1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. maastopalot

Kalajoen maastopaloa sammutettiin jaksamisen rajoilla – sammuttajien saama tuki herkisti kokeneenkin pelastajan: "Se oli jopa aika liikuttavaa"

Kalajoen maastopalon mediavastaava pelastusjohtaja Jarmo Haapanen sanoo, että pitkäksi venyneestä urakasta selvittiin hyvällä yhteistyöllä ja yhteisön tuella.

Maastopalo levisi Kalajoella 300 hehtaarin alueelle. Pelastusjohtaja Jarmo Haapanen sanoo, että sammutusurakka oli poikkeuksellisen vaativa. Kuva: Kalle Niskala / Yle

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Jarmo Haapanen istuu työhuoneessaan Ylivieskan paloasemalla. Mies vaikuttaa huojentuneelta, mutta myöntää olevansa väsynyt.

– Yöt ovat olleet sirpaleisia, pahimpaan aikaan yöuni jäi puoleentoista tuntiin.

Haapanen aloitti työt kesäloman jälkeen heinäkuun viimeisen viikon maanantaina. Samana päivänä metsä roihahti tuhoisin seurauksin tuleen Kalajoella.

Sitten 1970-luvun Suomen suurin metsäpalo on työllistänyt pelastuslaitosta näihin päiviin.

Varsin pian palon sytymisen jälkeen Haapanen ymmärsi, että päivystävän päällikön pitää voida keskittyä ydintehtäväänsä: pelastustoiminnan johtamiseen. Nyt on sen luokan palosta kysymys.

Haapanen otti vastuulleen palosta tiedottamisen ja valitsi linjakseen olla toimittajien tavoitettavissa käytännössä yötä päivää. Lisäksi hän teki tiuhaan tahtiin tiedotteita sekä raportoi palon ja sen sammuttamisen vaiheista Twitterissä.

– Tiedottamisen pitää tänä päivänä olla aktiivista. Faktojen avulla torjutaan huhut.

Kova paine ja pitkiä päiviä

Pelastusjohtaja Haapanen sanoo, että häntä ei tarvinnut sitoa työpöydän jalkaan kiinni. Edes palon kriittisinä hetkinä ei mieleen tullut, että pitäisi päästä itse kentälle eturintamaan.

– Jos minä olisin mennyt sinne, olisin ollut muiden jaloissa. Olen ollut hallintobyrokraatti vuodesta 2009 lähtien, ja minun tehtäväni on huolehtia, että joukoilla on riittävästi kalustoa ja resurssia ja puitteet kunnossa.

Joukkojensa venymistä Haapanen kehuu vuolaasti.

– Akuvaiheessa me jouduttiin omilla joukoilla teettämään kohtuuttoman pitkiä työvuoroja. Pahimmillaan jotkut joutuivat olemaan jopa 24 tuntia maastossa.

Tilanne helpottui, kun apuvoimia alettiin saada muilta pelastuslaitoksilta.

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa.

Katso sisältö Twitterissä

Metsäpalon sammuttaminen on sekä fyysisesti että psyykkisesti vaativaa.

– Monesti puhutaan, että rakennuspaloissa savusukellustehtävät ovat vaativia ja raskaita, ja niin ne ovatkin, mutta rakennuspalot ovat yleensä lyhytaikaisia. Metsäpalot ovat yleensä pitkäkestoisia, ja siksi fyysisesti eritäin raskaita vaikeissa maastoissa työskentelemään joutuville sammuttajille.

Henkinen paine voi myös olla kova. Se koettiin Kalajoella, kun palo alkoi levitä nopeana latvapalona.

– Jopa 1,3 kilometrin päästä paloalueen reunasta havaittiin kyteviä kekäleitä. Riski, että sammuttajia olisi jäänyt tulen saartamaksi, oli erittäin suuri.

17-vuotiaana Lapuan räjähdysonnettomuudessa

Jarmo Haapanen tietää mistä puhuu, kun hän puhuu pelastajien kohtaamista tiukoista tilanteista.

Pitkän uran tehnyt mies oli jo 17-vuotiaana nuorukaisena vuonna 1976 mukana pelastustehtävissä Lapuan patruunatehtaan räjähdysonnettomuudessa.

Sen hän mainitsee pahimmaksi paikaksi omalla urallaan.

– Siihen aikaan tuon ikäiset saivat osallistua vaativiinkin pelastustehtäviin. Toki meitä nuoria suojeltiin sillä tavalla, että emme olleet mukana menehtyneiden etsinnässä.

Haapanen sanoo, että raskaimpia ovat ne onnettomuudet, joissa menetetään ihmishenkiä. Silloin pelastajat joutuvat toisinaan myös kohtaamaan menehtyneiden omaisia, ja se kysyy paljon myötäelämisen kykyä.

– Joku käsittämätön onni minulla on ollut, että kohdalleni ei ole tullut lapsiuhreja. En tiedä, olisiko sellaisessa tilanteessa kantti kestänyt.

Pannukakkua ja lämpimiä pullia

Mikä sitten auttaa tiukan paikan tullen jaksamaan? Jarmo Haapanen sanoo, että pelastajillakin on oma huumorinsa, joka otetaan aina välillä avuksi.

Kalajoen maastopalon yhteydessä jaksamisessa auttoi kuitenkin erityisesti alueen asukkailta tullut tuki.

Vastaantulevista autoista on nostettu peukkuja, tuntemattomat ovat tulleet puheille ja kiittämään. Yhteisöllisyyden kokemus oli poikkeuksellisen vahva.

