukaan. Katutaideprojekteilla halutaan virkistää kaupunkikuvaa ja lisätä turismia. Valtavirtaistuminen on tuonut kotimaisen katutaiteen visuaaliseen ilmeeseen myös haasteita.

Viva Granlund työn touhussa. Uutta katutaidetta valmistuu Pasilassa sijaitsevaan alikulkuväylään. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Länsi-Suomessa sijaitseva Huittisten pikkukaupunki sai taannoin 75 000 euron perinnön. Hieman yllättäen rahat pistettiin katutaiteeseen, ja kaupunkitilaan syntyi muraalien lisäksi savilintuja, suurikokoinen kukkaniitty ja sen keskeltä kohoava lahopuinen veistoskokonaisuus. Viitisen kuukautta kestänyttä Taideakseli-kaupunkitaideprojektia olivat vetämässä taiteilijat Teemu Mäenpää ja Petra Martinez, ja mukana menossa oli myös useita paikkakuntalaisia.

– Oli todella ihanaa päästä toteuttamaan omaa luovuuttaan tällä tavalla. Tämä teoskokonaisuus on tuonut paikkakunnalle lisää värikkyyttä ja taiteellisuutta, Maria Vainio toteaa.

Erja Urvikko-Vainio ja Taini Rantanen komppaavat.

– Totta kai tämä tuo Huittisiin lisäarvoa. Kun tänne tulee matkailijoita, he kyllä kiinnittävät heti huomiota näihin taideteoksiin, Rantanen lisää.

Taini Rantanen, Erja Urvikko-Vainio ja Maria Vainio ovat osallistuneet katutaiteen tekemiseen Huittisissa. Projektiin kuuluu myös suurikokoinen kukkapelto. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Katutaidetta Huittisissa. Kuvassa Maria Vainion työstämä yksisarvinen. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Hallintojohtaja Sami Ylipihlaja seisomassa huittislaisen muraalin edessä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Katutaideprojektin primus motorina on toiminut Huittisten hallintojohtaja Sami Ylipihlaja, joka on aiemmin toiminut keikkamuusikkona muun muassa Apulanta-yhtyeessä. Ylipihlajan mukaan katutaidebuumiin hyppäämisellä on useita perusteltuja syitä, joista yksi on kulttuurilain toteuttaminen.

– Projektissa on tarjottu kulttuuriin liittyviä työtilauksia ja tämä lisää kaupungin elinvoimaa ja hyvinvointia. Mukana on myös vahva sosiaalinen aspekti, eli halutaan ihmisiä tekemään asuinympäristöstään kauniimpaa paikkaa.

Katutaidekokonaisuus värittääkin aluetta, jota Ylipihlaja kutsuu "hälyisäksi ympäristöksi", ja jossa on tienristeystä, liikerakennuksia ja 70-luvun kerrostaloja. Harmaiden betonikolossien päätyseiniin kiipeää nyt turvallisesti perinteiseen tyyliin maalattuja kasveja.

– Tässä luonto on ottanut tahtipuikon käsiinsä ja iskeytyy talojen seinille ja tähän peltokaistaleelle, Ylipihlaja luonnehtii.

Huittisten keskustaan on aiemmin syntynyt varsin erikoista julkista taidetta, kuten vaikkapa Heli Ryhäsen naturalistinen, alaston ja runsasmuotoinen Doris-veistos (1996), ja Sami Ylipihlajan mukaan katutaiteelle olisi Huittisissa enemmänkin tilaa.

– Toivon, että tämä jatkuisi muodossa tai toisessa jopa siten, että seuraavan projektin kohderyhmä olisi rajatumpaa ja projekti olisi suunnattu pelkästään nuorille.

Muraali kerrostalon seinässä Helsingin Itä-Pasilassa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Muraali Itä-Pasilassa. Alueen muraaleihin on kohdistettu myös ilkivaltaa, ja niitä on jouduttu korjaamaan . Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Itä-Pasilan muraali, joka on tšekkiläisen ChemiSin käsialaa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Katutaiteesta on tullut vetovoimatekijä

Huittinen on yksi esimerkki Suomessa vellovasta katutaidebuumista. Viime vuosina katutaidetta on syntynyt vähän joka niemeen, notkoon ja saarelmaan. Esimerkiksi Helsingin rujo Itä-Pasila on täyttynyt muraaleista, joita sinne on tuottanut ulkomaita myöten Helsinki Urban Art -kollektiivi.

