1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kirjallisuus

Kirjatapahtumien syksy alkoi Naantalissa – Supermarsun äiti Paula Noronen: "Älkää koskaan kuvitelko, että ette pysty kirjoittamaan tarinoita"

Naantalin kirjajuhlat järjestetään nyt toista kertaa. Yksi lavalle nousseista oli kirjailija-koomikko Paula Noronen, joka kertoi muun muassa, kuinka vaikeaa on olla hauska. Tapaamilleen lapsille hän muistuttaa, että jokainen voi olla kirjoittaja.

Supermarsun äiti Paula Noronen haluaa antaa toivoa lapsille
Supermarsun äiti Paula Noronen haluaa antaa toivoa lapsille

Kirjallisuustapahtuma Naantalin kirjajuhlat kokoaa kaupunkiin loppuviikosta joukon Suomen eturivin kirjailijoita ja kirjallisuuden ystäviä. Nelipäiväinen tapahtuma järjestetään nyt toista kertaa.

Yle välittää osia tapahtumasta suorana Areenassa.

– Ihana nähdä livenä ihmisiä, tämä on minullekin hiukan jännittävää. Olen tehnyt korona-aikana etätapaamisia esimerkiksi koululaisten kanssa, mutta tämä on nyt ihan spesiaalitilanne, sanoi Noronen lavalle päästessään.

Tv-ohjelmistakin tuttu Noronen aloitti uransa radiojuontajana. Jo silloin hän kehitti Rättärimarketin kassan Tarja Kulhon, jonka lomaseikkailut Noronen nyt julkaisee aikuisille suunnattuna kirjana.

Ensimmäinen kirja Tarja Kulhosta julkaistiin pari vuotta sitten. Noronen kertoo, että vuosien takaisesta hahmosta tuli edelleen paljon palautetta, ja ihmiset selvästi muistivat sen. Noronen mietti, että siitä voisi tehdä kirjan aikuisille.

Nykypäivänä huumori on kuitenkin vaikeampi laji kuin ennen. Tarja Kulho on ihan tavallinen ihminen, korsolainen ja töissä kaupan kassalla, mutta miten vedetään se raja hauskuuden ja piruilun välille?

– Silloin Radiomafian aikana tällaista kysymystä ei olisi edes kysytty. Huumorin kanssa aika on nyt herkempi, mutta en sano, että se olisi huono asia. On hyvä huomioida kaikki, kaikenlaiset ihmiset ja muuttuva maailma, ettei tehdä pilkkaa stereotypioilla.

Ei ilmastonmuutosta lastenkirjoihin

Lastenkirjallisuuden puolella Noronen on jo ehtinyt niittää suursuosiota Supermarsu-kirjoillaan. Noronen myös tapaa paljon lapsia. Heille hän aina muistuttaa, että on monenlaisia tapoja ja muotoja kirjoittaa.

– Voi olla hyvä tarinankirjoittaja, voi olla hyvä ottamaan aineistoa haltuun tai muuta. Mutta älkää koskaan kuvitelko, että ette pysty kirjoittamaan tarinoita.

Lapsille Noronen kertoo, että on toki hyvä osata oikeinkirjoitusta, mutta esimerkiksi pilkkusääntöjen osaaminen ei kirjailijuutta haittaa. Sitä varten ovat kustannustoimittajat, Noronen sanoo.

Miten eroaa kirjoittaminen lapsille ja aikuisille? Ei kovin paljon, Noronen sanoo. Lapsille kirjoittaessaan hän testaa ideoita kohderyhmällä ja kysyy, kiinnostaako aihe, onko tunne tuttu, näkevätkö lapset jonkin ongelman.

Lapset vastaavat rehellisesti ja antavat palautetta. Eräskin lapsi pyysi, ettei Noronen kirjoittaisi heille aikuisista.

– Joitakin ahdistavimpia aiheita, kuten ilmastonmuutos, en ota lastenkirjoihin. En kirjoita sellaisesta, joihin yksittäinen lapsi ei voi vaikuttaa. On tärkeää viedä viestiä, mutta ei luoda voimattomuuden tunnetta.

Sekä Norosen lasten- että aikuistenkirjoja yhdistää huumori. Onko huumorin tekeminen vaikeaa?

– Huumori on kirjoitusprosessissa hirveän vapauttavaa ja ihanaa, varsinkin kirjamuodossa. Onhan se välillä ihan kauhean vaikeaa, mutta useimmiten se on myös tosi kivaa.

Joskus ahdistaa, mutta sekään ei välttämättä ole ongelma.

– Myös ahdistus tuottaa huumoria. Opetan lapsillekin, että miettikää joku asia, joka teitä ärsyttää tosi paljon. Siitä lähdetään tekemään huumoria. Jos jokin asia ärsyttää, ahdistaa tai pelottaa, usein niistä löytyy paras huumori.

Juhlat Suomen ensimmäisen kirjailijan kotikaupungissa

Kirjajuhlia vietetään Suomen ensimmäiseksi kirjailijaksi mainitun Jöns Budden kotikaupungissa. 1400-luvulla elänyt Jöns Budde oli Naantalin luostarin munkki ja uskonnollinen kirjailija.

Tapahtuman avajaisia vietettiin perjantaina puolilta päivin. Siellä munkkiveli Jöns Budde (alias näyttelijä Eetu Känkänen) julisti kirjarauhan ja kehotti lukemaan ilolla ja hartaudella kaikkea mahdollista mitä käsiinsä saa, sillä se joka ei lue, “on ihan itse syypää siihen, ettei pääse nauttimaan kauneimmasta, mitä ihmisessä on”.

Kulttuurialalla on jo pitkään toivottu, että tapahtumat saisivat jatkua koronasta huolimatta. Naantalin Kaivohuoneella järjestetyissä kirjajuhlien avajaisissa paikalla oli muutamia kymmeniä ihmisiä ja istumapaikat oli järjestetty väljästi.

Runoilija Heli Laaksonen tervehti Naantaliin kokoontuneita kirjallisuuden ystäviä

Avajaisissa esiintynyt runoilija Heli Laaksonen saapuikin lavalle tervehtimällä itselleen poikkeuksellisella tavalla.

– Terve. Yleensä aloitan: Päivää! Mutta viime aikoina on tuntunut ajankohtaiselta sanoa terve.

Kirjajuhlien avajaisissa esiintyivät myös runoilija Anja Erämaja ja näyttelijä Anna-Sofia Tuominen.

Lue myös:

Onko Quentin Tarantinosta kirjailijaksi ja löytyykö Lucinda Rileyn suosikkisarjan seitsemäs sisar? Lue 9 kirjavinkkiä kesään

Paula Noronen on oikeasti ujo – rääväsuinen kaupankassa Tarja Kulho ja muut legendaariset radiohahmot syntyivät pelosta kohdata ihmisiä