– Myötäeläminen ja empatia, jota meidän sammuttajat ovat saaneet kokea, se on ollut jopa aika liikuttavaa.

Tuki sai konkreettisiakin muotoja. Raution kyläläiset huolehtivat siitä, että muonituspaikalla kylän koululla oli sammuttajille päivittäin tarjolla jälkiruuaksi pannukakkua ja kahvin kanssa paistolämpimiä pullia.

– Minäkin pääsin niitä maistamaan, myhäilee Haapanen.

Palopaikalla järjestettiin mediapäivä reilu viikko palon syttymisen jälkeen. Pelastusjohtaja Jarmo Haapanen esittelee kalustoa Raution paloasemalla. Kuva: Kalle Niskala / Yle

Ilokseen pelastusjohtaja on pannut merkille, että suuri palo herätti myös kiinnostusta palokuntatyötä kohtaan.

– Näyttää siltä, että jokaisella mustalla pilvellä on se hopeareunus. Minulle kerrottiin, että ainakin seitsemän rautiolaista on kysellyt, miten voisi päästä palokuntaan mukaan. Se on erittäin hienoa.

Haapanen huomauttaa, että uutta väkeä sopimuspalokuntiin tarvitaan. Varsinkin pienillä paikkakunnilla ja pienissä taajamissa monet asiat rajoittavat mahdollisuuksia sitoutua palokuntatyöhön.

– Väki vähenee ja vanhenee ja työpaikkapendelöinti lisäänyy, siviilityön vaatimukset kasvavat.

Haapanen soisi, että yhteiskunnassa käytäisiin laajempi keskustelu sopimuspalokuntatoiminnan merkityksestä.

– Sopimuspalokuntalaisten pitäisi päästä nykyistä helpommin irrottautumaan päätyöstään sammutustehtäviin. Ymmärrän, että esimerkiksi hammaslääkäri ei voi jättää porausta kesken ja potilasta siihen, mutta Lapista olen kuullut sellaisenkin esimerkin, että siellä kirkonmenot on jätetty pitämättä, kun pappi on ollut sammuttamassa metsäpaloa.

Muisto vuodelta 1964. Palontorjuntalehden kuvassa palopoikaleirin nuorin ja vanhin. 5-vuotiaan Haapasen vierellä on Seinäjoen kauppalan silloinen palopäällikkö Eemeli Koskela. Kuva: Elina Kaakinen / Yle

"Savua jo syntyessä"

Jarmo Haapasen ura palo- ja pelastustoimessa on poikkeuksellisen pitkä. Tie on kulkenut Etelä-Pohjanmaalta Pohjois-Pohjanmaalle, pienestä palokuntapojasta Jokilaaksojen pelastuslaitoksen pelastusjohtajaksi.

Palokuntapoika hänestä tuli virallisesti vuonna 1969, jolloin hänet kirjattiin 10-vuotiaana Lapuan palokunnan palopoikaosastoon.

Palokuntapoikaleirille Haapanen osallistui kuitenkin ensimmäisen kerran jo 2,5-vuotiaana. Hän pääsi leirille mukaan, koska palopäällikköisä ja palokuntanaistoiminnassa mukana ollut äiti olivat siellä omissa tehtävissään.

– Kuulun sarjaan niitä palokuntalaisia, jotka ovat saaneet savua jo syntyessään.

Haapaselle työstä on tullut elämäntapa eikä hänellä ole hinkua eläkkeelle. Hän kertoo, että viime päivinä eri kanavien kautta tulleen positiivisen palautteen määrä on ollut niin suuri, että se on tuonut virtaa lisää vuosiksi eteenpäin.

– Meidän joukkojen puolesta olen saanut sitä palautetta ja empatiaa ottaa vastaan ja olen parhaani mukaan yritttänyt sitä myös jakaa eteenpäin.

Nokoset virka-aikana

Hyvää palautetta on tullut myös Haapasen omasta vastuualueesta, tiedottamisesta.

Haapanen oli kolmisen vuotta sitten puheenjohtajana sisäministeriön työryhmässä, jonka tehtävänä oli laatia suosituksia pelastuslaitosten viestinnän kehittämiseksi.

Kalajoen palon yhteydessä oli tilaisuus testata työryhmän oppeja käytännössä.

– Jo nyt on tiedossa asioita, jotka voisi tehdä toisin ja resurssoida toisin.

Haapasen omien resurssien rajat alkoivat tulla vastaan siinä vaiheessa, kun yöunet jäivät kahdessa pätkässä yhteensä puoleentoista tuntiin.

Sellaisen yön jälkeen Haapanen kirjoitti puolenpäivän mediatiedotteeseen, että lisätietoja häneltä saa puolentoista tunnin kuluttua. Sen jälkeen on tunnin tauko ja sen jälkeen hän on taas tavoitettavissa kello 14.30 alkaen.

– Tunnustetaan tässä nyt julkisesti, että tuossa nojatuolissa otin 40 minuutin päiväunet ihan puhtaasti virka-aikana. Pahoittelen omalle esimiehelle, mutta näinkin tuli tehtyä.

Haapanen kertoo, että 40 minuuttia piristi kummasti ja seuraavana yönä jaksoi taas olla jalkeilla.

Lue myös:

Poikkeuksellisen suuri maastopalo osui toisen kerran Kalajoelle – iso roihu koettiin myös 50 vuotta sitten, ja tulevaisuudessa palojen määrä kasvaa