Kolme rokotteen vastustajaa pyrkinyt sisään helsinkiläiskouluun – Espoossa jaettu mainoslappuja

Helsingin poliisi sai hälytystehtävän koululle, missä kolme koronarokotuksia vastustanutta henkilöä yritti päästä koulun sisälle aiheuttaen häiriötä. Espoossa on aamulla nähty rokote- ja maskivastaisten mainoslappujen jakajia koulujen pihoilla.

Helsingin poliisi sai hälytystehtävän koululle, missä kolme koronarokotuksia vastustanutta henkilöä yritti päästä koulun sisälle aiheuttaen häiriötä.

Helsingin poliisi on ottanut kiinni kolme helsinkiläiskoulun pihalla ollutta henkilöä. Henkilöt vastustivat kouluilla tehtäviä koronarokotuksia ja pyrkivät koulun sisälle aiheuttaen häiriötä.

Koulun henkilökunta hälytti poliisin paikalle tänään noin kello 12 iltapäivällä.

– Henkilöt syyllistyivät häiritsevään käyttäytymiseen ja koulurauhan häirintään. Opettajien ja oppilaiden turvallisuus vaarantui, kertoo ylikomisario Jari Taponen Helsingin poliisista.

Helsingin poliisi tiedotti asiasta ensimmäisenä Twitterissä.

Taposen mukaan henkilökunta on aluksi yrittänyt estää kolmikon sisällepääsyn.

– Henkilöt yrittivät kuvata tilannetta. Siellä on ollut hyvin häiritsevää sananvaihtoa.

Kiinni otetut henkilöt on viety putkaan. Heidät vapautetaan, kun koulut tänään sulkeutuvat. Paikalla oli poliisin mukaan kaksi partiota.

Helsingin poliisi on seurannut sosiaalisessa mediassa käytyä rokotevastaista kampanjaa, missä on toisinaan kehotettu ihmisiä menemään kouluille vastustamaan rokotuksia. Poliisi on keskustellut asiasta Helsingin koulujen kanssa.

– Olemme valppaana. On hyvin ajattelematonta ja jopa törkeää mennä lapsien turvallisuutta näin vaarantamaan, Taponen sanoo.

Poliisi ei kerro koulun nimeä turvallisuussyihin vedoten.

Espoon kouluilla mainoslappujen jakoa

Espoon poliisin tietoon on tämän päivän aikana tullut kaksi tapausta, missä yksittäinen henkilö on ollut peruskoulun pihassa jakamassa rokote- tai maskivastaisia mainoslappuja.

Espoolaiskoulun pihalla aamupäivällä ollut henkilö poistui henkilökunnan kehotuksesta itse.

Poliisi sai tarkistustehtävän myös toiselle espoolaiskoululle, missä noin 30-vuotias mies on jakanut maskinvastaisia mainoslappuja. Mies oli ehtinyt jo poistua poliisin saavuttu paikalle.