Vuonna 2016 perustettu Helsinki Urban Art on teetättänyt ja kuratoinut muraaleja myös muun muassa Tampereelle ja Mäntsälään, ja se on lanseerannut Suomen suurimman muraalikokonaisuuden Keran jättihallien ulkoseiniin.

Keravan taidemuseo Sinkan julkisivua. Saksalaistaiteilija MadC maalasi muraalin museon ulkoseinään vuonna 2017. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Myös Keravalle on syntynyt katutaidekeskittymä. Vuonna 2017 Keravan taidemuseo Sinkassa järjestettiin Suomen ensimmäinen pelkästään graffititaiteeseen keskittyvä näyttely, ja kaupungissa toimii aktiivisesti myös Purkutaide-projekti, joka on tuottanut muraaleja ja graffiteja purkutuomion saaneiden rakennusten ulkoseiniin ja sisätiloihin.

Viime vuonna purkutaide lavensi toimintaansa ja perusti kokonaisen kerrostalon täyttävän Taiteen kotitalo -näyttelyn, jossa on nähtävillä katutaiteen lisäksi installaatioita ja videotaidetta. Purkutaide-projektia vetävän Jouni Väänäsen mukaan Taiteen kotitalosta ja katutaiteesta yleensäkin on ollut Keravalla runsaasti hyötyä. Viime kesänä näyttely keräsi 30 000 kävijää.

– Keravan kaltaisella kaupungilla ei lähtökohtaisesti ole luontaisia vetovoimatekijöitä, mutta nyt tänne on saatu turisteja ja bisnestä on syntynyt. Tutkimusten mukaan yksittäinen museokävijä tuo kaupunkivierailullaan 50 euron verran lisätuloja, joten tämän laskelman mukaan Taiteen kotitalo on tuottanut Keravalle 1,5, miljoonaa euroa.

Taiteen kotitalon värikästä seinää Keravan Moukaritiellä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Purkutaide-projektin vetäjä Jouni Väänänen on tuonut Keravalle runsaasti katutaidetta. Taustalla oleva Antti Männynvälin Polar Panda -teos viittaa ilmastonmuutokseeen. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Joonas "Koponee" Koposen kalligrafiaan perustuvaa taidetta Taiteen kotitalossa Keravalla. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Syvemmälle sanomalle ei ole tilaa

Katutaiteella on ja sen oheisilmiöillä menee siis Suomessa hyvin, mutta kipupisteitäkin löytyy. Jouni Väänäsen mukaan isokokoisten muraalien kohdalla pitäisi kiinnittää huomiota siihen, kuka tekee ja mitä tekee, ja että teos sopii ympäristöönsä.

– Olen havainnut, että katutaidebuumin kohdalla jalansijaa on saanut yhä enemmän ajattelumalli, jonka mukaan katutaiteessa kaikki "pelaa" ja myös vasta-alkajat saavat tulla tekemään kaupunkitilaan teoksia. Ymmärrän myös tämän puolen arvon, mutta suhtaudun siihen jossakin määrin kriittisesti.

Katutaiteen nousu on Suomessa varsin uusi asia, ja sen kohdalla puhutaan vasta vuosikymmenen aikana syntyneestä ilmiöstä.

– Ehkä tämä on syynä siihen, että sellaisille katutaideteoksille, joissa on syvempi sanoma, ei juuri löydy tilaa – ellei se syvempi sanoma satu olemaan äärimmäisen positiivinen juttu. On huomattavasti helpompi maalata kaupunkikuvaan muraali, joka ei varsinaisesti viesti mitään. Toivoisin lisää tilaa katutaiteelle, jolla olisi muutakin sanottavaa kuin pelkät visuaaliset arvot.

Toisaalta Väänänen – joka on taustaltaan pitkän linjan graffititaiteilija – ymmärtää, että monille riittää pelkkä kaunis pintakin.

– Tämä on täysin hyväksyttävä näkökulma, mutta katutaiteen suurkuluttajana kaipaisin lisää monimuotoisuutta.

Jouni Väänäsen mielestä katutaiteen valtavirtaistuminen on synnyttänyt kiinnostavan paradoksin.

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että buumin myötä katutaiteen kuvasto on kaventunut. Toivoisin, että katutaiteen tekijät miettisivät, millaisia mahdollisuuksia tämä nykyinen buumi heille tarjoaa, ja että he lähtisivät ottamaan kantaa teoksissaan ja viemään omaa taidemuotoaan eteenpäin.

