1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Veikkaus

Veikkaus aloittaa yt-neuvottelut: 200 työntekijää voi menettää työnsä – pääluottamusmies: "Nyt se muutos sitten kolahtaa henkilöstöön"

Yt-neuvottelut ovat osa Veikkauksen suunnittelemaa organisaatiouudistusta. Uusia tehtäviä pyritään löytämään työntekijöille yhtiön sisällä esimerkiksi Tampereelle avattavasta Casinosta.

Ongelmapelaamista ehkäisevät vastuullisuustoimet, kuten tunnistautumispakko ja pelikoneiden väheneminen pienensivät Veikkauksen tuloja ja siten vaikuttavat myös yt-neuvotteluiden taustalla. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Rahapeliyhtiö Veikkaus aloittaa yt-neuvottelut, joiden piirissä on kaikkiaan 830 henkilöä.

Henkilöstövähennysten kohteeksi voi joutua Veikkauksen arvion mukaan enimmillään 200 henkilöä ja lisäksi 330:n henkilön työsuhteen ehtoihin voi tulla Veikkauksen mukaan oleellisia muutoksia.

Neuvottelut koskevat koko Myyntipaikka-yksikköä ja lisäksi muutamia henkilöitä Veikkauksen laki- ja vastuullisuusyksiköistä, kertoo pelinhoitajien ja pelisalityöntekijöiden pääluottamusmies Satu Lindström.

Neuvotteluiden piirissä on toimihenkilöitä, mutta suurin osa on työntekijöitä, kuten pelisalien henkilökuntaa. Työntekijöihin lukeutuu myös noin satakunta huoltoteknikkoa.

Henkilöstövähennyksistä näillä näkymin 150 koskisi työntekijäpuolta ja 50 toimihenkilöitä, Lindström kertoo.

Lindström sanoo osanneensa odottaa yt-neuvotteluiden tuloa, mutta kertoo ajankohdan tulleen yllätyksenä.

– Olemme keskellä koronavuotta, vastuullisuustoimenpiteiden toteuttaminen on vielä kesken, eli tässä on tapahtunut isoja muutoksia, joiden vaikutus liiketoimintaan on vielä vaikea arvioida, Lindström sanoo.

"Kaikkein pienipalkkaisimpia työntekijöitä Veikkauksen listoilla"

Myös toimihenkilöiden luottamusmies Kristiina Lindroos on harmissaan.

– Henkilöstö alkaa olla aika väsynyttä. Meillä on näitä oikeastaan sieltä vuoden 2016 yhdentymisestä lähtien käyty näitä organisaation yt-neuvotteluita käytännössä joka vuosi yhdet. Ja nyt tuli taas näin isot neuvottelut, joissa on vähennyksiä, niin kyllä se varmaan vetää mielen matalaksi.

Yhdentymisellä Lindroos viittaa Veikkauksen, RAY:n ja FinToton yhdistymiseen.

Toimihenkilöiden pääluottamusmies Kristiina Lindroos tuumaa, että koko rahapelaamisen toimintaympäristö on muuttunut ehkä enemmän mitä päättäjät edes osasivat aavistella laittaessaan aikanaan kolme rahapeliyhtiötä yhden nimen alle.

– Mutta nyt se muutos sitten kolahtaa henkilöstöön aika suuresti.

Lindroos myös muistuttaa, että käytännössä juuri Myyntipaikka-yksikön työntekijät ovat olleet korona-aikaan kuukausia lomautettuna pelipaikkojen ja automaattien ollessa kiinni.

– Eli nyt kun alkoi jo näyttää vähän valoisammalta, niin tulivat nämä yt-neuvottelut. Ja täytyy muistaa, että (Myyntipaikka-yksikön) puolella suurin osa työntekijöistä on niitä kaikkein pienipalkkaisimpia Veikkauksen palkkalistoilla.

Huoltoteknikoiden pääluottamusmies Pasi Kaijansinkko pitää tilannetta harmillisena, mutta samalla vääjäämättömänä seurauksena peliautomaattien määrän vähenemisestä ja ylipäätään murroksesta, jossa rahapelaamisen määrä vähenee suhteessa digipelaamiseen.

– Tämä on vääjäämätön lopputulos. Olen kuitenkin huolissani siitä, kuinka saamme kaiken huoltotoiminnan hoidettua pienemmällä porukalla. Huollamme peliautomaatit, lottopäätteet kaupoissa ja kioskeissa sekä kasinot. Työtä meille tulee jäämään, mutta pienemmällä porukalla hoidetaan, Kaijansinkko sanoo.

Osa isompaa organisaation uudistamista

Yt-neuvotteluiden piirissä oleville yritetään löytää muita tehtäviä, esimerkiksi Tampereen Casinolta, kertoo kanava ja myyntijohtaja Jari Heino. Kuva: Jouni Immonen / Yle

Yt-neuvottelut ovat osa Veikkauksen suunnitelmaa uudistaa, modernisoida ja tehostaa organisaatiotaan.

Uudistuksen tarpeen taustalla on yksinkertainen syy: tulot ovat vähentyneet.

– Taustalla on se, että me rakennamme vastuullista peliympäristöä ja se vaikuttaa pelaamisen kysyntään. Eli tämä niin sanottu pakollinen tunnistautuminen ja pelirajat vaikuttavat tuottoihin, tarkentaa Veikkauksen kanava- ja myyntijohtaja Jari Heino.

Peliautomaattien määrä kaupoissa on kutistunut ja niihin on tullut tunnistautumispakko. Viime vuonna korona sulki myös pitkäksi aikaa pelikoneet ja Veikkauksen pelisalit.

Veikkauksen vuoden 2020 tilikauden tulos (siirryt toiseen palveluun) – 680,2 miljoonaa euroa – oli yli 32 prosenttia pienempi kuin edeltäneenä vuonna.

– Myyntipaikkojen määrä on vähentynyt noin 20 prosenttia tässä viimeisen puolentoista vuoden aikana, niin sillä on vaikutuksensa. Työn määrä ja työtehtävien tarve on muuttunut ja meidän on ennen kaikkea varmistettava se, että yhtiö on jatkossakin elinvoimainen, Heino perustelee uudistustarvetta.

Veikkaus kertoo pyrkivänsä tarjoamaan mahdollisimman monelle yt-neuvotteluiden piirissä olevalle uusia tehtäviä yhtiöstä. Joulukuussa Tampereelle avataan uusi kasino, jonne tarvitaan Veikkauksen mukaan 50 työntekijää. Tampereelle voisi siis halutessaan siirtyä osa niistä, joiden työsuhteen ehtoihin esitetään muutoksia.

Lindströmillä ei ole vielä tietoa siitä, miten pelisaliketjua muutetaan, tai väheneekö pelisalien määrä ja missä.

– Kunhan neuvottelut ensi viikolla alkavat, meille on luvattu selkeitä visioita siitä, mitä se pelisaliketju tarkoittaa tulevaisuudessa ja missä töitä sitten on, Lindström sanoo ja mainitsee niin ikään Tampereelle tuloillaan olevan kasinon työvoimatarpeen.

Lue lisää: Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen siirtäisi Veikkauksen tuotot valtion budjettiin: "Asialla alkaa olla jo kiire"

Vaatimukset katkaista Veikkauksen ja järjestörahoituksen yhteys yltyvät

Lidl poistaa pelikoneet kaupoistaan – päätös tuli Veikkaukselle yllätyksenä

Korona sulki pelipaikkoja, Veikkaus aikoo lomauttaa – neuvottelujen piirissä noin 800 työntekijää