1. yle.fi
  2. Yle Uutiset
  3. siirtolaisuus

Latvia varautuu irakilaisiin rajanylittäjiin – satakunta siirtolaista on käännytetty takaisin rajalta

Latvia on määrännyt maahan hätätilan, jolla rajavalvontaa saadaan tehostettua Valko-Venäjän vastaisella rajalla. Latvian noin kahden sadan kilometrin Valko-Venäjän rajalla partioi hätätilan nojalla rajavartioiden lisäksi armeija ja poliisi. Tilanne on ollut ensimmäisen hätätilaviikon aikana rauhallinen.

Latvia käännyttää siirtolaisia Valko-Venäjän vastaiselta rajalta. Kuvassa kiinni otettuja siirtolaisia Latvian Vorzovassa keskiviikkona. Kuva: Valda Kalnina / EPA

Latvian parlamentti on päättänyt koko maan kattavasta hätätilasta, jolla varaudutaan naapurimaa Liettuan kaltaisiin siirtolaisten rajanylityksiin.

Suomen Latvian suurlähettiläs Riitta Korpivaaran mukaan tilanne maan rajalla on ainakin tällä hetkellä rauhallinen.

– Laki julistettiin tiistaina ja vahvistettiin eilen, ja sen aikana noin satakunta siirtolaista on käännytetty Valko-Venäjälle ja täällä on ollut noin 300 maahantulijaa. Luvut ovat Latvian osalta vielä aika pieniä, Korpivaara kertoo Yle Radio1:n Ykkösaamun haastattelussa.

Hyväksytyllä hätätilalailla Latvian rajalle saadaan rajavartioijoiden avuksi myös armeija ja poliisi, jotka voivat käännyttää rajan yli pyrkivät takaisin lähtömaahansa. Ohjauksen lisäksi tulijat voidaan lain nojalla pakottaa takaisin.

Korpivaaran mukaan Latvia katsoo, että siirtolaiset eivät ole tavanomaisia turvapaikanhakijoita, jotka pitää päästää EU:n ulkorajoilta unioniin ja käsitellä EU-sääntöjen mukaan.

Vajaan kahden sadan kilometrin rajalla on myös muutama EU:n rajavartio-operaatiossa oleva suomalainen rajavartija. Liettuassa heitä on jonkin verran enemmän muista maista tulleiden rajavartijoiden kanssa.

– Pääosin rajalle tulijat ovat olleet kevyesti pukeutuneita irakilaisia, joista osa ei ole tiennyt tulleensa Latvian rajalle, Korpivaara kertoo suomalaisilta rajavartioijoilta saamaansa tietoa.

Korpivaaran mukaan latvialaiset kokevat, että yhteiset EU-rajavartijat ovat osoitus siitä, että heitä ei jätetä yksin.

Lue myös:

Liettuan ja Valko-Venäjän rajajupakka kiristyy: Kumpikin vannoo, ettei päästä irakilaisia rajan yli