Liki satavuotias Wahlmanin talo muuttamassa Hiskinmäeltä Äänekosken museon läheisyyteen – rakennus aiotaan siirtää uuteen paikkaan kokonaisena

Hiskinmäellä sijaitseva vanha hirsitalo ollaan siirtämässä pois tehdasalueelta Metsä Boardin kaavamuutoshankkeen takia. Yhtiö aikoo kuljettaa rakennuksen kaupungin osoittamalle tontille lavetilla siten ettei sitä tarvitse purkaa.

Wahlmanin talo valmistui vuonna 1925 Äänekoski Oy:n kasöörin asunnoksi. Rakennus on arkkitehti Birger Federleyn käsialaa. Kuva: Kalle Rautavuori

Äänekosken Hiskinmäen ilme on viime vuosina muuttunut, kun alueen omistava Metsä Board on valmistautunut vireillä olevaan asemakaavan muutokseen.

Kaavamuutos mahdollistaa teollisuustoiminnan laajentamisen alueella, vaikka yhtiöllä ei tällä hetkellä olekaan laajentamissuunnitelmia.

Alueelta on jo siirretty vanha myllärin asuinrakennus eli Hiskin mökki kosken toiselle puolelle, ja Hiskinmäen koulurakennusten purku-urakka on viimeistelyä vaille valmis.

Nyt lähtövuorossa on Hiskinmäen viimeinen vanha rakennus, Wahlmanin talo.

Ensimmäiseltä asukkaaltaan, Äänekoski Oy:n kasööri Wahlmanilta, nimensä saanut liki satavuotias hirsirakennus lähtee muuttomatkalle vielä tämän vuoden aikana, jos Äänekosken päättäjät hyväksyvät suunnitelman.

Talon uusi sijaintipaikka on lähellä taidemuseota. Metsä Board on esittänyt kaupungille, että yhtiö luovuttaa talon veloituksetta Äänekosken kaupungille ja vuokraa rakennukselle maata erillisen sopimuksen mukaan 50 vuodeksi.

Metsä Board on luvannut huolehtia talon siirrosta ja muun muassa uusia vesikaton ja rännit sekä maalata talon ulkopuolelta. Talon vanhaa kivisokkelia ei ole tarkoitus siirtää uuteen paikkaan.

Metsä Board myös kytkee talon vesi-, sähkö- ja viemäriverkkoon, mutta kaupunki huolehtii liittymäsopimuksista ja haluamistaan sisäremonteista.

Keski-Suomen museolta haetaan lausuntoa

Äänekosken kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina. Kaupunginjohtaja Matti Tuononen esittää hallitukselle, että kaupunki ottaisi talon haltuunsa.

Metsä Board huolehtii operaation rakennuslupahakemuksista. Samalla muutoksesta haetaan lausuntoa Keski-Suomen museolta.

Keski-Suomen museo on todennut jo asemakaavaluonnoksesta antamassaan lausunnossa, että Wahlmanin talo on suojeltava. Rakennuksella on museon mukaan erityistä teollisuushistoriallista ja rakennushistoriallista merkitystä.

Voit keskustella aiheesta 14.8. klo 23.00 saakka.