Viva Granlundin katutaidetta Helsingin Pasilassa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Viva Granlundin katutaidetta Helsingin Pasilassa. Teokset ovat valmistuneet viime vuonna ja niissä jylläävät kosmiset teemat ja psykedelia. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Viva Granlund värittää alikulkutunneleita

Kotimaisen katutaiteen pioneereihin kuuluva Viva Granlund on maalannut Helsingissä muun muassa useita alikulkutunneleita. Vuosien varrella hän on kehittänyt katutaiteen tekemiseen selkeät, hyväksi havaitut työmetodit. Granlundin mukaan myös katutaiteen tuottamiseen ja tuomiseen pitäisi kiinnittää huomiota.

– Olen samassa maalauspaikassa parisen kuukautta, moikkailen ja juttelen ihmisten kanssa. Tätä kautta he hahmottavat, että teoksen on tehnyt oikea henkilö, eikä pelkkä nimimerkki. Jos jokin asia tuosta vain tupsahtaa yhteisöön jostakin ulkopuolelta, sitä saatetaan vierastaa ja siihen voidaan kohdistaa myös ilkivaltaa. Sillä on merkitystä, kuinka julkista taidetta tehdään ja tuotetaan.

Granlundin teokset ovat sijainneistaan huolimatta pääsääntöisesti säästyneet ilkivallalta, mikä johtunee nimenomaan hänen työtavoistaan. Tällä hetkellä Granlundilla on työn alla Helsingin Pasilassa junaradan alta kulkeva kevyen liikenteen tunneli Helsingin Pasilassa. Osa ohikulkijoista pysähtyy seuraamaan katutaiteilijan työskentelyä, osa myös kannustaa.

– Siihenkin pitää asennoitua, että kaikki eivät välttämättä tykkää taiteestani, mikä ilmenee huuteluna ja mielenosoituksellisena käyttäytymisenä. Sellaiseen pitää vain mukautua. Tässä on kuitenkin kyse julkisesta taiteesta, julkisesta tilasta ja siitä, että haluaa olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa.

Vera, Tiina ja Julius Karjalainen (vasemmalta oikealle) ovat aiemmin käyneet katsomassa Itä-Pasilan katutaidetta. – Tänne voisi vaikka tehdä sateenkaaren, Vera Karjalainen ehdottaa. – Minä taas haluaisin enemmän kaloja, koska käyn kalastamassa, Julius Karjalainen jatkaa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Viva Granlund maalaa tällä hetkellä kevyen liikenteen väylää Helsingin Pasilassa. Sydämiä syntyy, kun Granlund kuivaa pensseleistään ylimääräistä maalia. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Sisältörikkaan katutaiteen jäljillä

Viva Granlundia voisi kutsua yksinäiseksi sudeksi, joka työskentelee organisaatioiden ulkopuolella.

– Minulla ei ole ollut varoja pitää gallerioissa näyttelyitä, joten siinä on yksi syy, miksi kiinnostuin julkisesta tilasta. Ihan aluksi etsin mieleisen paikan, sitten selvitän mikä taho sitä halllinnoi ja sen jälkeen haen luvat, joihin tarvitaan luonnos ja tekninen suunnitelma.

Jouni Väänäsen tavoin Viva Granlund haluaisi kotimaiseen katutaiteeseen lisää monimuotoisuutta.

– Kaipaisin lisää sisältöä ja teoksia, jotka ovat muutakin kuin pelkkä koriste – toki sellaisiakin teoksia Suomesta löytyy. Sisältörikasta taidetta voi tehdä myös siten, ettei se loukkaa ketään. Esimerkiksi omien teoksieni sanoma ei ehkä aukea ihan heti. Toisekseen, kun lähdetään ikään kuin värittämään kaupunkikuvaa, olisi kiva tietää taustoja: mikä on motivaatio, ketkä tekevät yhteistyötä ja vastaavat kehittämisestä ja mitä oikein halutaan.

Granlund itse ihailee muun muassa Etelä-Amerikan ja Afrikan maiden muraaliperinnettä.

– Berliinissä on kiva kävellä, koska siellä katutaiteen kerrostumat ovat näkyvillä jopa 1960-luvulta saakka. Ja esimerkiksi Irlannissa muraalit ovat hyvin poliittisia. En tiedä, onko siellä kysytty asiasta kenenkään mielipidettä – tuntuu siltä, että ne ovat vain ilmestyneet seinille.

Mutta mahtaisiko kotimaisen katutaiteen kantaaottamattomuus johtua siitä, että meillä asiat ovat loppujen lopuksi niin hyvin?

– Niin hyvin? Kuin eivät ole, Viva Granlund toteaa lakonisesti.